Vahva ja vapaa

Kirjoitettuani hetki sitten oopperasta muistin tämän vanhan tekstin, joka syntyi vuonna 2011, kun Carmen meni Kansallisoopperassa ja sitä mainostettiin vapaan naisen tarinana. Julkaisin tekstin silloin vanhassa blogissani, joka on nykyään suljettu.

Tässä siis minun pohdintojani siitä, mikä nähdään naisen vapautena ja miksi. Se ei siis käsittele pelkkää oopperaa eikä laisinkaan musiikkia, vaan naisten roolia oopperoiden käsikirjoituksissa ja vähän muutenkin. Pitkä kuin tie Maratonista Ateenaan tuo kyllä on.


*

Kaikkihan tietävät Bizet'n oopperan Carmen. Sen, jossa intohimoinen mustalaisnainen varastaa miesten sydämiä ja särkee niitä, laulaa siitä miten rakkaus on kuin villi lintu, ja saa lopulta aikaan mustasukkaisuusdraaman, jossa itse kuolee. Oopperan, jonka pääosassa on vahva nainen.

Juuri sellaisena Carmen nähdään - vahvana ja vapaana. Tupakkatehtaan tyttö polttaa ja juhlii, iskee kenet haluaa, lähtee kun ei kiinnosta enää. Hän tekee miehet hulluiksi, mutta häntä ei voi kukaan kahlilta. Joidenkin mielestä Carmen on paha nainen; toiset näkevät hänessä ihailtavan hahmon, joka tekee miten tahtoo.

Habanera ihanan Angela Gheorghiun tulkitsemana: http://www.youtube.com/watch?v=axvhEUyVfX0

Miten se nyt menikään? Don José on kihloissa Micaëlan kanssa, mutta hämmentyy tavattuaan mustalaistyttö Carmenin. Kun Carmen joutuu vankilaan viillettyään kasvoihin naista jonka kanssa riiteli, hän saa Don Josén päästämään itsensä karkuun lupaamalla tälle treffit. Carmenilla on sutinaa Josén kanssa, vaikka hän on oikeastaan ihastunut Escamilloon, siis siihen härkätaistelijaan, joka laulaa "Toreador!". José on jo kiipelissä tunteineen, ja menee mustasukkaisuuksissaan riehumaan niin, että joutuu lopettamaan sotilasuransa ja liittymään Carmenille tuttuihin salakuljettajiin. Carmen ja José alkavat elellä keskenään salakuljettajien parissa, mutta Carmen kyllästyy mieheen nopeasti. Joséta taas tulisi hakemaan ex-kihlattu Micaëla, jolla olisi asiana että Josén äiti on kuolemaisillaan, mutta tyttö ei uskaltaudu leiriin asti, koska José ammuskelee Escamilloa, joka on tullut hakemaan Carmenia, jota haluaa. Pian Carmen eleleekin jo Escamillon kanssa härkätaistelujen humussa. Mustasukkainen José saapuu vaatimaan häntä takaisin, mutta kun Carmen ilmoittaa kaiken olevan ohi, José iskee tämän veitsellä kuoliaaksi.


Hetkinen. Katsotaanpas kuvaa uudestaan. Millainen on Carmen, vahva ja vapaa nainen? Hän hankkiutuu vankilaan aseellisesta kissatappelusta ja ostaa vapautensa myymällä itseään. Hän on ihastunut yhteen, mutta rupeaa suhteeseen toisen, kihloissa olleen miehen kanssa, joka on kaiken lisäksi erittäin tasapainoton tapaus. Asioiden pitää mennä niin pitkälle, että miehet meinaavat ruveta tappelemaan hänestä, ennen kuin hän tajuaa jättää Josén (jonka elämä on jo mullistunut päälaelleen hänen takiaan) ja karkaa Escamillon matkaan. Kun (entistä epätasapainoisempi) José saapuu setvimään välejä, Carmen heittää sormuksen tämän naamalle - vaikkei José ole oikeastaan tehnyt mitään väärää, vaan Carmen.

Tyttöhän on ihan eksyksissä. Hän ei tiedä, mitä haluaa, ja etsii itseään käyttämällä (seksuaalista) valtaa miehiin. Koska hänellä ei ole hyvä olla sisäisesti, hän ei pysty olemaan paikallaan, vaan kyllästyy nopeasti ja tekee tuhoisia ratkaisuja vain saadakseen vaihtelua ja pönkittääkseen egoaan. Hän hakeutuu väkivaltaisten miesten pariin eikä välitä, vaikka rikkoo liittoja. Carmen satuttaa toisia, koska on itse henkisesti niin pihalla - niin heikko.

Kansallisooppera mainostaa Carmenia sloganilla "Vapaan naisen elämä ja kuolema". Miksi Carmenista on tullut "se itsenäinen naishahmo" oopperoissa? Hänhän on kaikkea muuta. Hän on riippuvainen seksuaalisesta vaikutusvallastaan miehiin, uusien suhteiden aloittamisesta, manipuloinnista; samalla hän on itse aivan hukassa. Carmen ei ole vapaa, vaan ahdistunut ja epävarma.


Se, mikä minua kiinnostaa, on kysymys: miksi tällainen hahmo nähdään vahvana ja vapaana naisena - vielä nykyäänkin? Koska hän pompottaa ja manipuloi miehiä, erityisesti seksin avulla? Tällainenko on kuva itsenäisestä naisesta? Aika karua.

Jos oopperoista etsii vastaavaa hahmoa miehenä, lähimmäs menee Mozartin Don Giovanni. Siis Don Juan. Jostain syystä minun on vaikea kuvitella Don Giovannia mainostettavan: "Vapaan miehen elämä ja kuolema". Siitäkin huolimatta, että Donkkari laulaa Viva la liberta! ja kutsuu juhliinsa kaikki luokkarajoista riippumatta (mikä on paljon enemmän kuin mitä Carmen tekee). Don Juanin vapauden laatu ja hänen äärimmäisen kapinallinen luonteensa nähdään nimenomaan negatiivisina, eikä hänestä puhuta ensisijaisesti "itsenäisenä ja vahvana" hahmona. Miksi vastaava käytös naisella on, vaikka ehkä joidenkin mielestä myös pahaa, ennen kaikkea vapaata, vahvaa ja itsenäistä?

Ymmärrän, että juuri tästä on kyse: nainen, joka on kuin Don Giovanni! Who-hou! Tällä tarinalla on rikottu sukupuolirajoja, annettu naiselle miehen rooli. Mutta vieläkö tämä nykyäänkin nähdään vapautena, merkkinä riippumattomuudesta? Eikö aikamme Carmen-tulkinta olisi sellainen, jossa tuodaan näkyville se, miten tarinassa nainen on oikeastaan naiseutensa vanki; toiseuteen pakotettu, joka hakee epävarmuudessaan miesten kautta asemaansa?


Millainen sitten olisi - oopperassa - aidosti vahva ja vapaa naishahmo? Ehkä sellainen, joka ottaisi miehen roolin tarinan sankarina eikä konnana. Aktiivinen toimija, joka kohtaisi haasteita ja löytäisi rakkauden. Joka ei olisi riippuvainen miehistä - myöskään heidän manipuloinnistaan oman sukupuolisen viehätysvoimansa avulla. Nuori sankaritar tai vaihtoehtoisesti vanha ja viisas ruhtinatar, joka sanelee pelin säännöt.

Puccinin oopperoissa pääosassa on yleensä nainen; Tosca joutuu tarttumaan puukkoon seksuaalisen häirinnän edessä. Mutta mitä jos roolit olisivat toisin päin? Nainen olisi poliittinen aktivisti, jonka rinnalla taitelijamies kärsisi, kun tyttöystävää kidutetaan paljastamaan tutun vapaustaistelijan olinpaikkaa. Mozartilla on Taikahuilussa vihaa uhkuva Yön Kuningatar, joka uhkailee tappaa oman tyttärensä, ellei tämä surmaa Sarastroa, joka tietysti osoittautuukin viisaaksi ja oikeamieliseksi, ja voittaa. Kuvitelkaas tämä toisin päin: Vihainen isukki käskee tappamaan naisen, joka sitten onkin se ymmärtäväinen äitihahmo, jonka avulla tarinan pääpari saa toisensa.

Tai hei! Entä jos olisi palvelustyttö, joka ei suostu isäntänsä ahdisteluihin? Sen sijaan, että hän tarttuisi puukkoon, hän toteuttaa ystävänsä - isännän vaimon - kanssa ovelan juonen: naiset vaihtavat vaatteita ja nolaavat näin pettämistä suunnittelevan aviomiehen! Neuvokas palvelustyttö menee juonissaan niin pitkälle, että hänen omakin miehensä, jonka oikeastaan piti olla tarinan sankari, ei lopulta tiedä, mikä on totta ja mikä fiksujen tyttöjen luomaa kulissia. Ja lopulta naisten juoni onnistuu, petturimies anelee armoa ja hänen paljon kärsinyt vaimonsa saa voitoista parhaan: vallan antaa, tai tietysti olla antamatta, anteeksi. Tarina päättyy - naisten ansiosta - ei murhaan, vaan sovintoon.


Ei mutta hetkinen... Tämähän on tehty jo! Ja vielä 150 vuotta ennen Carmenia. Kyseessä on tietysti Mozartin Figaron Häät, joka perustuu Beaumarchais'n näytelmään, joka taas aikoinaan kohahdutti rohkeilla luokkarajojen kyseenalaistamisillaan. Neuvokas palvelijatar on kukas muu kuin Figaron oma kulta Susanna, joka pesee kaikki tarinan miehet nokkeluudessa mennen tullen. Okei, Mozartin oopperassakin asema lunastetaan juurikin miehiä huijaamalla, mutta on Susanna nyt aika paljon tasapainoisempi tapaus kuin Carmen. Ja hän on sentään 1700-luvulta. Niin että pieni vanhanaikaisuus annettakoon anteeksi.

Niin, siis Susanna huijaamassa miehiä: http://www.youtube.com/watch?v=HCoWhRdYRzI
(En pysty nyt koekuuntelemaan tätä, mutta Isabel Reyn pitäisi olla hyvä.)

Tässä siis minun ehdotukseni: jos haluatte mennä oopperaan katsomaan vapaata ja itsenäistä naista, valitkaa Mozartin Susanna. Tai siis Figaro.

Syys/talvikampanja: tulokset!

Lokakuussa, kun syksyn pimeys ja edessä aukeava pitkä talvi ahdistivat, kehitin itselleni piristykseksi syyskampanjan. Toisin sanoen listasin asioita, joita tekisin syksyn ja talven mittaan piristääkseni itseäni. Nyt on tullut aika raportoida, miten kampanjani toteutui.

Yleisarvioni on, että tein kyllä kivoja juttuja toisinaan, mutta vain harvakseltaan. Ihan siksi, että Watson-arki piti kädet täynnä, ja silloin kun kädet olivat tyhjinä, pään niin pumpulisen väsyneenä, etten jaksanut kuin tuijottaa Netflixistä hömppää, mikä kyllä myös teki hetkittäin ihan hyvää. Mutta katsotaanpa ihan kohta kohdalta!


Päiväretket toisiin kaupunkeihin. Kaksi jo sovittuna, toinen kaverin kanssa ja toinen sellaisen luo. - Kävin kahdesti Kultun luona Tampereella. Se piristi PALJON! Toinen reissu meni mönkään, kun minä ja Pappi emme olleet ihan kunnolla ottaneet selvää asioista, mutta vietimmekin sitten rokulipäivän katsoen Kauhea Kankkunen 3:n ja syöden epäterveellisesti. Se oli ihanaa. Tämä kohta siis toteutui!

Lupa muistella Ghanaa. Saattaa tulla näkymään blogissa - näkyikin, kirjoitin Ghanan kaupungeista. Oli erittäin mukavaa tekemistä ja ikään kuin oma projekti keskellä äitiyslomaa. Toteutui!

Lupa unelmoida. Ghanasta pääosin. - En ole unelmoinut Ghanasta kovinkaan paljoa enää syksyn käännyttyä talveksi. Syy on se, että huonot tunteeni Watsonin isää kohtaan ovat latistaneet Ghana-fiilistelyä. Nyt viime päivinä Ghana on taas palannut mieleen, mutta ei ehkä niinkään unelmoinnin merkeissä kuin pään läpi juoksevien ajatusten ja pohdintojen. Ghanaan liittyvät mietteet eivät kuitenkaan ole tänä talvena olleet leimallisesti piristäviä, joten Ghana-unelmointi ei toteutunut. Muista asioista olen kyllä jonkin verran haaveillut, joten yleinen unelmointi toteutui. Ehkä joskus kerron, mikä oli suurin mietteeni tässä talven loppupuoliskolla...!

PAKO tammikuussa??? Minne??? / Kuoroperiodit, hoitaja Watsonille... - Lopetin matkasta haaveilun ja keskityin kuoroperiodeihin, joita oli yksi tammikuun alussa ja toinen tammi-helmikuun vaihteessa. Niiden muodossa  pakokin kyllä toteutui, alkuperäisenä ideana ei.  Periodit olivat kyllä aivan ihana katkos arkeen! Saada tehdä jotain mistä itse nauttii, omassa porukassa, niin että Watsonkin roikkuu mukana paikan päällä - oh, yes!

Lisää tilaa hengelliselle elämälle, joka on jäänyt vähän vauva-arjen jalkoihin / Meditointia mahdollisimman usein, parantaa mielialaa
- On alkanut toteutua, mutta enemmänkin vasta talven kääntyessä kevääksi. Ensin ei, sitten joo, eli sekä-että.

Joku ihana hoito jossain kohtaa talvea. - Sain äidiltä joululahjaksi peräti viisi (5!) hoitokertaa maailman parhaaseen kraniosakraalihoitoon, joka avaa selkärangan jumeja. Auttoi paitsi jumiutunutta kehoa, myös mieltä, joka iloitsi rentoutumisesta hoitopöydällä ilman vauvaa (sitä paitsi hoitaja on tuttu ja tätä nykyä melkeinpä myös terapeutti...). Eli toteutui moninkertaisesti!

Mahdollisesti joogailua Watsonin päiväuniaikoina? Vauvajooga? - Joogasin minä pari kertaa W:n ollessa unilla, ja kyllä se silloin tuntui ihanalta. Oma pirteys ja toisen unet vaan harvoin tuntuvat sattuvan samaan kohtaan. Vauvajoogassa emme ole käyneet - vielä... Eli sekä-että tähänkin.

Joulusta nauttiminen - toteutui! :)

Kirjoittaminen. On pari omaa projektia ja tietysti blogi.- Muut projektit eivät toteutuneet, blogi kyllä. En sitten tiedä piristikö se, siinä sivussa tänne tullut näpyteltyä aina jotain. Varmaan se oli kivempaa kuin jos en olisi kirjoittanut, joten toteutui pikkuisen.

...ja voisin pian ottaa jonkun Oman Illan, juoda ystävän kanssa lasin punaviiniä ja antaa mummin huolehtia tuosta yhdestä muutaman tunnin ajan. Ja toistaa tämän tarvittaessa.  - En pitänyt viini-iltaa (paitsi yhden virtuaaliseurassa), mutta Naapurin ja siskonsa kanssa pikkujouluillan itsenäisyyspäivänä (W mukana) sekä kaksi saunailtaa tämän vuoden puolella (W saunan ajan mummilla). Sanoisin siis, että tämä toteutui moninkertaisesti!

IHMISET. Paitsi vanhat ystävät, myös uudet tuttavuudet. - Voi, kyllä! Olen nähnyt rakkaita ja kyllä, saanut uusiakin ystäviä. Ja tämähän se aina kaikista parhaiten kantaa pimeyden yli. Kiitos, te parhaat!


Nyt huomaan, että hyviä asioita tuli kuitenkin valtavan paljon! Talvi oli rankka. Mutta, varmasti pitkälti edellä listattujen (ja tietysti RakkaanWatsonin) ansiosta, myös todella ihana. Ja nyt alkaa kevät, kevät, kevät!  

 Palasimme W:n kanssa eilen Lapin reissulta, oli harmaa ja väsynyt päivä, tuntui raskaalta palata arkeen; etten ollut edes tajunnut sen ankeutta ennen kuin pääsin siitä hetkeksi pois. Sitten illalla nukkumaan mennessä päätin, että minä valitsen itse. En anna harmaudelle valtaa, vaan elän jokaisen päivän itse. Ja niinpä tänään suuntasin W:n kanssa tähän paikalliseen "cityyn", hain kirjastosta kirjan ja istuin kahvilassa juoden hyvää kahvia, ja oli kivaa. Auringossa tämä kälyinen kotipaikkakuntakin alkoi taas tuntua ihan mukavalta. Jokin lähti liikkeelle sisällä, olo on erilainen. Nyt alkaa kevät, kevät, kevät.

Paastosta

Ortodoksien suuri paasto alkaa sovintosunnuntaista eli laskiaissunnuntaista ja päättyy pääsiäissunnuntaina heti vuorokauden alkaessa. Toisin sanoen paasto alkoi eilen ja päättyy, ei suinkaan 40 päivän kuluttua kuten virallisesti voisi luulla, vaan 49 päivän eli 7 viikon päästä, huhtikuun puolivälissä (tällä kertaa, pääsiäinen kun seilaa miten sattuu). [Sivuhuomautus: Suomen ortodoksinen kirkko siis elää "normaalia" ajanlaskua, koska se on valtionkirkkona synkronoitu Suomen kalenterivuoteen, kun taas lähes koko muu ortodoksinen maailma elää venäläisen kalenterin mukaan ja on milloin minkäkin verran jäljessä, tänä vuonna tosin synkassa.] Paaston alkamisen kunniaksi sananen siitä itsestään.

Kirkon ohjeet ruokapaastoon ovat oma juttunsa. En ala edes selittää niitä tässä. Tiukimpien ns. luostarisääntöjen mukaan elää vain harva, useimmat jättävät pois lihan (ja monesti maitotuotteet) mutta eivät esim. kalaa. Sitten on meitä joita ruokapaasto ei edes koske: raskaana olevat, imettävät, sairaat, lapset ja niin edelleen.

Paaston ei edes tarvitse olla ruokapaasto, ainakaan niistä ruoka-aineista, joita ns. peruspaasto koskee. Yhtä hyvin voi paastota vaikka kahvista, alkoholista, telkkarista, netistä, herkuista, kuluttamisesta tms. Tärkein on tietysti paaston henkinen osuus: yrittää vapautua negatiivisista ajatuksista, himoista jne. Mutta kuten papeilta yleisimmin saatava ohje kuuluu: kannattaa aloittaa ruokapaastosta tai muusta konkreettisesta, sillä käytännössä on erittäin vaikea "leikkiä pyhää" ja vapautua aidosti henkisistä taakoista, jos ei ole valmis muuttamaan elämässään jotain konkreettista.

Paaston keskeisiin tekijöihin kuuluu kohtuus. Lienee ilmiselvää, ettei kyse ole mistään "kun seuraan sääntöjä kirjaimellisesti, saan nauttia myös porsaanrei'istä" - vaikkapa viikonloput kuuluvat virallisesti ns. "kevennyspäiviin", mutta ei ole järkeä elää arkea tiukalla dieetillä ja silti vetää lauantai-iltana kapakassa lärvit. Toinen keskeinen ajatus on, että kun paastoajalla elää yksinkertaisemmin, jää paitsi tilaa henkisyydelle, myös rahaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Kuluttamisesta paastoaminen onkin minun mielestäni nykyihmiselle erittäin terveellistä ja herättelevää.


Se yleisestä, nyt yksityiseen. Ensimmäinen paastoni oli kaksi vuotta sitten, ennen liittymistäni kirkkoon. Silloin noudatin tiukkaa ruokapaastoa, joskin sovellettua, sillä oma ruokavalioni oli jo silloin käytännössä paastosellainen (allergioiden ja kasvissyönnin vuoksi). Tässä onkin taas yksi komentin paikka: ei ole järkeä paastota vain asioista, joista on helppo pitää taukoa (esim. "en syö muutenkaan juurikaan lihaa, tämähän on helppoa!") vaan mieluummin valita vaikka vain yksi paaston kohde, jonka pois jättäminen vaatii aidosti itsensä haastamista.

Tuo ensimmäinen paasto tuntui todella hyvältä, mutta meni myös hieman "överiksi" sillä en oikeasti syönyt hektiseen elämäntapaani nähden aivan tarpeeksi ravitsevasti. Sellainen ylivetäminen ei tietenkään ole paaston tarkoitus. Kokonaisuutena ensimmäinen paasto oli kuitenkin onnistunut ja loi hyvän tien pääsiäiseen ja kirkon jäseneksi tuloon.

Viime vuonna olinkin sitten raskaana, ja vaikka paastosin muusta kuin ruoasta, se tuntui vähän turhankin helpolta ja huomaamattomalta. Paaston tarkoitus ei kuitenkaan tietenkään ole saada itse jotain mahtavia kicksejä, vaan yksinkertaisesti ottaa vastaan mitä sillä hetkellä paaston on tarkoitus tuoda. Paastoa ei siis voi arvottaa jonain "kokemuksena" vaan enemmänkin sen perusteella, miten oma "kilvoittelu" onnistuu ja toisaalta vaikkei se onnistuisi ollenkaan, mitä Jumalalta sen seurauksena saa.

Entä nyt? Paasto alkoi tavallista myöhempään (yleensä laskiainen on monta viikkoa aiemmin), mutta tuli silti jotenkin yks kaks nurkan takaa. Sen enempää en aiokaan siitä sanoa. Yksi paaston parhaista puolista on mielestäni se, että se on minun ja Jumalan välinen asia. Paasto ei ole se "karkkilakko", jota raportoidaan blogiin ja jonka aikana keksittyjä herkkusovelluksia esitellään kavereille. Paasto on nimenomaan sisäinen asia, omaan henkilökohtaiseen hiljaisuuteen liittyvä asia, ja sen yksi haaste on siitä raportoimisen sijaan kääntyä sisäänpäin. Sen siis teen.

Pääsiäisen odotuksessa!

Päivän Gandalf

 

http://24.media.tumblr.com/f8d22b5b7526be636382cdcb42458d7c/tumblr_mi8nif1nwy1qcbo9lo1_500.jpg