Musta lista

Syys tuo synkät mietteet. Olen tässä pohtinut, kuinka huono äiti olen, kun...

...näpytän turhan usein konetta tai kännykkää, enkä ole 100% läsnä lapseni kanssa
...otan välillä lapsen syliin tietokoneen eteen tuijottamaan hohtavaa näyttöä
....otan välillä hänet syliin, kun katson tietokoneelta hömppäsarjoja
...en kovin usein (tällä hetkellä) tee laululeikkejä, lue loruja tai kirjoja tms, vaan vain olen lapsen kanssa ilman sen kummempaa ohjelmaa
...en käytä juurikaan kantoliinaa/-reppua, vaan pistän vauvan eristyksiin vaunuihin - ei siis lainkaan sitä ah, niin ihanan lämmintä afrikkalaista otetta, jossa lapsi keinuu mukana joka askelella lähellä sydämenlyöntejäni
...kun lapsi kitisee, en laula hänelle meditaatiolauluja (kyllä, kuulin että jotkut tekevät niin) enkä pysy aina zen-tilassa. Usein sanon kärsimättömänä "Mikä sulla on?!" ja joskus en edes tule sillä ensimmäisellä kitinällä suoraan hätiin, vaan käyn hitaalla.
...en kerta kaikkiaan ole se ihana täydellinen hippie love mama joka unelmissani kai olisin, vaan tosi tavallinen lähiömutsi lastenvaunuineen, tietsikoineen, kännykköineen ja ajoittaisine poissaolevuuksineen.

Ja olen varma että näitä oli enemmänkin. Silloin yön pimeinä tunteina kun tätä listaa tein.

En oikeasti ajatellut kirjoittaa tätä tänne nähtäville. Mutta ystävä käski kirjoittamaan ja pyytämään kommentteja asiaan. Työtä käskettyä.

Korttiostoksilla

Sain joulua koskien radikaalin idean: en lähetäkään kaikille tonttukortteja, vaan niille joita se ei ärsytä, "oikeat" joulukortit, jossa on se seimi, talli jne, you know. Muistin nähneeni yhdessä Postin valmiissa joulukorttipaketissa sellaisen, varmasti siis muutamassa kaupassa käymällä löytyisi erilaisia.

Kävin Postissa. Siellä ei ollut yhtään. Ei enää edes sitä pakettia.

Suomalainen Kirjakauppa: 1 kortti ja samanlainen på Svenska.

Tiimari: Ei yhtään.

Pihapihlaja: Ei yhtään, mutta myyjä sanoi vanhanaikaisista tonttukorteista löytyvän "erilaisia tunnelmia".

Kirjakoju ostoskeskuksen käytävässä: 1 seimikortti, imelä sellainen, mutta Jeesus-kuvien ostajalle ei jää varaa valita "erilaisista tunnelmista".

Lopulta pienestä paikallisesta kirjakaupasta löytyi monta erilaista seimikorttia. En edes voinut ottaa kaikkia, mikä oli hämmentävää, koska olin jo tähän mennessä hyväksynyt kohtaloni: napata mukaan jokainen hyllynreunasta löytyvä Jeesus. Myyjä lupasi, että heiltä löytyy aina jatkossakin seimikortteja. Sieltä siis mukaan tarttui kai 4-5 korttia, joista kylläkin osa sitä melko imelää linjaa.

Huomioita kortinmetsästysretkeltä: Enkelikortteja on melko paljon, ja joissain korteissa on kuva kirkosta. Seimikortit ovat kuitenkin kiven alla, mikä tuntuu hieman oudolta. Joka kaupassa on vieläpä eri korttivalikoima, aina erilaiset tontut, kynttilät ja lumiset mökit, muttei juurikaan joulukuvaelmaa. Älkää käsittäkö väärin: minulla ei ole mitään tonttuja ja lumimökkejä vastaan. Päin vastoin, pidän niistä ja otan mielelläni sellaisia kortteja vastaan vaikka kuinka paljon, ja lähetänkin yleensä. Mutta nyt kun kerran päätin keskittyä Jeesukseen, ihmetyttää, ettei seimeä oikein missään näy. Eikö joulu olisi vähän niin kuin se hetki vuodesta, jolloin tällainen kuvasto saisi olla esillä, edes siellä hyllyn reunassa?

Etsintää ehkä rajoitti se, etten lähtenyt Helsingin keskustaan. Akateemisesta olisi voinut löytyä jotain. Toisaalta, keskustassa olisin ollut totaalisen pulassa ilman ihanaa paikallista kirjakauppaa. Kiitos siis sille tarinan onnellisesta lopusta.


Minulla oli aikeena kertoa tässä eettisten lastenvaatteiden metsästyksen tuloksista. En jaksa. Watson on ollut levoton öisin, ja väsymys yhdistettynä marraskuun syvenevään pimeyteen on vetänyt vireen hieman alakanttiin. No, joulu tulee tekemättäkin, istutaan kotona ja odotellaan sitä, jos ei muuta jaksa.

Vaateostoksilla

Olin menossa ystäväni lapsen syntymäpäiville, ja lahjan oston kanssa tuli kiire. Päätin suunnata Kamppiin, sillä mielikuvissani siellä on ”niitä laadukkaita lastenvaateliikkeitä”. En koskaan osta omalle lapselleni uusia vaatteita – enkä sen puoleen juuri itsellenikään. Ajattelin, että kun nyt kerran ostan lahjaksi jotain uutta, haluaisin sijoittaa eettisesti tuotettuun vaatteeseen.

Olen taviskuluttaja, en mikään asiantuntija, ja minun mielikuvissani halpaketjut (H&M, KappAhl, Lindex, Seppälä...) tuottavat vaatteensa epäselvissä olosuhteissa Aasiassa, kun taas laatumerkit ja pienemmät liikkeet varmasti ovat luotettavia. Niinpä suuntasin tunnetun ruotsalaisen Polarn O. Pyretin liikkeeseen.

Siellä vaatteiden lapuissa luki näin:

POLARN O. PYRET
SWEDEN

Made in Bangladesh

Mikä tässä ei ”kuulu joukkoon”? Bangladesh vai Sweden? Mitä ruotsalaista on vaatteissa, jotka tehdään Bangladeshissa? Tai Kiinassa, ei sen puoleen, niitäkin löytyi runsaasti.

Tilanne ei ollut sen parempi muuallakaan. Ranskalaisen Du Pareil Au Mêmen liikkeessä lapuissa luki niin ikään Made in China. Molo Kidsin vaatteet maksoivat maltaita, ja silti valmistusmaa oli parhaassakin tapauksessa Ukraina. Lopulta ostin Turkissa valmistetun vaatteen. Ei siksi, että se olisi selvästi eettisempää, kun kerran Turkin nurkka on Euroopassa, vaan siksi, etten löytänyt muutakaan, minulla ei ollut valtavasti ylimääräistä rahaa, ja sitä paitsi oli jo kiire synttärijuhliin.

Kotona tutkin asiaa hieman lisää. Luotettavina pitämäni suomalaisen Tutan (kuuluu Reima-merkkin) vaatteissa lukee lapun etupuolella: Designed, developed and tested in Finland. Jaha. Teksti suorastaan huutaa, että merkintä valmistusmaasta puuttuu. Ja löytyyhän se lapun kääntöpuolelta pienellä präntättynä: Made in China. Sama koskee Lotta&Lassi -merkin vaatteita, joissa niin ikään merkintä valmistusmaasta on kätketty vaatteen sisäpuolelta löytyvän lapun uumeniin.

Entä sitten nykyään muodissa olevat merkit, joiden vaatteita ei myydä kaupoissa, vaan netissä ja kotikutsuilla? PompDeLux -merkin sivuilla kerrotaan näin:

POMPdeLUXin vaatteet valmistetaan pääasiassa Aasiassa, jossa teemme yhteistyötä ammattitaitoisten, tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa. Emme kuitenkaan voi valvoa tuotantoa päivittäisellä tasolla tuotantolaitosten kaukaisen sijainnin vuoksi, joten yhteistyömme perustuu tarkoin asetettuihin vaatimuksiin, jatkuvaan yhteydenpitoon ja molemminpuoliseen luottamukseen.

Kuulostaa toki mukavalta, että ”tehdään yhteistyötä tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa”, mutta käytännössä tämä ei tarkoita yhtään mitään. Kun vaate valmistetaan Aasiassa, kuluttaja ei voi koskaan tietää, kuka sen on ommellut, millä palkalla ja millaisissa olosuhteissa. Tuskin edes ”luotettavien tahojen” kanssa asioineet merkin omistajat sitä oikeasti tietävät.

Löytyykö sitten mitään parempaa? Me&I -merkistä kerrotaan, että vaatteen valmistetaan ”mahdollisimman lähellä, Portugalissa ja Turkissa, jotta me itse ja asiakkaamme voimme tuntea ylpeyttä ja turvallisuutta tuotteita ostaessamme ja käyttäessämme”. Tämä tuntuu jo hieman paremmalta, varsinkin kun sen jälkeen kerrotaan, että ”vierailemme tuotteitamme valmistavissa tehtaissa, emme käytä massatuotantoa harjoittavia suuria tehtaita.” Käytännössä Turkki ja Portugal eivät kuitenkaan ole ”mahdollisimman lähellä”. Oikea sanamuoto kuuluisi ”mahdollisimman lähellä niin, että hinta silti pysyy kohtuullisen matalana”. Tämäkin on tietenkin aivan hyväksyttävää, kunhan sitten ollaan rehellisiä siitä, että valmistuksessa on pyritty mahdollisimmaan eettiseen toimintaan kuitenkin edullisuutta silmällä pitäen.

Olen viime aikoina miettinyt paljon eettistä kuluttamista. Tai no, paljon on väärä sana. Valtavasti. Lakkaamatta. Pohdinta alkoi kesäisestä marjanpoimija-debatista. Lukiessani Hesarista poimijoiden palkkatasosta jouduin lähestulkoon raivon valtaan. Miten suomalaisilla voi olla pokkaa maksaa täällä, Suomessa, niin surkeaa palkkaa mistään työstä kenellekään elävälle ihmiselle? Se sotii täysin kaikkia tasa-arvoperiaatteita vastaan.

Ja kun sitten ajattelin asiaa hieman lisää, tajusin, että ihan yhtä väärin on se, että eurooppalaiset menevät Aasiaan ja maksavat siellä samasta työstä liian vähän. Se, että ”siellä on matalampi palkkataso” ei riitä perusteluksi niin huonosta palkasta. Ymmärrän, ettei Aasiassa makseta samanlaisia palkkoja kuin Suomessa, eihän täälläkään makseta samoin kuin vaikka Norjassa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että YK:hon kuuluvat hyvinvointivaltiot maksavat työnteosta jossakin ihmisille niin vähän, että vaikka vaatteet lennätetään sieltä kaukaa Suomeen, hinta pysyy alhaisena. En ymmärrä orjatyövoiman käyttöä, vaikka siitä nimellisesti vähän maksettaisiinkin.

Olen tullut siihen tulokseen, että en halua enää lainkaan tukea halpatuotantoa epäilyttävissä olosuhteissa. En ole yli kymmeneen vuoteen ostanut mitään H&M:ltä (paitsi kaksi kertaa, jotka muistan edelleen), mutta ei tuo tunnettu ”pahis” ole ainoa boikotin arvoinen. Olen päättänyt, etten osta enää mitään – edes sukkia ja rintsikoita – mistään halpaketjuista. Jos ostan jotakin uutena, yritän varmistaa, että se olisi valmistettu edes EU:ssa.

Turvallisissa länsimaissa ei yksinkertaisesti enää valmisteta mitään muuta kuin pienten liikkeiden omia (design-)tuotteita, jotka yleensä maksavat maltaita normikauppoihin verrattuna. Parasta olisikin valmistaa vaatteita itse (jolloin on syytä kiinnittää huomiota materiaalivalintaan) tai vaikka kaverien kesken – käsittääkseni on paljon ihmisiä, jotka ompelevat iltojen / äitiysloman iloksi. Jos on sellainen ompelutaidoton tunari kuin minä, hyödyttää, jos on vaikkapa ystäviä alalla. Suosittelen! Elina tekee mm. lastenvaatteita kierrätysmateriaaleista.

Ja hei, jos joku tietää järkeviä kotimaisia/eurooppalaisia vaatevalmistajia, vinkatkaa!

Luin taannoin hyvän artikkelin aiheesta, täällä näkyy vain sen alku, mutta on sekin jotain:

http://www.highbeam.com/doc/1P2-34637109.html

Kuvan osoite: http://imgace.com/wp-content/uploads/2012/11/christmas-toy-made-for-first-world-kids-by-third-world-child-labor.jpg

11

Olen ajatellut, etten tee blogissani tällaisia, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Kun kerran Maame Esi haastoi. Tämä on nyt omistettu hänen lisäkseen muille blogini uudemmille vierailijoille, jotka eivät valmiiksi tiedä minusta kaikkea.

Säännöt

• Kiitä haastajaa
• Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
• Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
• Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
• Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
• Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
• Ei takaisin haastamista.

11 faktaa



1. Kuvittelin aikoinaan, etten ”voisi elää” ilman vehnäleivonnaisia ja maitosuklaata. Nykyään minulla on viljaton ja maidoton ruokavalio, ja hyvin menee. En vieläkään tiedä, onko minulla vilja-allergia vai ihokeliakia.

2. Soitin viulua 13 vuotta ja risat. Aikuisena opettelin soittamaan kontrabassoa, mutta sekin jäi. Tärkein musiikkiharrastus minulle on laulu. Rakastan klassista musiikkia, ja minulle nälväiltiin siitä joskus esiteininä. Vaikka siis tykkään myös popista [jolla tarkoitan kaikkea populaarimusaa, heh].

3. Fanitan hullun lailla Mozartin oopperoita. Suosikkini ovat Figaro ja Don Giovanni. Osaan niistä pitkiä pätkiä tekstiä ulkoa, siis italiaksi. Muun muassa lähes koko Leporellon aarian. Se on bassobaritoniaaria...

4. Olen muutenkin innostuva luonne ja olenkin fanittanut täysin sydämin mm. Sormusten Herraa. Kolmosleffan enskarissa minä ja 8 ystävääni olimme pukeutuneina Sormuksen Saattueeksi. Minä olin Gandalf. Minä ja Gimli laitoimme parrat yhdessä ja tulimme samalla metrolla, Gimli kirveineen, minä parimetrisine sauvoineni. Teatterin ovella lipuntarkastaja kysyi kaveriltaan "mites noiden keppien kanssa". Minä sanoin: "Antakaa vanhan miehen pitää tukensa..." ja sain pitää keppini. Käsi ylös jos tajusit miksi tämä oli niin riemastuttavaa ;)

5. Olen jo monta vuotta ”harrastanut” itsetuntemussysteemiä nimeltä enneagrammi. Se on melko yksinkertainen, mutta toimiva teoria, jossa ihmiset on tyypitelty yhdeksään tyyppiin, ei niinkään luonteenpiirteiden perusteella vaan sen, mikä on selviytymisstrategiamme elämässä. Kuulostaako huuhaalta? Enneagrammi ei oudosta nimestään huolimatta ei ole mikään horoskooppi tsm. astrohömppää, eikä ihmisten ”lokerointia”, mutta jos et vakuuttunut, oma on menetyksesi ;) Minua eg on auttanut todella suuresti.

6. Kymmenen vuotta sitten olin ateisti ja pukeuduin goottityyliin. Ajattelin, että maailma on niin paha paikka, ettei sinne varmaan kannata tehdä enempää lapsia. Uskoin, että kaikki on sattumanvaraista ja että ihminen on tuomittu olemaan vapaa (tuon sanoi J-P Sartre, en minä).

7. Kolme vuotta sitten tein astangajoogaa 5-6 kertaa viikossa. Harjoitus kesti puolesta tunnista kahteen tuntiin.
 
8. Ortodoksina minulla on oma rippi-isä, jolle käyn tunnustamassa syntini pari kertaa vuodessa, ja oma suojeluspyhä, jota en kyllä juuri koskaan rukoile. Vietän myös periaatteessa paastoa 4 kertaa vuodessa, joskin kesäpaastot vähän miten sattuu. Imettäessä (ja odottaessa) en tietenkään paastoa ruoasta, vaan muista asioista.

9. Harrastin ennen liveroolipelejä. En teininä, vaan 18-23 -vuotiaana. Harrastus hiipui, mutta olen edelleen sitä mieltä, että larppaus on parhaimmillaan todella siisti juttu eikä mitään ”noloa miekanheiluttelua puskassa”. 
 
10. Mietin todella paljon mitä muut ajattelevat minusta ja pahoitan siksi helposti mieleni. En pidä tästä piirteestä itsessäni, sillä haluaisin olla vahva ja riippumaton.
 
11. Kun maistoin ekan kerran tahinia leivän (=riisikakun) päällä, se oli minusta kitkerää. Nyt olen jäänyt siihen aivan koukkuun. Joka päivä on pakko saada pari tahiniriisaria. Suosittelen tahinia kaikille, jotka haluavat helposti protskua ja kalsiumia! :D






11 kysymystä

1. Linkitä kappale, joka kuvastaa sinua ja elämääsi juuri nyt. Perustelut.

 

mutta myös

Enkä perustele. Miettikää itse :)

2. Elokuva, joka kosketti kovaa? Perustelut.

Kun kysytään lempielokuvaa, sanon yleensä Darjeeling Limited.Se on hauska ja vakava samaan aikaan. Ja hemmetin hyvä. Jos kuitenkin etsitään koskettavinta elokuvaa, minun täytyy sanoa Hayao Miyazakin Henkien kätkemä. Enkä osaa perustella. Muistan, että kun katsoin sen ensimmäistä kertaa, minulle tuli niin kipeä olo rintaan, ettei se mennyt ohi pitkään aikaan. Siinä on jotain sellaista kuin todella hyvässä musiikissa, sellaista mille ei ole sanoja.

3. Tunnistatko itsessäsi jotakin ennakkoluuloja? Mitä?

Tunnistan aina välillä, ja niiden huomaaminen saa minut epäilemään, että enemmänkin on pinnan alla piilossa. Välillä oletan tiettyjä asioita kansallisuuden / kulttuuritaustan perusteella. Esim kirjoitin taannoin venäläisestä ystävästä, ja koulussa töitä tehneenä olen ruvennut olettamaan, että romanioppilaat eivät menesty. Nämä piilevät ennakkoluulot yleensä tulevat ilmi silloin, kun ne osoittautuvat vääriksi. Toisaalta minulla on tällä hetkellä myös afrikkalaisia/ghanalaisia miehiä koskevia ennakkoluuloja, jotka itse tiedostan ja joista toivoisin pääseväni eroon.

Viime jouluna olin vielä yhdessä Watsonin isän kanssa, ja hän tuli mukaamme viettämään joulua Itä-Suomeen. Varoittelin häntä etukäteen, että siellä meitä sitten katsotaan ikävästi, sillä Itä-Suomessa on paljon rasismia. Ennakkoluuloni kumoutui komeasti: meille oltiin koko reissun ajan todella ystävällisiä (tuntemattomien taholtakin, mikä on enemmän kuin pääkaupunkiseudulla yleensä), eikä kukaan töllännyt rumasti.

4. Rohkein tekosi? 

Haha. Tuhannet nuoret lähtevät Afrikkaan, mutta vaati se silloin rohkeutta, vaikka olin ”jo” 22. Tai sitten se, että erosin raskausaikana lapseni isästä ja päätin jatkaa yksin.

5. Lempipaikkasi?

Busua ja Kadermo. Molempiin ensi kertaa tullessa huomasin täyttyväni uskomattomasta rauhan ja onnellisuuden tunteesta. Niin kuin joka visiitillä siitä eteenpäinkin.

6. Onko bloggaaminen aina itsensä korostamista?

Olen miettinyt tätä todella paljon viime aikoina! Ja tullut siihen tulokseen, että on se. Jollain tapaa aina. Siksi en ole varma, onko se hyvä vai huono harrastus. Mutta hauska ja kiva ainakin, että tuskin nyt läpeensä huono juttu.

7. Mistä valitit viimeksi? Miksi?

Voih, minä kun lupasin, ettei tästä tulisi blogia, jossa raportoin vauvaelämästä! Mutta Watsonin nukkumisista ja kakkaamisista :D

8. Mistä olet ylpeä suomalaisessa kulttuurissa?

Lähiaikoina olen pettynyt Suomeen niin monesti, että joudun ihan miettimään. Minähän todella rakastan Suomea ja suomalaisuutta sellaisina kuin ne olen kokenut ihan viime vuosiin asti. Suomesta on ihan lähiaikoina tullut oudolla tavalla paikka, jossa on hyväksyttyä osoittaa vihamielisyyttä. Mutta nyt piti sanoa, mistä olen ylpeä... No, tietynlaisesta rehellisyydestä ja luotettavuudesta kommunikoinnissa ainakin.

9. Mitä olet tehnyt tehdäksesi maailmasta vähän paremman paikan?

Jaa. En mielelläni raportoi tällaisia, sillä omien tekojen mainostaminen saa minut vain tajuamaan, miten vähän olenkaan tehnyt. En siis ala listata suureksi osaksi puolitiehen jääneitä ”ympäristötekojani”. Sanon, että olen yrittänyt olla ihmisiä kohtaan rakastava ja saada heidät tajuamaan, että he ovat hyviä sellaisina kuin ovat. Olen yrittänyt sanoa kiireen orjille, että heillä on lupa pysähtyä ja nauttia tästä hetkestä. Näissä koen onnistuneeni edes hitusen paremmin kuin ympäristön ”pelastuksessa”.

10. (Valo)kuva (itsestäsi), josta pidät erityisen paljon? Näytä/kuvaile se ja kerro mikä siinä viehättää/voimauttaa.

Yritin miettiä kuvaa itsestäni, mutta en voi mitään sille, että ainoa oikea vastaus on tämä:

Puu. Kuva rakkaasta paikasta ja jostain kauniista ja voimakkaasta.

11. Kuka sinä oikeasti olet?

Olen enneagrammissa kakkonen (vaikka sitä ei aina päällepäin uskoisikaan). Pikku tyttö, joka toivoo vain voivansa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Olen universaalin rakkauden etsijä, minun kielelläni siis Jumalan etsijä. Olen ”outo sekoitus Mozartia ja Shostakovitshia; metsää ja merta; äijää ja naisellista” (sitaatti by minä itse). Lisäksi olen näitä ”avainsanoja”:
afrobeat, aurinko, azonto, dude, Gandalf-läppä, Ghana, ghanalaiset sandaalit, hilpeys, hippi, höpöhöpö, innostus, kriittisyys, levottomuus, maailmojensyleily, meri, Mozart, ope, ortodoksinen pääsiäishunajameloni, pinkki, ruoka, Shostakovitsh, seurallisuus, soya latte, syvällisyys, turkoosi, usein muuttaminen, vaahtoaminen.

Tiivistelmä: elämän raivokas riemu.


Ai niin piti haastaa 11 tyyppiä. Blogilistallani on ehkä juuri sen verran ja Maame Esi haastoi heistä jo yli puolet. Minä haastan 1+1 eli 2:

Namaskaram Sukritham: Annamarika tai Lauri, jos jompi kumpi haluaa
ja Juntusen Naapurit: Elina jos haluat.

Ja kuka ikinä haluaa saa vastata. 

Kysymykset:

1. Paras asia tämänhetkisessä elämäntilanteessasi?
2. Entä huonoin?
3. Mistä unelmoit? Suuri unelma, ei mikään "kesälomasta"
4. Paras kirja ikinä? Miksi?
5. Huonoin?
6. Terveisesi presidentti Niinistölle?
7. Määrittele Rakkaus lyhyesti
8. Kerro joku lapsuusmuisto
9. Mikä on tärkein asia elämässä?
10. Mikä on elämän tarkoitus?
11. Kumman kaa oisit mieluummin, Kataisen vai Stubbin?

E dey be!

Minä ja Watson vietämme sadepäivää Ghana-hittejä kuunnellen. (Hän rakastaa Ghana-poppia.) Watson makaili tapansa mukaan lattialla (tai siis froteella) ilman vaippaa, kun soimaan pärähti Demarcon I love my life (okei, Jamaika-hitti, mutta siis myös hitti Ghanassa).

Yhtäkkiä muistin kuplivan ilon, joka minussa aikoinaan asui, kun kuuntelin tuota biisiä ja tiesin olevani menossa pian takaisin Ghanaan. Ja sitten ajattelin: mitä jos tietäisin, että minä ja Watson olemme menossa asumaan Ghanaan? Mitä jos ajattelen, että olemme?

Silloin tämä sateinen marraskuu on yhtäkkiä hyvä. Kaikki on yhtäkkiä hyvä.

Olen kai alkanut taas "ajatella järkevästi": emme me nyt pitkään aikaan voi, koska... koska... koska.


Niin että mitäpä jos nyt taas ajatellaan ei järjellä, vaan sitä kuuluisaa sisäistä ääntä kuunnellen. Niin tästä voi tulla vaikka kuinka hyvä talvi.


Päivän piristeeksi tuon äsken kuuntelemamme cd:n (kyllä! cd, ei netti) soittolista:

4x4: World trade center
4x4: Waist & Power
Eazzy & Ambolley: Nana Nyame Remix
Castro &Sarkodie: Check my swagga
Mzbel & Quata: Turn me on
P-Square: No one be like you
Praye: Angelina



Noista kahdesta viimeisestä vähän vanhemmasta biisistä innostuin muistelemaan vielä vanhempia. Nuo kaksi olivat hittejä kun tein pikavisiitin Ghanaan 2009. Mutta oma vuoteni siellä oli vielä vuotta aiemmin. Silloin ei oltu kuultukaan Azontosta, mutta hyvää musaa riitti tietysti silti. Näitä kuunneltiin silloin:

Mzbel: E dey be
 - oli silloin minun ykkössuosikkibiisini!

Ofori Amponsah: Odwo 

- Ghanan ykköshitti, soi joka paikassa 07-08

Jonkun paikallisen Idolsin oli voittanut gospelbiisi:

Cee: Awurade Asem

Ai niin. Nimen Pikku Squren tausta ei liity  P-Squareen.

Lähtijät + Holmesin raportti

Olen jo pariin kertaan hehkuttanut sitä, miten mukavaa on ollut löytää interaktiivinen bloggaaminen. Ne blogit, joita säännöllisesti luen ja kommentoin, ja joista joskus joku käy täälläkin kommentoimassa. Joskus aikoinaan koin usein ulkopuolisuutta sen vuoksi, että kaipasin pois. Sitten lähdin pois, ja aloin löytää asioita. No, nämä blogit, joita seuraan, ovat juuri lähtijöiden blogeja. Me olemme kaikki niitä, jotka eivät pelkästään kaivanneet jonnekin, vaan todella lähtivät kaukaiseen maahan - ja rakastuivat siihen, mikä vaikuttaa koko loppuelämäämme.

Nyt rakas ystävä liittyi lähtijöiden joukkoon. Jään sydän kipeänä ikävöimään, mutta innostuksella seuraamaan matkaa. Tällä kertaa ei liikuta Afrikan mantereella, vaan Intiassa. Annamarika, hänen miehensä ja heidän 5-vuotias tyttärensä lähtivät juuri puoleksi vuodeksi Keralaan lastenkotiin, jossa he eivät lomaile eivätkä edes tee vapaaehtoistyötä, vaan omiin töihinsä ja opintoihinsa liittyviä projekteja.  Jos joku muukin haluaa seurata, seikkailu löytyy täältä. Siunattua matkaa, Annamarika, Lauri ja Enni! Paitsi että, kuten me lähtijät tiedämme, ei se ole mikään matka. Se on puoli vuotta elämää toisessa kodissa.

*

Olin viikonloppuna kuoroharjoituksissa, ja Watson ekaa kertaa oikeasti hoidossa mummillaan.

Minä: "Hei, mun kuorokaveri sanoi, että niilläkin meni yöunet, kun lapsi alkoi kääntyillä ja liikkua."
Mummi: "Ai, no milloin ne tulee takaisin?"
Minä: "Se sanoi, että toivottavasti kouluikään mennessä..."

Joo, no. Suurin osa öistä menee ihan hyvin, eli herätään vain 5 kertaa yössä, eikä tarvitse nukuttaa sylissä. Ja jotkut toiset yöt sitten vähän levottomammin. Mutta jos se sitten kouluikään mennessä... Kummasti kuitenkin piristi pieni "perhekerho" kuoromme muiden lapsellisten kanssa!

Ajattelin ensin tehdä inhorealistisen raportin huonosta yöstä, mutta mitäpä noita märehtimään. Sen sijaan haluan raportoida kaikkein parhaan.

Sen, kun Watson on ollut jonkin aikaa itsekseen vaikka lattialla loikomassa ja menen hänen luokseen, ja kasvoille leviää riemastunut hymy. Vielä leveämpi versio nähtiin perjantai-iltana, kun palasin ensimmäisistä kuorotreeneistä.

Sen, kun olen syöttämässä häntä, ja yhtäkkiä hän laittaa hetkeksi pään takakenoon, vilkuilee ympärilleen, katsoo sitten minua silmiin ja alkaa selittää uskomattoman lempeästi: "Häää! Häää! Häää!"

Sen, kun hän on ollut unilla ja herää, joskus itkeskellen, joskus rauhassa - saatan vielä ajatella, että nytkö se jo heräs - nostan hänet sängystä, ja hän on pieni ja pöpperöinen ja tuhiseva sylissäni. Silloin tajuan, miten minulla oli häntä ikävä jo pelkkien päiväunien aikana.


Pyysin viime vuonna (maailmankaikkeudelta/Jumalalta/maaäidiltä/enkeleiltä/miksi ikinä haluat sitä nimittää), että saisin elää rakkaudessa, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Pari päivää sitten havahduin siihen, että tuo toive on toteutunut täydellisesti. Ei tässä voi muuta kuin kiittää.

Niin, ja otsikosta: jos tuo toinen on Watson, niin, ah well. :)