Maanantai-iltana olin kirkolla menossa kuuntelemaan osaa konsertista, kun vastaan käveli tuttu huilisti. Tervehdin häntä iloisesti:
"Juunsto!"
Aiemmin tapahtunutta: jonakin vuonna sain kuulla, että yhden mestarikurssin opettajaksi oli palkattu ranskalainen muusikko nimeltään Fromange. Riemastuin: sehän oli melkein kuin ainoa ranskaksi osaamani sana, fromage, siis juusto! (Olen muuten kerran asioinut onnistuneesti pariisilaisessa elintarvikekaupassa pelkästään tätä sanaa käyttäen. Onneksi minun oli tarkoituskin ostaa juustoa.) No, minähän aloin riemuissani selittää tutulle huilistille tulossa olevasta opettajasta: Fromange on suomeksi ihan selvästi Juunsto. Vitsi oli niin huono, että huilisti nauroi sille vedet silmissä, ja tästä lähtien kutsuimmekin ko. muusikkoa tuttavallisesti Juunsto-sedäksi (hän itse ei tosin tainnut sitä kuulla).
Ikävä kyllä sain seuraavana vuonna selville, että Juunston oikea nimi olikin Fromanger, siis ylimääräinen ärrä lopussa. Nimitys Juunsto jäi kuitenkin elämään, ja on sittemmin siirtynyt taiteilijalta itseltään tuolle huilistille, jonka kanssa sille alunperin nauroimme. Niinpä tänäänkin, kun näin huilisteja ja pyysin heitä hoitamaan tiettyjä asioita, kysyin tuttavallisesti että "hoitaisko Juunsto tämän". Pahoittelut vaan asianosaiselle omituisesta, ranskan taitelijalta peritystä kutsumanimestä!
Eilen suuntasin taas konserttiin. Siellä nimittäin soitettaisiin Debussyn kappale Syrinx. Syrinx kuuluu näihin musiikkijuhliin kuin nenä päähän. En tiedä miten niin on päässyt käymään: yksikään toinen kappale ei toistu joka ikinen vuosi yhtä varmasti kuin takatalvi. Syrinx on muutaman minuutin soolohuilubiisi, jota kokeneemmat huilistit soittivat musiikkileireillä, nuoret opiskelijat täällä mestarikursseilla, ja joka silloin tällöin laitetaan jonkin konsertin alkuun kevyeksi aloitukseksi, koska se on kaunis.
Minulla on historia Syrinxin kanssa: musiikkileiriaikoina juonsin oppilaskonsertteja ja piti opetella ääntämään tuo sanahirviö. Mainitsinkin jo, että ainoa ranskaksi osaamani sana on fromage, joten Syrinx tuotti ongelmia. Sain kuitenkin tietää, että se sanotaan "Siräänks" ja siitä eteenpäin juonsin sen rohkeasti joka vuosi. Täälläkin se oli sitten jonakin kesänä taas erään oppilaskonsertin ohjelmistossa. Jotenkin innostuin selvittämään, mistä siinä on kyse. Taustalta paljastui vaikuttava tarina, jonka yksityiskohtia en tosin muista: Syrinx oli kreikkalaisessa tarustossa nymfi, joka rakastui jumala Paniin ja muuttui kaisloiksi, joista tehtiin Panin huilu. Siis pan-huilu.
Eilen saunaillassa muistelin vedet silmissä aiempien vuosien sattumuksia tuttujen muusikkojen kanssa. Jos alkaisin kirjoittaa niistä kaikista, siitä tulisi varmaan kokonainen kirja. Siitä en sitten ole ihan varma, kuka sellaista jaksaisi lukea. Ehkä pidän tarinat pöytälaatikossa.