Vääränlainen pääkaupunki

Pakolliset taustaselitykset:

1) Ikävöin Ghanaan ja uhkailin jo aiemmin kirjoittaa sen kunniaksi muisteloita.

2) Moni on tehnyt syksyn aikana katsauksia menneeseen, tarinoita Afrikasta. Minunkin on tehnyt mieli, mutten ole löytänyt oikeaa muotoa.

3) Viime päivinä päässäni on alkanut kehittyä idea: ”juttusarja” Ghanan kaupungeista. Mutta ei mikään turistiopas (en todellakaan kykenisi sellaiseen, sen tulette huomaamaan) vaan kertomukset niistä kaupungeista, joissa olen ollut, siitä, mitä ne ovat olleet minulle. Kun Maame Esi sitten kyseli Accrasta, se oli varsinainen potku persauksille: tuumasta toimeen. Niinpä nyt alkaa tällainen muutaman osan projekti, haaste siis minulle, jolle tämänkään mittakaavan pitkäjänteisyys on ainakin blogissa vierasta. Olkaa hyvät:

Ghanan kaupungit minulle – osa 1: ACCRA

Kun päätin lähteä Afrikkaan vuonna 2007 (siitä on kuusi vuotta! Yli kuusi vuotta! Kelatkaa nyt), toivoin ensin elämää kylässä enemmänkin kuin kaupungissa. Toisin kävi. Valitsin kohteen mielekkään kuuloisen vapaaehtoistyöpaikan perusteella, enkä päässyt esittämään muita toiveita. No, se ”mielekäs vapaaehtoistyö” on toinen tarina, mutta kuten kaikki tiedämme, päädyin Ghanaan – Accraan. (Sitä ehkä ette tienneet, että ykkösvaihtoehtoni oli Uganda, ja Ghana vasta numero kaksi. Jotenkin olin kuvitellut pääseväni ensisijaiseen paikkaan ja oletin olevani menossa Itä-Afrikkaan. Toisin kävi tässäkin asiassa.)

En siis päätynyt asumaan pikkukylään, vaan Ghanan pääkaupunkiin, jossa on lähteistä riippuen 2-5 miljoonaa asukasta. Paremmin ei olisi voinut käydä. No, enhän minä siellä kaupungissa-kaupungissa asunut, vaan Accran laitamilla, omakotitaloalueella, jos tuollaista termiä voidaan Ghanan suhteen käyttää. Sellaisella alueella, jossa on sekaisin niin rikkaiden lautasantennipalatseja kuin vähemmän rikkaiden aaltopeltikattoisia tönöjä. En edes ole ihan varma, kuinka pitkä matka meiltä oli keskustaan, mutta veikkaan, että n. 15-20 kilometriä. Matkaan meni tunnista kahteen (yleensä puolitoista ja todella harvoin vain tunnin) riippuen liikenteestä, kohdalle osuvasta trotrosta, ja sellaisista seikoista kuten ”perjantai”, ”joulu” tai muu julkinen kaaos ”erityispäivä”. 

 

Niin, se Accran keskusta. Sehän on siis siellä missä on iso asema Tema Station, paikallinen ”kauppakeskus” (pikemminkin tori) Makola Mall, sitten se aukio missä on niitä ravintoloita, ja sitten lähettyvillä postitoimisto ja Independence Square ja Kwame Nkrumah -museo. Älkää kysykö, mihin suuntaan mikäkin on. En koskaan oppinut mitään sellaista, vaikka kävin tuona vuonna keskustassa melko usein. Kysyin vain aina neuvoa joltakulta.

Sitten on Osun kaupunginosa, jossa on länsimaalaistyylinen supermarket ja hirveä määrä ravintoloita ja baareja ja jotain tyyliin sopivia pikkuliikkeitä. Osussa käsityöt (veistokset, laukut, korut ym.) maksavat aina muutaman cedin enemmän kuin muualla. Siitä alueesta en erityisemmin välitä, mutta tuli sielläkin silti käytyä, koska yllättävän usein joko koti-ikävä iski tai menin vain muiden perässä. Osu oli lähempänä meidän nurkkia kuin varsinainen keskusta, mutta ei mitään hajua kuinka kaukana ja mihin suuntaan ne ovat toisistaan. (Olen minä kartastakin yrittänyt katsoa, mutta en jotenkin osaa yhdistää sitä todellisuuteen.)

Sitten tietysti Labadi, joka on lähellä Osua, mutta rannan puolella... Siellä on ICYEn toimisto, ja siis ranta. Ei kovin kiva sellainen, mutta ranta kuitenkin, valtameren ranta. Osaan kävellä Labadin asemalta kumpaan tahansa – siis toimistoon tai rannalle – ja sieltä huitaisee nopeasti trotrolla Osuun, mutta missäs päin se keskusta siis olikaan...

...kun siis keskustassakin pääsee rannalle, niin täytyyhän niiden olla jotenkin samassa linjassa? En minä hahmota, etäisyydestä ei hajuakaan. Keskustan ranta ei ole uimaranta vaan roskainen takamaa, johon voi pistäytyä Art Centerin vierestä. Mutta on sielläkin se valtameri. Niin, Art Center, jossa myydään käsitöitä. Inhoan sitä paikkaa! Sinne jos jalallaan astuu, ei saa hetken rauhaa. Myyjät suunnilleen repivät käsivarresta kojuihinsa ja yrittävät saada maksamaan ylihintaa kaikesta. En ole käynyt siellä enää myöhemmillä visiiteilläni, vaan tehnyt kaikki ostokset Aburissa (josta lisää toiste).

No niin. Näiden paikkojen lisäksi on tietysti ”37” - siis 37 Military Hospital -sairaalan mukaan (siellä pressa Atta Mills kuoli, by the way) nimetty iso asema ja sen ympäristö, josta löytyy mm. länsimainen supermarket (meidän aikanamme Osun marketti ja tämä olivat ainoat, ja tämä oli lähempänä joten sinne mentiin itkemään koti-ikävää). Sitten on Circle, joka on myös ison aseman ympäristö, tori, ravintoloita ja sen sellaista. La Pazissa on paitsi tori ja asema, myös Accran ortodoksinen kirkko ja suuri asuinalue, vähän kuin se jossa minäkin asuin. Ja sitten on Kaneshie, jossa on myös iso asema ja tori... Heh heh. Alkaako kyllästyttää? Minua pelkästään näiden paikkojen mainitseminen melkein itkettää, niin ikävä minulla on niitä.

Accrassa on myös slummeja. Agbobloshien jamssitorin yhteydessä on suuri ja ruma alue, jossa laumoittain ihmisiä asuu käytännössä kadulla. Kävin siellä monesti, mutten koe olevani oikea ihminen kertomaan siitä kattavammin; en osaisi sanoa mitään asiantuntevaa.

Ja sitten on Madina. Arvatkaa vaan: iso tori ja asema, ei juurikaan ravintoloita. Madina oli minun lähi”ostarini”, hyvin iso sellainen. Siellä on oma postitoimisto, joten ei tarvinnut lähteä Circleen jonottamaan tai opetella, missä se keskustan posti olikaan. Madina on Accran pohjoisosassa joten sieltä lähtee trotroja kauemmaskin. Minulle Madina on ”kotinurkat” - usein kaipaan vain sitä, että voisi lähteä trotrolla sinne hengailemaan. Siellä osaan jopa suunnistaa (mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö sielläkin voisi joskus tulla eksynyt olo).

Madinan ja ”varsinaisen Accran” välissä on kaksi mainittavaa asiaa: Legonin yliopistoalue (aikanaan oli mentävä sinne nostamaan käteistä, nykyään Madina ja jopa vanha asuinalueeni ovat täynnä automaatteja), sekä nykyisin Accra Mall, kokonainen ”länsimainen” ostoskeskus, jossa on järkyttävän kallista. Se avattiin 2008, jolloin kävin siellä kerran syömässä (olin sairas ja norjalainen ystäväni halusi hemmotella minua, se tuli tarpeeseen). Nyttemmillä visiiteilläni olen käynyt siellä, ja suhteeni siihen on ristiriitainen. Toisaalta se auttaa koti-ikävään, toisaalta inhoan sellaista meininkiä täälläkin.

Eli kyllä. Accra on järkyttävän sirpaleinen. Tätä siellä, tuota tuolla. Ja aivan kuten Maame Esi kirjoitti, joka paikassa on aina ruuhka. Perjantaisin, jouluna (lue: joulukuussa) ja minä tahansa erityispäivinä on hulluutta lähteä liikenteeseen. Valtava osa Accran muistoistani (joita taas on valtava osa koko Ghanan muistoista) koostuu juuri istumisesta eri kulkuvälineissä, joissa oli tietysti järkyttävän kuuma. Monesti tuo ruuhkassa istuminen on ottanut minua päähän pahemman kerran.

Ja minä rakastan sitä hullua, sirpaleista kaupunkia. Rakastan sen kaaosta, tunnelmaa, pölyistä ilmaa; sen ihmisiä joita moni ghanalainen dissaa kuten helsinkiläisiä täällä. Pitäisikö minun osata selittää tämä rakkaus? Voiko rakkautta selittää? Jos nyt jotain syyntapaisia yrittää etsiä, niin ensinnäkin valtameri, enough said. Sen rannalle tosin mahtuu muitakin kaupunkeja, mutta mikään niistä ei vain ole... Accra. En minä tiedä mikä siinä on. En tosiaan rakasta sitä niiden yökerhojen, hotellien ja supermarkettien takia, joissa en oikeastaan edes käy. Accra oli kotini, ja sitä se tulee jollakin tapaa aina olemaan – sellaisena kuin on; ristiriitaisena, ruuhkaisena, kaoottisena, sekavana, ja uskomattoman kauniina, rakkaana paikkana.

Moni länsimainen sanoo, ettei Accra ole ”oikeasti afrikkalainen” kaupunki. Muistan, kuinka tämä ärsytti minua ja ystäviäni (saksalaisia ja italialaisia). Se on afrikkalaisen maan pääkaupunki. Eikö nyt ole vihoviimeinen asema entisten siirtomaaisäntien nykyisiltä asukkailta tulla sanomaan, mikä on ”oikeasti afrikkalaista”?

Tästä piti tulla vähemmän yleisluontoinen ja enemmän henkilökohtaisia muistoja täynnä oleva teksti, mutta kuten aiheensa, tämäkin on mitä on. Älkää menkö harhaan: tämä ei todellakaan ollut mikään kaiken kattava kuvaus Accrasta, vaan kuvaus nimenomaan vain minun Accrastani, niistä paikoista jotka minä jokseenkin tunnen. Ja kai jotain on tarttunut mieleen, kun tiedän jonkin verran sellaisesta, mistä lähdetään mihinkin suuntaan: Tema Stationilta nimensä mukaisesti Temaan eli itään, Kaneshiesta länteen (kuten Takoradiin), Circlestä pohjoiseen (esim. Kumasiin). Mutta sitten taas – esimerkiksi se Immigration Office ja suurlähetystöalue – kyllä minä ne tiedän, mutta en nyt ihan osaa tarkalleen selittää, että missä ne ovat... Ai miten sinne pääsee? No sen kun kysyy joltakulta mihin trotroon hypätä ja missä jäädä pois!

Korvaukseksi näennäisestä yleisluontoisuudesta vielä yksi henkilökohtaisuus tähän loppuun. Watsonin isä on Accrasta, liekö siinä yksi syy siihen, että minussa heräsi kiinnostus häntä kohtaan ihmisenä silloin aluksi. (Ei mikään hyvä syy, kun ihmissuhteen aloituksesta puhutaan, ja pieleenhän se meni: emme ymmärtäneet toisiamme lainkaan, tai ainakaan tarpeeksi kasvattaaksemme lapsen yhdessä.) Kun hän sanoi olevansa Accrasta, minä melkein jo huudahdin että sieltä minäkin olen! Taisin sitten kuitenkin sanoa, että ihanaa, kun tuntuu että kaikki aina ovat Kumasista ja inhoavat Accraa.

Lisää Kumasista (ja ainakin kolmesta muusta paikasta) jossakin seuraavista reportaaseista. Pysykää kanavalla, tai poissa, jos minun epäasiantuntevat selostukseni Ghanan kaupungeista eivät nappaa!