Näytetään tekstit, joissa on tunniste eettisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eettisyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vaateostoksilla

Olin menossa ystäväni lapsen syntymäpäiville, ja lahjan oston kanssa tuli kiire. Päätin suunnata Kamppiin, sillä mielikuvissani siellä on ”niitä laadukkaita lastenvaateliikkeitä”. En koskaan osta omalle lapselleni uusia vaatteita – enkä sen puoleen juuri itsellenikään. Ajattelin, että kun nyt kerran ostan lahjaksi jotain uutta, haluaisin sijoittaa eettisesti tuotettuun vaatteeseen.


Olen taviskuluttaja, en mikään asiantuntija, ja minun mielikuvissani halpaketjut (H&M, KappAhl, Lindex, Seppälä...) tuottavat vaatteensa epäselvissä olosuhteissa Aasiassa, kun taas laatumerkit ja pienemmät liikkeet varmasti ovat luotettavia. Niinpä suuntasin tunnetun ruotsalaisen Polarn O. Pyretin liikkeeseen.



Siellä vaatteiden lapuissa luki näin:



POLARN O. PYRET
SWEDEN

Made in Bangladesh





Mikä tässä ei ”kuulu joukkoon”? Bangladesh vai Sweden? Mitä ruotsalaista on vaatteissa, jotka tehdään Bangladeshissa? Tai Kiinassa, ei sen puoleen, niitäkin löytyi runsaasti.



Tilanne ei ollut sen parempi muuallakaan. Ranskalaisen Du Pareil Au Mêmen liikkeessä lapuissa luki niin ikään Made in China. Molo Kidsin vaatteet maksoivat maltaita, ja silti valmistusmaa oli parhaassakin tapauksessa Ukraina. Lopulta ostin Turkissa valmistetun vaatteen. Ei siksi, että se olisi selvästi eettisempää, kun kerran Turkin nurkka on Euroopassa, vaan siksi, etten löytänyt muutakaan, minulla ei ollut valtavasti ylimääräistä rahaa, ja sitä paitsi oli jo kiire synttärijuhliin.



Kotona tutkin asiaa hieman lisää. Luotettavina pitämäni suomalaisen Tutan (kuuluu Reima-merkkin) vaatteissa lukee lapun etupuolella: Designed, developed and tested in Finland. Jaha. Teksti suorastaan huutaa, että merkintä valmistusmaasta puuttuu. Ja löytyyhän se lapun kääntöpuolelta pienellä präntättynä: Made in China. Sama koskee Lotta&Lassi -merkin vaatteita, joissa niin ikään merkintä valmistusmaasta on kätketty vaatteen sisäpuolelta löytyvän lapun uumeniin.



Entä sitten nykyään muodissa olevat merkit, joiden vaatteita ei myydä kaupoissa, vaan netissä ja kotikutsuilla? PompDeLux -merkin sivuilla kerrotaan näin:



POMPdeLUXin vaatteet valmistetaan pääasiassa Aasiassa, jossa teemme yhteistyötä ammattitaitoisten, tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa. Emme kuitenkaan voi valvoa tuotantoa päivittäisellä tasolla tuotantolaitosten kaukaisen sijainnin vuoksi, joten yhteistyömme perustuu tarkoin asetettuihin vaatimuksiin, jatkuvaan yhteydenpitoon ja molemminpuoliseen luottamukseen.



Kuulostaa toki mukavalta, että ”tehdään yhteistyötä tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa”, mutta käytännössä tämä ei tarkoita yhtään mitään. Kun vaate valmistetaan Aasiassa, kuluttaja ei voi koskaan tietää, kuka sen on ommellut, millä palkalla ja millaisissa olosuhteissa. Tuskin edes ”luotettavien tahojen” kanssa asioineet merkin omistajat sitä oikeasti tietävät.



Löytyykö sitten mitään parempaa? Me&I -merkistä kerrotaan, että vaatteen valmistetaan ”mahdollisimman lähellä, Portugalissa ja Turkissa, jotta me itse ja asiakkaamme voimme tuntea ylpeyttä ja turvallisuutta tuotteita ostaessamme ja käyttäessämme”. Tämä tuntuu jo hieman paremmalta, varsinkin kun sen jälkeen kerrotaan, että ”vierailemme tuotteitamme valmistavissa tehtaissa, emme käytä massatuotantoa harjoittavia suuria tehtaita.” Käytännössä Turkki ja Portugal eivät kuitenkaan ole ”mahdollisimman lähellä”. Oikea sanamuoto kuuluisi ”mahdollisimman lähellä niin, että hinta silti pysyy kohtuullisen matalana”. Tämäkin on tietenkin aivan hyväksyttävää, kunhan sitten ollaan rehellisiä siitä, että valmistuksessa on pyritty mahdollisimmaan eettiseen toimintaan kuitenkin edullisuutta silmällä pitäen.







Olen viime aikoina miettinyt paljon eettistä kuluttamista. Tai no, paljon on väärä sana. Valtavasti. Lakkaamatta. Pohdinta alkoi kesäisestä marjanpoimija-debatista. Lukiessani Hesarista poimijoiden palkkatasosta jouduin lähestulkoon raivon valtaan. Miten suomalaisilla voi olla pokkaa maksaa täällä, Suomessa, niin surkeaa palkkaa mistään työstä kenellekään elävälle ihmiselle? Se sotii täysin kaikkia tasa-arvoperiaatteita vastaan.



Ja kun sitten ajattelin asiaa hieman lisää, tajusin, että ihan yhtä väärin on se, että eurooppalaiset menevät Aasiaan ja maksavat siellä samasta työstä liian vähän. Se, että ”siellä on matalampi palkkataso” ei riitä perusteluksi niin huonosta palkasta. Ymmärrän, ettei Aasiassa makseta samanlaisia palkkoja kuin Suomessa, eihän täälläkään makseta samoin kuin vaikka Norjassa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että YK:hon kuuluvat hyvinvointivaltiot maksavat työnteosta jossakin ihmisille niin vähän, että vaikka vaatteet lennätetään sieltä kaukaa Suomeen, hinta pysyy alhaisena. En ymmärrä orjatyövoiman käyttöä, vaikka siitä nimellisesti vähän maksettaisiinkin.



Olen tullut siihen tulokseen, että en halua enää lainkaan tukea halpatuotantoa epäilyttävissä olosuhteissa. En ole yli kymmeneen vuoteen ostanut mitään H&M:ltä (paitsi kaksi kertaa, jotka muistan edelleen), mutta ei tuo tunnettu ”pahis” ole ainoa boikotin arvoinen. Olen päättänyt, etten osta enää mitään – edes sukkia ja rintsikoita – mistään halpaketjuista. Jos ostan jotakin uutena, yritän varmistaa, että se olisi valmistettu edes EU:ssa.



Turvallisissa länsimaissa ei yksinkertaisesti enää valmisteta mitään muuta kuin pienten liikkeiden omia (design-)tuotteita, jotka yleensä maksavat maltaita normikauppoihin verrattuna. Parasta olisikin valmistaa vaatteita itse (jolloin on syytä kiinnittää huomiota materiaalivalintaan) tai vaikka kaverien kesken – käsittääkseni on paljon ihmisiä, jotka ompelevat iltojen / äitiysloman iloksi. Jos on sellainen ompelutaidoton tunari kuin minä, hyödyttää, jos on vaikkapa ystäviä alalla. Suosittelen! Elina tekee mm. lastenvaatteita kierrätysmateriaaleista.



Ja hei, jos joku tietää järkeviä kotimaisia/eurooppalaisia vaatevalmistajia, vinkatkaa!



Luin taannoin hyvän artikkelin aiheesta, täällä näkyy vain sen alku, mutta on sekin jotain: