Mustavalkoista

Aina välillä sitä havahtuu siihen, miten värikoodattu tämä maailma vieläkin on. Aloin tuossa yhtenä iltana katsoa hömppäkomediaa Netflixistä. Silmä osui leffaan, jonka esittelykuvassa oli valkoihoinen nainen ja tummaihoinen mies. Päätin katsoa sen, koska tosi harvassa ovat elokuvat, joissa olisi monivärinen pariskunta ilman, että elokuva kertoo nimenomaan monikulttuurisuudesta tai rasismista. Ilahduin, kun näytin löytävän leffan, jossa toinen päähenkilö vain sattui olemaan eri värinen kuin toinen.

Olisi pitänyt tajuta, että se oli liian hyvää ollakseen totta. Heti elokuvan alkumetreillä kävi ilmi, että todellinen rakkaustarina tulisi syntymään naisen ja valkoisen (sivumennen sanoen tylsän näköisen nörtin) miehen välille. Elokuvan edetessä kävi ilmi, että naisella oli kyllä juttua myös mustan miehen kanssa, mutta hän oli vain kiva, mutta vastuuton huithapeli, joka leffan lopuksi toivoteltiinkin etsimään onneaan höperön mallitytön (tosin kyllä valkoisen) sylistä.

Tuli mieleen, mitä Chimamanda Ngozi Adichien kirjassa Kotiinpalaajat huomautettiin Hollywood-elokuvista - että niissä musta nainen ei koskaan ole pääosassa. Hän on aina alemman yhteiskuntaluokan edustaja (kuten muuten esim. inhoamassani Sinkkuelämä-leffassa), koominen lastenhoitaja tai korkeintaan se paras ystävä, jolle asiat kerrotaan (kuten esim. leffassa Eat Pray Love). Näköjään myöskään musta mies ei voi olla romanttisen tarinan rakkauden kohde - ellei sitten mustuus ole koko tarinan pointti ja suorastaan kriisin aihe. Minun näkemäni musta/valkoinen elokuvat ovat varmaan kaikki olleet jotain Valkoinen Masai -leffan kaltaista settiä.

Onhan tämäkin jo aika paljon.
http://thumbs4.ebaystatic.com/d/l225/m/mNA20NQT5GYg7zy3LqCLxLw.jpg

Tässä kyseisessä komediassa oli näköjään vain päätetty, että siinä täytyy monivärisyyden näkyä. Ja onhan se jo kiva askel sinänsä. Ohimenevän ihastuksen lisäksi tummaa pintaa nähtiin muutamalla taustalla vierailevalla sivuhahmolla (joista by the way yksi oli baarissa tanssiva trans-nainen, josta tehtiin lempeää pilaa, mutta pilaa kuitenkin).

Mutta mikä siinä on, että mustat näyttelijät castataan edelleen vain mustien ihmisten rooleihin? Miksei voisi olla ihan sattuman kauppaa, minkä värinen näyttelijä rooliin satutaan valitsemaan - kyse olisi vain näyttelijänlahjoista? Miksi rooliin sopivuuteen edellytetään tiettyä ihonväriä, silloinkin, jos elokuva ei ollenkaan käsittele henkilön perhettä ja taustaa (kuten esim. näillä romanttisten komedioiden prinssihahmoilla usein on)?

Once you go black...
http://montrealfilmjournal.com/img/heather1.jpg

...you will eventually go back?
https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSknWV3SyR_NlXQUmzIONjrJrixE2H4PgFbuzVIQT_jqdQEZ9Dw

Samankaltainen ärsytys nousi esiin kirjallisuuden saralla - ja vieläpä tenttikirjallisuuden. Ilmottauduin nimittäin osana sivuaineopintojani tenttimään kurssin Ulkoeurooppalainen kirjallisuus, ja valitsin kirjallisuuskokonaisuudeksi afrikkalaisen kirjallisuuden. Sain listan luettavia romaaneja sekä kaksi teoriakirjaa.

Noista teoriakirjoista toinen käsittelee orientalismia eli itäisten maiden kirjallisuutta. Toinen on kokoelma, jonka 350 sivusta vajaa 300 käsittelee eri Aasian maiden kirjallisuutta, loput puoliksi Amerikan intiaanien ja Afrikan kirjallisuutta. Afrikan kirjallisuutta käsittelevässä osiossa todetaan, että Afrikassa on pitkä suullisen kerronnan perinne, mutta nykyään on myös proosaa, runoutta, näytelmäkirjallisuutta ja aforismeja - joita ei kuitenkaan voida tässä tarkastella, ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi. Niinpä kirjoittaja esittelee joitakin kymmeniä sivuja eri heimojen suullista perinnettä ja sitten koko nykykirjallisuudesta esitellään esimerkkinä katkelmia yhdestä runokokoelmasta. 

Ihan oikeasti. Olen tenttimässä opintokokonaisuutta nimellä "Afrikkalainen kirjallisuus", ja tämä on se, mitä teoriapuolelta saan lukea? Ymmärrän, että Aasiaan mahtuu todella laaja kirjoitetun kirjallisuuden historia, enkä yritä vähätellä sen tarvetta tulla esitellyksi maailmankirjallisuutta luotaavassa teoksessa. Mutta on Afrikkakin valtava manner, jossa on enemmän valtioita kuin missään muussa maanosassa. Olisiko ehkä kenties mitenkään tuota Afrikan osuutta voinut edes kasvattaa toisella 30-40 sivulla, jotka olisi omistettu nykykirjallisuudelle? Miten nuo muutamat sivut heimotarinoista tukevat niitä kuutta afrikkalaista NYKYromaania, jotka tenttiä varten luen? (Puhumattakaan lopusta teoriasta, joka käsittelee aasialaista kirjallisuutta...)

Mutta joo. Eipä tähän ole mitään lisättävää. Kai minä sitten luen tenttiin 1,9 teoriakirjaa aasialaisesta kirjallisuudesta, tai sitten tentin siellä pelkkiä romaaneja. Selevä.

Nimityksistä

Facebookissa syntyi hiljattain keskustelua ihonväristä puhumisesta. Se alkoi ilmauksen "musta mies" käytöstä: siitä, onko luontevaa puhua esim. blogissa tai fesessä tällä ilmauksella seurustelu- tai elämänkumppaniin viitaten. Aloin miettiä, miksi ilmaus tietyissä tilanteissa pistää minulla silmään, vaikka on ilmiselvää, että sitä ei ko. yhteydessä käytetä leimaavassa tarkoituksessa.

Ihonväri on ominaisuus siinä missä muutkin. Ihminen voi olla musta/tumma, valkoinen/vaaleaihoinen, silmälasipäinen, vihreäsilmäinen, pitkä, lyhyt, pisamanaamainen, isonenäinen, hoikka tai tukeva. Ja niin edelleen. Se, jos jostain ominaisuudesta ei saa puhua, on outoa. Minä koen kuitenkin vieraana myös sen, jos jokin ominaisuus nostetaan jatkuvasti esille. Vai koenko? Onko se outoa vain, jos korostettava ominaisuus on ihonväri? Olisiko outoa puhua koko ajan sinisilmäisestä miehestään? Olenko omaksunut yhteiskunnan vääristyneen asenteen, jos ihmettelen sanan "musta" käyttöä (eli ylireagoin?), mikäli se on sana, jota asianosaiset itsekin käyttävät ja jota pitävät luontevana ja normaalina?

Syy siihen, että kiinnitän tähän huomiota, on tietysti se, että minulla itselläni on luonnostaan erilainen ilmaisutapa. Jos kertoisin blogissa/feseessä/muussa somessa rakkaastani, en mielelläni nostaisi esiin tiettyä ominaisuutta. Tätä miettiessäni palasin lukemaan livejournalia, jota ensimmäisenä Ghanan vuonna kirjoitin kavereilleni. Puhun siellä silloisesta (mustasta) poikaystävästä vain nimellä tai alkukirjaimella, ja joskus sitten erikseen kerron jotain hänestä: "hän on vakava" tms, mutta en nosta edes tällaista hallitsevaa luonteenpiirrettä pysyväksi kuvaukseksi siinä, missä en ihonväriäkään. Vaikka kyllä minä ja hän vertailimme ihojamme ihan luontevasti, ei se ollut mikään tabu.

Viime aikoina minun on on ollut hankala keksiä bloginimeä nykyiselle ... mikä se nyt on, kuvioissa olevalle ihmiselle. En halua korostaa juuri mitään yksittäistä ominaisuutta, mutta kuitenkin haluaisin nimen, joka kertoo hänestä jotain. Todella paradoksaalista. Jotenkin tämä minulla tulee siitä, että kun ihminen on tuttu ja rakas, haluaisin kirjoittaa niin, että kuvauksesta välittyy tuttuus ja rakkaus, ei mikään tietty piirre, joka sitten korostuu jatkuvasti. Toki jos kirjoittaisin hetkistä sen tutun ja rakkaan kanssa, voisin välillä mainita myös niitä ominaisuuksia, niin fyysisiä kuin luonteenpiirteitäkin. Jos hän olisi tummaihoinen, voisin mainita sen miten kaunis iho hänellä onkaan. Mutta en käyttäisi sitä jatkuvana kuvauksena, koska kokisin sen etäännyttävänä. Tämä on siis vain minun tapani, en pidä sitä mitenkään oikeana tai parempana kuin muiden tavat puhua.


Ihonväriin liittyy paljon arvoja ja latauksia. Ajatusleikkinä voi kokeilla toista ominaisuutta, johon myös liittyy keskustelua: lihavuutta. Osa ihmisistä ihannoi laihuutta siinä määrin, että pitää jo luontaista tukevuutta negatiivisena asiana. Minusta se on outoa, ja on täysin luonnollista, että joku on luonnostaan eri muotoinen kuin toinen. Kuvitellaan siis, että seurustelisin tukevan miehen kanssa, joka pitää tukevuudestaan ja puhuu siitä luontevasti, ilman ongelmia, mutta asiaa korostamatta. Mies ja minä emme erityisesti mieti asiaa, mutta pysähdymme välillä huomaamaan, miten olemme eri muotoiset ja miten mukavalta se tuntuu.

Olisiko tällöin luontevaa, että puhuisin blogissa, facessa ym. "tukevasta miehestäni"? "Minä ja tukeva mieheni teimme sitä ja tätä." "Tukeva mies odottaa minua kun tulen kotiin." Tukeva mies ja hoikka nainen istuvat käsikkäin sohvalla..." Minun korvaani tämä kuulostaa oudolta, mutta tarkoittaako se vain, että tässä(kin) olisi jäätä murrettavana?

Entä lapseni, joka oikeastikin on puoliksi afrikkalainen? Olisiko se okei, jos puhuisin jatkuvasti "mustasta/tummasta/mulatista/puoliafrosta lapsestani"? Siinä, missä aiemmin mainitut esimerkit herättelevät monenlaisia ajatuksia, tähän keissiin on oma reaktioni ehdoton ei. En missään nimessä haluaisi korostaa lapsen ihonväriä somessa tai muutenkaan. Minusta sen pitää olla asia, josta voi puhua - "sinulla on tosi kauniin värinen iho!"; "lapseni ja minä tapasimme muita puoliafroja lapsia", mutta jota ei koko ajan tarvitse mainita. Minusta lapsesta puhuessa tuollainen korostaminen olisi ehdottomasti väärin. Silloinhan kertomisistani saisi sen kuvan, että lapsen ihonväri on asia,  joka vaatii erityishuomiota - ja siitä tulisi erottava tekijä verrattuna muihin lapsiin.

Onko se verrattavissa puolisosta puhumiseen? Ei suorilta käsin, koska puolisolla voi olla asiasta oma, tasaveroinen mielipide. Voisinkin kyllä käyttää puolisosta yksittäiseen ominaisuuteen perustuvaa nimitystä siinä tapauksessa, että hän itse ehdottaisi ja jopa toivoisi sitä. Jos kysyisin, millä nimellä hän ehdottaa minun häntä blogissa kutsuvan ja hän itse vastaisi: "haluan ehdottomasti olla musta mies / silmälasipäinen hujoppi / sinisilmäinen pätkä / tukeva nallekarhu!" - mikäs siinä, kultaseni. Itse en kuitenkaan tätä valintaa ja määrittelyä tekisi, muuten kuin yksittäisenä mainintana. Samasta syystä kuin lapsen kohdalla: en pidä mitään tiettyä (varsinkaan fyysistä) piirrettä erityishuomiota vaativana seikkana.


Asiasta käydyssä fesekeskustelussa tuli esiin myös sukupuoli. Miksi on okei, jopa oletettavaa mainita, että kyseessä on mies, mutta ei sitten olisi okei sanoa musta? Minusta mieheen/aviomieheen/poikaystävään viittaaminen on lähinnä käytännön kannalta helppo ratkaisu; kertoo, kuka ja mikä on käytännössä kyseessä. Joku on kuitenkin saattanut huomata, että minähän en edes täällä blogissa käytä kyseisenlaisia ilmauksia. Puhun aina vain ihmisestä. En haluaisi ottaa kutsumanimeksi mitään, mikä sisältää edes sanan mies - minulle sekin tuntuu turhalta sen korostamiselta, että minulla nyt on MIES, wohou. (Toisten kohdalla en koe tällaista ilmiötä :D se koskee vain minua.) Ja toisaalta turhalta sukupuolen alleviivaamiselta; mitä sitten, jos siinä olisikin nainen? So what. (Taas kerran: tämä on oma ilmaisuvalintani; minusta on ihan luontevaa, että muut kutsuvat miehiään miehiksi, ja toki itsekin sitä irrallisissa lauseissa teen!)

Palataan alkuun. Miksi minusta tuntuu vieraalta ilmaus "musta mies", etenkin tietyissä yhteyksissä tai jatkuvassa käytössä? Vastaus: koska koen, että tällaisen "kutsumanimen" osaksi valittu piirre on väkisinkin määrittävä, vaikka en sitä niin tarkoittaisikaan. Kirjoitetulla tekstillä on lukijoita (ja puhutulla kuulijoita), ja tietyn ominaisuuden käyttäminen toistuvana kuvauksena - vaikka kuinka luonnollinen ja ihana ominaisuus se sitten olisikin - muodostuu väkisinkin jollain tapaa määrittäväksi. Jos siis valitsisin ihmisen kuvaamiseksi jonkin piirteen, miettisin tarkkaan, millä asialla haluan kyseistä ihmistä määrittää. En puhuisi tukevasta, lyhyestä, pisamaisesta tai mustasta miehestä/naisesta, oli kyseessä sitten puoliso tai ystävä. En puhuisi myöskään homokaverista, koska en haluaisi kyseisen seikan määrittävän kaveriani ihmisenä tekstiäni lukeville ihmisille sen enempää kuin itsellenikään.

Luonteenpiirteet saattaisivat toimia paremmin, mutta silti mieluiten säästäisin ilmaukset kuten "temperamenttinen/puhelias/hiljainen/vakava" yksittäisiin yhteyksiin, enkä vakiinnuttaisi niitä lempinimiksi. Valitsisin mieluummin vaikka jotain kuten "ihana mies", "luotettava ystävä" tai vaikka "vanha kaveri".

Tämä on siis vastaus vain siihen, miksi minä kirjoitan näin enkä jotenkin toisin. En kritisoi muunlaista tapaa toisilla, se on jokaisen oma valinta.


Kaikki palaa siihen, etten tiedä, miksi kutsuisin sitä tiettyä tyyppiä. Haluan luonnehtia ihmistä, ja silloin yksittäiseen ominaisuuteen nojaava kutsumanimi tuntuu omituisen leimaavalta. Kai hän oikeasti voisi olla vaikka Sinisilmä, eikä tuon piirteen korostaminen haittaisi ketään - se vain tuntuu jotenkin niin... lattealta. Haluaisin löytää sanan, jota voisin käyttää tästä ihmisestä nimen tapaan, käyttämättä hänen nimeään. Ehkä pitäisikin vain keksiä peitenimi: vaikka Viktor, Daniel tai Yrjö.



Edit. Minä itse. Mitä minä ajattelisin, jos joku kirjoittaisi minusta? Jos minulla olisi musta poikaystävä ja hän tekisi feseen merkintöjä "valkoisesta naisestaan", saisin hepulit. Toisaalta en loukkaantuisi, jos olisin kaverin blogissa vaikka "se rastapäinen ystävä". Ei näistä ota selvää.

Mietin tässä, että oikeastaan tämän tekstin otsikko pitäisi olla "Kuka pelkää mustaa miestä?" ;)