Näytetään tekstit, joissa on tunniste eikoskaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eikoskaan. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. marraskuuta 2014

Eikoskaan: Käsityöt

Viimein se jatkuu, projekti Eikoskaan!

Olen tässä huomannut, että asioita, joita en koskaan tee, ei yleensä myöskään huvita koskaan tehdä, joten tämä projekti oli siinä mielessä epäonnistunut idea. Koska elämässä kuitenkin tulee tilanteita, joissa joutuu tekemään sitäkin, mikä ei koskaan huvita, pääsen nyt raportoimaan ainakin yhdestä aiotusta aiheesta: käsitöistä.

Miksi ei koskaan käsitöitä minulle? Olen varmaan maailman ainoa bloggaaja, joka ei harrasta niitä. Aikoinaan olin maailman ainoa larppaaja, joka ei ommellut vaatteita. En tiedä, olenko ainoa, joka ei lähes 30 vuoden kypsässä iässä edelleenkään osaa laittaa ompelukoneeseen lankaa. Älkää käsittäkö väärin, olen minä sen opetellut. Monta kertaa. Ja unohtanut yhtä monta.

Tiedättekö yleisen jorinan siitä, kuinka kaikki ovat hyviä jossain ja vähän vähemmän hyviä jossakin muussa. No, minä olen aika paljon vähemmän hyvä käsitöissä, toisinsanoen kaikissa käden taitoja vaativissa asioissa. Ala-asteella käsityö oli ainoa aine koulussa, josta sain alle kasin. Ja vaikka sittemmin sain alle kasin myös muissa aineissa, käsitöissä en tullut yhtään paremmaksi. Enkä ole tullut tähän päivään mennessä.


Kyse ei ole pelkästä asennevammasta. Innostun käsitöistä aina välillä, kun joudun tekemään niitä jossain. Yleensä aloitan jonkin neulomis- tai virkkausprojektin. Yleensä en koskaan saa sitä loppuun asti. Siinä vaiheessa, kun mokia alkaa tulla ja huomaan, että taas pitäisi purkaa niin ja niin paljon, tai että en pysty purkamaan, koska johonkin on tullut solmu... voi huokaus.

Olen lahjakas monessa asiassa, kuten esim. kielissä ja musiikissa. Matikkakkaan ei ollut minulle vaikeaa ennen lukion pitkää. Olen siis tottunut oppimaan asioita aika helpolla. Käsityöt on ainoa asia, jossa uusien asioiden oppiminen vie minulta todella kauan; jossa mokailen aina vain; jossa etenen hitaasti ja tarvitsen apua; jossa en tajua mitään oppikirjojen kaavakuvista (ja vihaan kun minulle sanotaan: "Katso siitä kirjan kuvasta niin ymmärrät kyllä, se on tosi selkeä!"). Pystyn kyllä oppimaan käsitöitä, jos raadan sen eteen. Mutta en nauti sellaisesta raatamisesta, kun tiedän, että maailma on täynnä asioita, joita opin helposti, nopeasti ja miellyttävästi.

Olen minä ompelemisestakin toisinaan innostunut, ajatuksena ainakin. Tämän eikoskaan-tekstin piti alunperin kertoa ompelusta. Pääsin niin pitkälle, että kävin yhdellä marttojen ompelutunnilla ystäväni kanssa. Siihen se jäi. Ihmetyttää joka kerta, miten vaikeaa voi olla esim. ommella suoraan. Tai kuinka voi mokata "helpoksi harjoitustyöksi" aiotun pussukan, jollaisia alakoulun oppilaat sutaisevat kasaan tuosta vain.


Yksinkertaista? HV, en tajua tästä mitään.
Kuva täältä: http://www.knittingroom.fi/Butik/assets/Knittingroom/SE/stav.jpg

Juuri alakoulun oppilaiden vuoksi joudun kuitenkin aina uudestaan tekemisiin käsitöiden kanssa. Olen ammatiltani opettaja, vaikkakin pätevöitymiseni on vielä hieman kesken. Olen aloittanut opintoni vuonna 2006, ja lykännyt gradun aloittamisen lisäksi opintoihin sisältyviä harjoitteluja viime tippaan. Niinpä olen nyt kolmannen vuoden opintoihin suositellussa harjoittelussa (voitte itse laskea kuinka kauan siitä kolmannesta opintovuodesta on kulunut).

Ei sillä, ajoitus on loistava. Koko opintojeni ajan olen valittanut harjoittelusta, joka on kaukana todellisesta työelämästä, josta taas minulla on jo paljon kokemusta. Nyt, kun teen harjoittelua yliopiston normaalikoululla, olen siitä aivan liekeissä. Työkokemukseni pohjalta pystyn hahmottamaan, mikä harjoittelussa on olennaista (juuri siksi, että se ei ole samanlaista kuin normaali työelämä), ja missä minulla opettajana on parantamisen varaa.

Yksi parantamisenvara on saada varmuutta sellaisten aineiden opettamiseen, joissa itse en loista. Lienee sanomattakin selvää, että opetettavien aineiden suosikkeja listatessa tekstiilityö on kirkkaasti viimeinen. Jep, siellä kemian ja fysiikan alapuolella (sillä niitäkin opetetaan nykyään alakoulussa).


Ei siis varmaan ihme, että hermoilin "hieman" kässän harjoittelusta. Olen kyllä opettanut käsityötunteja, niin käsittämätöntä kuin se onkin; tuolloin nojasin koulunkäyntiavustajan taitoihin ja opettelin itse auttavasti virkkaamaan pystyäkseni neuvomaan (niitä kaikkein heikoimpia) oppilaita. Siitä selvittiin, se kuopattiin - ja virkkaustaito unohdettiin taas kerran.

Niinpä harjoittelun alussa pidetyssä käsityön infossa:
Opettaja: - Niin, osaako kaikki virkata?
Minä ja  kaksi nuorta miestä, jotka eivät ole eläessään opiskelleet tekstiilityötä, tunnustamme ettemme oikein osaa. Opettaja toteaa, että harjoitellaan sitten, ja niin minä opettelen virkkaamaan taas kerran.

Ensimmäiset käsityötunnit piti harjoitteluparini. Tänään koitti kuitenkin hetki, jota ei voinut enää lykätä: käsityön opettaminen harjoitteluohjaajan valvovan silmän alla. Tehtävänäni oli opettaa kaventaminen ja leventäminen (tai kuten oppilaat sanoivat, laventaminen ja supistaminen. Onks tää nyt sitä integrointia?!)


Ja minä onnistuin. Pidin täysin uskottavan käsityötunnin. Okei, oppilaat kyllä tietävät, etten ole ekspertti. Mutta se ei haittaa. Pystyn opettamaan asian, jonka olen itse ensin selvittänyt, vieläpä pedagogisesti järkevällä tavalla. Pystyn neuvomaan perusasioissa, ja ammattitaitoa vaativat kohdat hoitaa harjoittelupari. Ilman häntäkin pystyn pitämään tunteja tarvittaessa: pystyn opettamaan perusasiat varmasti jopa ompelussa, kunhan käyn ne itse ensin läpi (vaikka jonkun kokeneemman käsityöopen kanssa).

Jos joutuisin vastaamaan vaikka kutosluokan koko vuoden opetuksesta, en taida varsinaisesti täyttää OPSin asettamia vaatimuksia, ellei minulle satu sitä superlahjakasta avustajaa. Tämä on se heikko kohtani, joka minun nyt vain on hyväksyttävä. Onneksi työpaikoilta yleensä löytyy niitä opettajia, jotka mielellään kahmivat käsityön opetusta ja antavat tilalle oman luokkansa "tylsempiä" tunteja - joista jokin saattaa olla juuri minun erikoisosaamistani.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Shamppanjaa ja luomukarkkeja

Kirjoitin eilen Projekti Eikoskaan -sarjaan osan ruokaresepteistä. Siitä tuli inhorealistinen kauhukertomus väsyneen yksinhuoltajan selviytymiskeinoista, kun ei jaksa laittaa kahta ruokaa päivässä. Illallisen korvikkeita olisin dokumentoinut, mutta ne olivat niin säälittäviä ja kokonaisuus - siis se teksti - niin ankea, että päätin, etten halua tuhlataa piristävää kuningasideaani (enkä teidän aikaanne) sellaiseen.

Sen sijaan teen tämän postauksen, joka on alkuperäisestä listasta puuttunut rengas. Ruokapostaus odottakoon antoisampaa hetkeä.


Projekti Eikoskaan: LIFESTYLE

 

Vuosi sitten, kun oli ankeaa, tein ystäväni kanssa onnellisuusreseptin. Se oli pitkä lista, mutta kuuluu tiivistetysti näin: tee asioita, jotka piristävät sinua. Miksipä en siis tekisi niin nytkin, kun on ollut väsymystä, ankeutta ja sen sellaista? Ei siis tällä kertaa listaa, vaan suoraan käytäntöön: piristäviä asioita.

Hyvänä avauksena toimi tämänpäiväinen afrobeibi-miitti (siis kaveriporukan tapaaminen, suom.huom.). Nyt on meneillään sen jatkot. Alla niihin johtaneen WhatsApp -keskustelun pätkä:

Kaveri vasemmalla,
Minä oikealla! :D

Ottaisitko kanssani shamppanjaa? Mä muistin myös et mulla on minipullo 
[valokuva pullosta]

Hei mahtava idea, just aattelin etten kehtaa yksin juoda!

No nyt juodaan yhdessä!
 
Oota haen sen. W ei oo tosin viel nukahtanu. Se on ihan ylikierroksilla
 
Se on varmaan ihan väsy! 
Toivottavasti sammuu.

Mul menee viel hetki W huutaaa 

Ei hätää :D
No ni haen viinin. Joitko jo omas :'(
 
En juonu, tossa se odottaa lasissa.
Huom vaatetus on mulla puutteellinen mutta mielikuva mekosta 
toimikoon tässä tilanteessa  
 
No sama täällä. Oota avaan pullon
No ni!!!
En saa kuvattuu mut lasis on
 
Jeee!
Kippis!!!
 
 Kippis
Kilistin puhelimen kans
Mmm nam
 
Ihanaa



Toisin sanoen: Nautin iltapalaksi minipullosta aitoa shamppanjaa, seuranani ystävä WhatsAppin kautta! Me mm. kuvailimme toisillemme juomien makuja ("kuiva, hieman kirpeä" - "hieman hapokasta, kirpsakkaa ja semimakeaa"). Ruokapuolena samaisen ystävän tekemä muffinssi, toisen leipomaa mangopiirakkaa sekä Punnitse&Säästä -luomukarkkeja! Vilja- ja maitoallergikon elämän ei tarvitse olla kurjaa. Shamppanja sitäpaitsi oli mamalahja sukulaisilta saatuani lapsen. Mikä olisikaan parempaa kuin nauttia sen yh-arjen piristykseksi.

Life is what you make of it!

Kuva tulee kohta.



maanantai 3. helmikuuta 2014

Kierrätyskämppä

Projekti Eikoskaan: SISUSTUS

 

Yksi tärkeimmistä ns. ideologisista valinnoista minulle on, että en ostaisi juurikaan uutta. Ei uusia vaatteita, tavaroita, koruja ja niin edelleen - ei myöskään huonekaluja, eikä varsinkaan "sisustustavaraa".

Suurin osa ihmisistä sisustelee ne "välttämättömät" hankinnat käymällä Ikeassa. Minäkin kävin siellä kerran, vuonna 2006 muuttaessani ensimmäiseen yksinomaan vain minun omaan kämppääni. Toista kertaa en mene. Ikea on viimeinen paikka, josta hankkisin mitään, ihan jo sen epäekologisuuden/eettisyyden (minusta ne ovat yksi ja sama asia) takia, sekä tietysti siksi, että Ikea-kalusteet näyttävät samalta joka kodissa. Minulla myös on huonoja kokemuksia niiden laadusta (esim. yksi kaappi hajosi käsiin).
(Sivuhuomautus: Minulle on turha tulla perustelemaan, miksi juuri sinulla "on oikeus" shoppailla Ikeassa - jos shoppaat niin shoppaat, se on sinun valintasi, mutta minua ei kiinnosta kuulla siitä.)

Kun sain vuosi sitten tietää olevani muuttamassa n. 11 neliön huoneesta 62 neliön kolmioon, tajusin olevani haasteen edessä. Käydessäni katsomassa asuntoa totesin, että käytössä olevat tavarani riittäisivät ehkä yhteen huoneeseen, ja varastossa olevatkin kenties korkeintaan toiseen. Luulin joutuvani väkisin ostamaan uutta, mutta päätin kuitenkin ensin yrittää muita reittejä.

Se kannatti. Olen joutunut ostamaan tähän asuntoon tasan yhden uuden huonekalun ja pari pienempää juttua. Kaikki muu on suurimmaksi osin ilmaisena perittyä, varastossa seissyttä tavaraa, sekä muutamia kirppislöytöjä. Haluan myös korostaa, etten tunne eläväni missään jätelavalla, vaan koen saaneeni (lahjaksi!) kodin, joka ei ehkä ole viimeisten trendien mukainen, mutta minusta kaunis ja minun näköiseni. Mikä on ihan hyvin ottaen huomioon, että kaikki tavara on toisilta perittyä.

Asiaan: kerron teille, mistä kamppeeni sain. Jos vaikka joku löytäisi listalta hyvän vinkin. Jos ei, niin ei. Kuvituksena niitä varsinaisia sisustuksellisia yksityiskohtia, koska en halua esitellä koko kotiani kuin naistenlehdissä konsanaan. Suurin osa on lahjaksi saatuja, rakkaudella käyttöön otettuja, tähän kotiin sopivia. En koskaan toivo lahjaksi materiaa (päin vastoin), mutta välillä niitä silti tulee, ja nämä ovat olleet juuri kohdallaan. Kuvien laatu on sama kuin puoliälyttömän puhelimeni: riittävä minulle :'D


Seinällä W:n lahjaksi saamia tossuja ja Muchan juliste



Olohuone

 

- Sohva ja nojatuoli (samaa sarjaa), matto, pöytälamppu, pikkupöytä ja stereotaso perhetuttujen varastosta
- Kirjahylly ja toinen pikkuhylly vanhempien varastosta (käytössä jo 10 vuotta)
- Keinutuoli tädin varastosta (ja lampaantalja hierojaltani; se oli menossa kirppikselle, ja hän antoi sen minulle W:n synnyttyä)
- Stereot vanhemmilta, joilla olivat käyttämättöminä
- Cd-torni serkun eteenpäin antama
- Kattolampun löysi isäni taloyhtiöni roskisten luota juuri ollessaan lähdössä ostamaan minulle uutta lamppua, koska reissu kierrätyskeskukseen ei tuottanut tulosta. Tässä yksilössä oli jopa toimivat energiansäästölamput valmiina.



Roikkuvan lyhdyn sain lahjaksi pomoltani jäädessäni äitiyslomalle.


Makuuhuone

 

Sänky on minulle aikoinaan uutena ostettu (taisi olla vuonna 2008). Se on ihan hyvä, mutta liian pehmeä. Jos jollain on 120-leveä jämäkkä sänky käyttämättömänä, vinkatkaa ;)

- Kirjoituspöytänä isän vanha tietokonetaso (myös tuoli on ostettu uutena - vuonna 1999!)
- Tumma kaappi edesmenneen isoisovanhemman, "Elsa-mummon" tms. peruja
- Watsonin sänky lainassa ystävältä
- Matot kirppislöytö (2 pientä valkoista mattoa muistaakseni 4e)
- Bassojakkara (toimii tällä hetkellä vaatepuuna) on RSO:n vanha, ystäväni uudelleen verhoilema, ja toivottavasti pääsee vielä oikeaan käyttöönsä!
- Lamppu perhetutuilta


Tyyny oli joululahja äidiltä.


Lapsenhoitohuone

 

- Vieraspatja (runkosellainen) on tutulta, joka sai ystävältään tämän kaikki huonekalut pitkään (ehkä ikuiseen) lainaan, sekä luvan antaa niitä muiden käyttöön. Samoin matto sekä kaunis pöytälamppu, joka ei sitten valitettavasti toiminutkaan, mutta tämähän on sisustuspostaus ja toimimaton lamppu jos mikä on SISUSTUSelementti!
- Samasta lähteestä on muuten myös pieni laatikollinen "avainpöytä", joka on oikeastaan olkkarin puolella
- Hoitopöytä ystävältä
- Kukkapöytänä toisen ystävän kirjoituspöytä, joka ei tällä hetkellä käytössä hänellä, vaan lainassa minulla
- Uudenveroinen musta kaappi/hylly oli  jätetty naapurissa asuvan ystäväni rappuun kera lapun: "Saa ottaa!". Otimme ja roudasimme tänne.
- Lamppu perhetutuilta


Mekot seinäkukkasina.


Keittiö

 

- Pöytänä on vanha tuvanpöytä jostain äitini suvusta
- Tuolit: 2 tutun ulkomaille muuttaneen ystävän, 2 löytyi niin ikään tuolta roskisten edestä
- Watsonin tuoli ystävältä
- Astiat lähes kaikki kavereiden/sukulaisten varastoista, muutamia lahjaksi saatuja
- Jalkalamppu on ainoa isompi esine, joka tänne on ostettu uutena.


Naamion sain vaihtokaupoissa teini-ikäiseltä veistäjäpojalta aikanaan Ghanassa, siitä taisin kirjoittaakin.


Vessa ja eteinen

 

- Vessan matot olivat murheenkryyni, kunnes naapuri-ystävä löysi kaksi hyväkuntoista pikkumattoa jälleen kerran taloyhtiömme roskiksilta. Yhden lisää bongasin kirppikseltä.
- Suihkuverhon ostin uutena. 
- Eteisen matot minulla on ollut ties miten pitkään. Yhden maton lisää eteiseen ja toisen vessaan ostin Tiimarin konkurssialesta.
- Eteisen jakkarat ovat siskoni vanhat.


Tuliainen Italiasta




Jonkun mielestä voi kuulostaa karmivalta huolia käyttöön esimerkiksi roskisten luota löytyneitä esineitä. Huomautus: en ole mikään hamsteri, joka haalii kaiken, mitä tuolla pyörii. Taloyhtiöllämme on outo traditio, että ihmiset jättävät hyväkuntoista (ja toki myös huonompaa) tavaraa jatkuvasti roskisten luo (en tajua, mikseivät vie kierrätykseen tms, mutta kai he a) luottavat siihen, että joku huolii b) elävät kertakäyttökulttuurissa). Jos ottaisin sieltä kaiken, en enää itse mahtuisi kämppääni. Löydöt ovat siis todellakin valikoituja.

Myös sukulaisilta ja tutuilta olen saanut sitä, mitä olen tarvinnut. Paljon tarjottua tavaraa olen torjunut. Vinkki: Ei käytössä olevia, mutta täysin käyttökelpoisia huonekaluja on ihmisten varastot pullollaan. Jos etsit jotain, on todella sen arvoista kysäistä ensin, josko joltakulta löytyisi. Vastaan voi tulla aarteitakin, ja usein täysin ilmaiseksi.


Isoäitini antoi meille kauan sitten Wienistä käytettynä hankkimansa ikonin, kun Watson syntyi.



Miksi huolia käytettyä, kun voisi itse valita uutta?

  1. Rahan säästö, du-uh
  2. Ympäristön säästö. Kerskakulutus on tyhmintä, mitä tiedän, enkä voi ymmärtää kertakäyttökulttuuria
  3. Irti materiasta -ajatus. Minä koen vahvasti sen, että mitä enemmän elämä pyörii tavaran ympärillä, sitä huonompi on henkinen vointi. Jotenkin ostaminen ja omistaminen tukehduttaa. Joku voisi luulla, että jouduin miettimään kaikkea entistä enemmän, kun minulta puuttui niin paljon tänne muuttaessa. Väärin! Kaikki kamppeet löytyivät nopeasti ja kivuttomasti, ja paljon vähemmällä omistautumisella kuin jos olisin lähtenyt tekemään shoppailukierrosta. Materia vei, ja vie, paljon vähemmän tilaa elämästä. Näin siis minun kohdallani, en tuomitse niitä, jotka kokevat asian toisin.

Nyt minulla on haussa korkeampi kukkapöytä - ikoneille, jotta ne pysyisivät turvassa pian pystyyn kampeavalta Watsonilta ja jotta voisin jatkossakin polttaa tuohusta... Jos jollain lojuu nurkissa niin meitsi tulee hakemaan! 

tiistai 28. tammikuuta 2014

Projekti Eikoskaan

Sain kuningasidean.

Kerroin taannoin, mistä kaikesta useimmat bloggaajat kirjoittavat, ja kuinka minä en tee mitään niistä asioista enkä niistä myöskään kirjoita. Noh, mikä olisikaan hupaisampi projekti tälle vuodelle, kuin haastaa itseni kirjoittamaan juuri noista aiheista! Mikä tietysti tarkoittaa, että minun on myös jollain muotoa tehtävä niitä. Tai ainakin löydettävä omasta elämästäni jotain, mikä lasketaan niiksi.

Tänä vuonna täällä siis tullaan todistamaan
- käsitöitä
- sisustamista
- puutarhanhoitoa
- muotia (asukokonaisuuksien suunnitelua itselle/lapselle)
- omien reseptien tekoa ja jakoa
- netin kautta shoppailemista ja siitä raportointia
- valokuvia kaikista edellämainituista


O-OU!! Mihinköhän olen ryhtymässä. Tästä voi tulla hervottoman hauskaa tai sitten ei yhtään mitään, jolloin projekti kuopataan hiljaisuudessa. Toivokaamme edellistä vaihtoehtoa.

Muoti on vaikein, puutarhanhoito taas... no siis minkä puutarhan?! :D Reseptit melkeinpä helppo osuus. Pariin muuhunkin on jo jonkinlainen idea. Pidätän itselläni oikeuden päättää tekemisten järjestys.

Tämä siis ihan vaikka siksi, että kun kuitenkin aina päädyn tekemään kaikkea, mitä ei pitänyt, voin yhtä hyvin tehdä sen järjestetysti ja dokumentoida koko scheissen.


Ghana-sarjan viimeinen osa tulee kun tulee. Suomen kaupungit saavat odottaa. Nyt alkaa trendibloggailu á la Pikku Square, eli tästä tulee trendikkyys olemaan kaukana!


PS. Jos joku keksii jotain, mikä listalta selvästi puuttuu, lisäyksiä saa ehdottaa!