Outolempi: Räppiläppä

Ihan kuin se ei riittäisi, että jostain syystä en voi vastustaa Gandalf-vitsejä ja Kauhea Kankkunen -trilogiaa. Minulla on myös kolmas kumma rakkaus, ehkä oudoin kaikista. Jo yli kymmenen vuotta olen rakastanut hiphop/rap -aiheista huumoria. Ja siis äärimmäisen käytäntöpainotteista sellaista. Olisin varmaan ollut edellisessä elämässä räppäri, jos rap olisi tarpeeksi vanha musiikinlaji, jotta olisin ehtinyt kuolla ja syntyä uudestaan. Oliko vuonna -84 jo kunnon räppiä ja jengitaisteluja, joissa edellinen minäni olisi voinut kuolla? Tuskin.

No niin, asiaan. Niin uncoolia kuin se saletisti onkin, aion tehdä juuri sen, mitä ensimmäisen kappaleen perusteella pelkäsit: kertoa koko surullisenhuvittavan räppi-historiani.


Se alkoi lukiossa. Suomenkielinen räppi oli juuri lyönyt läpi ja oli naurettavinta mitä tiesin. Siitä huolimatta (tai juuri siksi) tein kaverilleni juurikin oman räpin, jolla kannustin häntä kertomaan tunteistaan ihastukselleen. Se perustui niiden kahden silloin pinnalla olevan suomiräppärin biisiin Kelaa sitä ja siinä oli ties kuinka monta säkeistöä. Muistan siitä yhä otteita:

Toi olkaa jo olla aika noloo
sun pitää vaa tarttuu sen ... kätee

Seuraava mahdollisuus räppäilyyn koitti uuden harrastukseni, larppauksen, parissa. Nyt seuraa monta nolonkuuloista juttua putkeen mutta huomatkaa kaksi asiaa: 1) itseironinen suhtautumiseni 2) MINULLA OLI HELKKARIN HAUSKAA.


Eli, minä ja Wanha Hyvä Ystäväni (okei, tuolloin vielä aika uusi ystävä) saimme päähämme mennä Harry Potter -maailmaan sijoittuvaan larppiin pelaamaan keitäs muita kuin Harrya ja Ronia. Kaveri oli Harska, minä Ron. Intellektuelleina nuorina ilmaisutaitolukion opiskelijoina keksimme hieman soveltaa hahmojamme. Harrysta ja Ronista tuli räppäyksen harrastajia. Kuinka ollakaan, Ron oli ilmeisesti jonkinlainen primus motor ja Harry kerrankin sidekick. Teimme peliä varten oman laadukkaan räpin, joka räppäyksen hengelle uskollisena oli juurikin v*ttuilutarkoitukseen tehty, eli haukuimme siinä Harryn arkkivihollista, Draco Malfoyta.

Esitimme pelissä räpin Dracolle. Se perustui Bring it on -elokuvan soundtrackilla olevaan kappaleeseen U.G.L.Y. (tekijänä tuntematon duo Daphne&Celeste), eikä kyseinen biisi vaatinut juurikaan muita muutoksia kuin että laulamisen sijasta huusimme sanat aggressiivisella räppimeiningillä. Dracoa onneksi larppasi kaverimme, mutta sen sijaan Hermionena oli aivan uusi tuttavuus. Jostain (melko käsittämättömästä) syystä hänestä kuitenkin tuli pelin jälkeen pitkäksi aikaa hyvä kaverini.

Räppärin urani lähdettyä näin koreasti  käyntiin päätin sitten teemabileiden ystävänä pitää teinihiphop-bileet. Olin tuolloin juuri täyttänyt 18, eli nyt puhutaan siis kypsästä aikuisesta huumorista. Kaikkien vieraiden oli kirjoitettava vieraslistaan räppi-nimensä, minä olin MC Muikku. Bileitä varten tein jopa oman "pitkäsoiton" nimeltä Teinin elämää - eli puolikkaan c-kasetillisen verran omia räppibiisejä. No, melkein omia: ne toimivat niin, että laitoin taustalle soimaan jonkin renkutuksen ja räppäsin siihen päälle. Esim. t.A.T.u.:n biisin Not Gonna Get Us päälle räppäsin oman teokseni Miehet on sikoja. 


Jostain syystä silloinen poikaystäväni ei oikein arvostanut räppärin uraani. Vaikka ko. poikkis luonnollisesti tippui kelkasta (toki aivan muista syistä... myös), räppiläppä oli ehkä hieman taka-alalla joitakin vuosia kenties kiinnostavampien asioiden ja hauskempien juttujen tieltä. En kuitenkaan ole päässyt eroon tästä oudosta taipumuksesta.

Oikeaa rap/hiphopmusiikkia en ole koskaan kuunnellut - ennen kuin ghanalaisen (ja nigerialaisen) afropopin myötä löysin myös joitakin korvaa miellyttäviä afrikkalaisia hiphop-artisteja. Ainoa asemansa suosikkinani vakiinnuttanut on Eazzy:

En oikeasti pidä rapmusiikkiin kuuluvasta "boastailusta" ja lesoamisesta (joka läpänheitossa on se paras osa) - periaatteessa. Mutta esimerkiksi nämä Eazzyn biisit vain ovat niin ... hyviä? Jotenkin vaan joo! Minä pidän. Tulen hyvälle tuulelle. On vaan hyvä meininki!

Eräs ystävä sanoi, että "toi on niin sun ghanalainen alter ego!" ... Jaa-a :D Mutta ehdottomasti kohteliaisuus.

No, takaisin siihen läppään. Koska olen Gandalf-vitsien ystävä, voitte arvata riemuni, kun eräs toinen ystävä taannoin kunnostautui kyseisten vitsien bongailussa netistä - ja löysi tämän:

I'll expecto my patronum on your face, you little snitch!

Miten minä sitten nyt näitä fiilistelen? Miksi yhtäkkiä sain tämän mahtavan idean jakaa nämä ehkä uskottavuuteni kannalta arveluttavat yksityiskohdat elämästäni julkisesti? Minun piti oikeasti kirjoittaa tänään oopperasta!

Noh, tiedättekö uuden suomalaisen sketsisarjan Siskonpeti? Se on laadultaan hieman epätasainen, välillä loistava ja välillä melko tylsä. Arvannette, kumpaan sarjaan tämä upea video mielestäni kuuluu:

Mitä sullon nois pusseissa?!



Totesin tänään (jossain pussibiisin ...hoilottamisen? räppäilyn? välissä) että nämä minun outouteni varmaan vaikuttavat siihen, että elämänkumppanin löytäminen tuntuu melko haasteelliselta. Toisaalta olen rasittavan kiihkomielinen maailmanparantaja, klassista tippa linssissä kuunteleva tunteilija ja henkisyyttä keskeisessä arvossa pitävä "uskis"; toisaalta kuitenkin tätä käsittämätöntä läppää aivan yhtä kiihkeästi rakastava urpoilija. En oleta, että mahdollisen puolison pitäisi olla samanlainen (oletettavasti mahdotonta), mutta luonnollisesti pitäisi olla sellainen, joka rakastaisi yhtä lailla molempia puoliani. Noh, kaikki on mahdollista, eikä mitään etsimällä löydy. Onneksi olen näin kolmenkympin kynnyksellä jo päässyt yli siitä teini-iän harhaluulosta, että ihminen tarvitsisi elämässään jonkin toisen puoliskon. Minulla ainakin on kaksi hyvin erilaista puoliskoa itsessäni jo ihan omasta takaa!

It's a classic!

Laajensin radionkuunteluni olohuoneen toimiviin stereoihin, ja mitä löysinkään: kanavan nimeltä Golden Classics, joka soittaa 50- ja 60 -lukujen musiikkia. Oih! Rakastan tuon ajan hittejä, mutta olen huono etsimään niitä esim. Spotifyssä. Tänään olen fiilistellyt uusi lempikanavani pauhaten ja aina kun tulee biisi, jonka tunnen, olen entistä onnellisempi, laulan ja tanssin mukana.

Olenkin (hyvin ei-vakavissani) sitä mieltä, että jos jätetään realistinen maailmantila huomiotta, niin kevyen musiikin puolesta minun olisi pitänyt syntyä 50-luvulla, jonka biisit olisivat olleet osa lapsuuttani; 60-luvun musa olisi sitten värittänyt teini-ikääni, 70-luvulla olisin ollut oikeasti hippi ja raskaaksi tullut kätevästi 80-luvun nousukaudelle... No joo, mutta siis. Mikä aarre radio onkaan! Sitä paitsi Golden Classics (93,6, muuten) soittaa paljon vähemmän mainoksia kuin tyhmä Spotify (joka pilaa eritysen tehokkaasti klassisen musiikin tunkemalla jotain party-älämölöä teosten osien väliin). GC liittyy, huvittavaa kyllä, johonkin samannimiseen vanhojen autojen näyttelyyn, joten sieltä tulee silloin tällöin jokunen automainos (joille taas en ole ollenkaan oikeaa kohdeyleisöä). Ne eivät kuitenkaan pahemmin häiritse.


Siitä, että kulutan päiväni radion avulla, voi ehkä päätellä jotain. Minulla on teoria, että jos saan kaiken valmiiksi, vauvan on tultava. Mutta kun kaikki tuntuu olevan valmista. Mitä olen unohtanut? Tällä viikolla olen mm. pessyt wc:n, roudannut kaupasta paitsi ruokaa, myös joitakin perustavanlaatuisia kamppeita (joita tuntui absurdilta ostaa sellaisen ihmisen varalle joka ei ole vielä syntynyt), pakastanut vähän jotain (näiden suhteen olen kyllä ollut aika laiska), pessyt kahdesti pyykkiä, josta suurin osa lahjoittajiensa jo kertaalleen pesemiä käytettyjä vauvanvaatteita... (Yleensä en pese mitään, mikä ei ole oikeasti likaista, toim. huom.)

Nyt loppuviikosta sain jopa taannoin tulleen tiskikoneen toimintakuntoon ja minulle tuotiin mikro. Viimeksi mainitut ovat asioita, joita joskus vannoin etten koskaan hanki, koska inhoan tavaraa, omistamista ja (yli)kuluttamista (niin materian kuin energiankin). Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että tiskikone helpottaa kouriintuntuvasti yksinhuoltajan arkea (ja asian ratkaisi se, että sain sen käytettynä, pois seisomasta jonkun varastosta), kun taas mikro nyt on energiansäästönkin kannalta järkevä (ja se taasen ei edes omistuksessani, vaan kaverilta lainassa).

Mitäs sitten? Pitäisikö pesaista nekin vaatteet, jotka eivät tule sopimaan vauvalle ennen ensi vuotta? Vai kenties kokeilla, olisiko makkari toimivampi, jos vaihtaisi uudestaan huonekalujen paikkaa? Radionkuuntelun, pyykinpesun ja kukkien kastelun lisäksi tämän päivän suurin ohjelmanumero on ollut - jälleen - kävely joelle (jossa istun jonkin aikaa penkillä ennen kuin kävelen takaisin). Nyt aloin kuunnella (tällä kertaa Spotifystä) erään ehkä yllättävän suosikkileffani, Kauhean Kankkusen soundtrack-musiikkia. Baby potkaisi välittömästi. Baby, niin kauan kuin olet sisällä, otan sen tykkäämisen merkkinä. Jos haluat esittää eriäviä mielipiteitä (tai päästä oikeasti joraamaan), tule ulos.


Tämä olisikin hyvä jatkoaihe, oudot suosikit. Onko teillä sellaisia? Biisejä, kirjoja tai elokuvia, joista sinun ei "tuntuisi kuuluvan" pitää, mutta joita silti ihkutat ja hihkutat aivan innoissasi?

Inspiraatioksi (suosittelen katsomaan kohtaan 0:45 asti! Saat ehkä sanat tunteillesi):