Paastosta

Ortodoksien suuri paasto alkaa sovintosunnuntaista eli laskiaissunnuntaista ja päättyy pääsiäissunnuntaina heti vuorokauden alkaessa. Toisin sanoen paasto alkoi eilen ja päättyy, ei suinkaan 40 päivän kuluttua kuten virallisesti voisi luulla, vaan 49 päivän eli 7 viikon päästä, huhtikuun puolivälissä (tällä kertaa, pääsiäinen kun seilaa miten sattuu). [Sivuhuomautus: Suomen ortodoksinen kirkko siis elää "normaalia" ajanlaskua, koska se on valtionkirkkona synkronoitu Suomen kalenterivuoteen, kun taas lähes koko muu ortodoksinen maailma elää venäläisen kalenterin mukaan ja on milloin minkäkin verran jäljessä, tänä vuonna tosin synkassa.] Paaston alkamisen kunniaksi sananen siitä itsestään.

Kirkon ohjeet ruokapaastoon ovat oma juttunsa. En ala edes selittää niitä tässä. Tiukimpien ns. luostarisääntöjen mukaan elää vain harva, useimmat jättävät pois lihan (ja monesti maitotuotteet) mutta eivät esim. kalaa. Sitten on meitä joita ruokapaasto ei edes koske: raskaana olevat, imettävät, sairaat, lapset ja niin edelleen.

Paaston ei edes tarvitse olla ruokapaasto, ainakaan niistä ruoka-aineista, joita ns. peruspaasto koskee. Yhtä hyvin voi paastota vaikka kahvista, alkoholista, telkkarista, netistä, herkuista, kuluttamisesta tms. Tärkein on tietysti paaston henkinen osuus: yrittää vapautua negatiivisista ajatuksista, himoista jne. Mutta kuten papeilta yleisimmin saatava ohje kuuluu: kannattaa aloittaa ruokapaastosta tai muusta konkreettisesta, sillä käytännössä on erittäin vaikea "leikkiä pyhää" ja vapautua aidosti henkisistä taakoista, jos ei ole valmis muuttamaan elämässään jotain konkreettista.

Paaston keskeisiin tekijöihin kuuluu kohtuus. Lienee ilmiselvää, ettei kyse ole mistään "kun seuraan sääntöjä kirjaimellisesti, saan nauttia myös porsaanrei'istä" - vaikkapa viikonloput kuuluvat virallisesti ns. "kevennyspäiviin", mutta ei ole järkeä elää arkea tiukalla dieetillä ja silti vetää lauantai-iltana kapakassa lärvit. Toinen keskeinen ajatus on, että kun paastoajalla elää yksinkertaisemmin, jää paitsi tilaa henkisyydelle, myös rahaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Kuluttamisesta paastoaminen onkin minun mielestäni nykyihmiselle erittäin terveellistä ja herättelevää.


Se yleisestä, nyt yksityiseen. Ensimmäinen paastoni oli kaksi vuotta sitten, ennen liittymistäni kirkkoon. Silloin noudatin tiukkaa ruokapaastoa, joskin sovellettua, sillä oma ruokavalioni oli jo silloin käytännössä paastosellainen (allergioiden ja kasvissyönnin vuoksi). Tässä onkin taas yksi komentin paikka: ei ole järkeä paastota vain asioista, joista on helppo pitää taukoa (esim. "en syö muutenkaan juurikaan lihaa, tämähän on helppoa!") vaan mieluummin valita vaikka vain yksi paaston kohde, jonka pois jättäminen vaatii aidosti itsensä haastamista.

Tuo ensimmäinen paasto tuntui todella hyvältä, mutta meni myös hieman "överiksi" sillä en oikeasti syönyt hektiseen elämäntapaani nähden aivan tarpeeksi ravitsevasti. Sellainen ylivetäminen ei tietenkään ole paaston tarkoitus. Kokonaisuutena ensimmäinen paasto oli kuitenkin onnistunut ja loi hyvän tien pääsiäiseen ja kirkon jäseneksi tuloon.

Viime vuonna olinkin sitten raskaana, ja vaikka paastosin muusta kuin ruoasta, se tuntui vähän turhankin helpolta ja huomaamattomalta. Paaston tarkoitus ei kuitenkaan tietenkään ole saada itse jotain mahtavia kicksejä, vaan yksinkertaisesti ottaa vastaan mitä sillä hetkellä paaston on tarkoitus tuoda. Paastoa ei siis voi arvottaa jonain "kokemuksena" vaan enemmänkin sen perusteella, miten oma "kilvoittelu" onnistuu ja toisaalta vaikkei se onnistuisi ollenkaan, mitä Jumalalta sen seurauksena saa.

Entä nyt? Paasto alkoi tavallista myöhempään (yleensä laskiainen on monta viikkoa aiemmin), mutta tuli silti jotenkin yks kaks nurkan takaa. Sen enempää en aiokaan siitä sanoa. Yksi paaston parhaista puolista on mielestäni se, että se on minun ja Jumalan välinen asia. Paasto ei ole se "karkkilakko", jota raportoidaan blogiin ja jonka aikana keksittyjä herkkusovelluksia esitellään kavereille. Paasto on nimenomaan sisäinen asia, omaan henkilökohtaiseen hiljaisuuteen liittyvä asia, ja sen yksi haaste on siitä raportoimisen sijaan kääntyä sisäänpäin. Sen siis teen.

Pääsiäisen odotuksessa!