40+3

Ajan pysähtyminen saa uusia ulottuvuuksia. Päivät vain seuraavat toisiaan kuin virta jotain paksua puuroa. Kun pääsee yli harmistuksen hetkistä, tämä ei ole ollenkaan huono tila. Okei, olen kärsimätön ja turhaudun, mutta sitten kun koittaa tyyneyden hetki, tajuan, että kärsimättömyys ja turhautuneisuus ovat nimenomaan sellaisia inhimillisiä tunteita, jotka johtuvat kontrolloinnin tarpeesta, takertumisesta omiin suunnitelmiin, siitä miten vaikeaa on vain päästää irti ja olla tässä hetkessä sellaisena kuin se on.

Elämän tärkeimmät asiathan ovat yksinkertaisuudessaan opetella hyväksymään ne asiat joille en voi mitään, ja muuttaa niitä asioita joille voin jotain. Oma olo on paljon helpompi kun hyväksyy tilanteen sellaisena kuin se on - ja sitten voikin tehdä omista päivistään sellaisia kuin haluaa. Pystymisen rajoissa, toki. Yritys mennä rannalle kariutui raskaaseen oloon, mutta oli terassilla Helsingissä kivempaa kuin jos olisin maannut kotona ja ripotellut päälleni tuhkaa. Tänä aamuna joogasin pitkästä aikaa, ja voi sitä hyvää oloa. Vaikka en saakaan sormia lattiaan ja kömmin asentoihin kuin nalle ylös talviuniltaan. Siis niihin muutamiin yksinkertaisiin asentoihin jotka jaksan tehdä, aurinkotervehdyksiin ja helpoimpiin istuen tehtäviin loppuliikkeisiin.

Ei ehkä ole niin kauheaa odotella, että Baby tulee sitten kun hetki on sopiva. Tai okei, on se kauheaa niinä tiettyinä hetkinä, joille ei mahda mitään, mutta sen ei tarvitse olla koko ajan kauheaa, kun olen raskausviikkoihin nähden hyvässä kuosissa ja on ihana kesä. Ainoa, mikä huolettaa, on se, että jos synnytys sitten joudutaankin käynnistämään lääkkeillä. Sitä en yhtään haluaisi, minulle olisi tosi tärkeää, että vauva alkaisi syntyä itse. Lääkkeet aiheuttavat ylimääräistä kipua eikä niiden käyttö sitäpaitsi ole hyväksi vauvalle. Tietysti on aivan turha murehtia tällaista kun lasketusta ajasta on kulunut vasta kolme päivää, mutta kun se nyt on jäänyt taakse, ajatukset tulevat väkisinkin.

Äitini kertoma pitää ehdottomasti paikkansa: kun laskettu aika on ohitettu, tuntuu aivan vuorenvarmalta, että se ei synny ikinä. Lohdutus "ei mahaankaan kukaan ole jäänyt" ei tunnu lohdulta, kun ajattelee lääkkeellistä käynnistystä - ja sitten kuitenkin, on siinä joku lohtu tietää, että ensi viikko enää, oli miten oli.