perjantai 13. syyskuuta 2013

Rakas, sinusta on tullut pullukka!

Se kasvaa silmissä! Oikeasti, joinain aamuina Watson näyttää isommalta kuin edellisenä iltana nukkumaan mennessä. Vaate, joka oli viime viikolla sopiva tai jopa väljä, mahtuu yhtäkkiä hädin tuskin päälle. Moni on jäänyt kokonaan käyttämättäkin kun on aiemmin työnnetty sivuun aivan liian suurena ja sitten kaivettu esiin aivan liian pienenä. Joka päivä ihmettelen jotain: se yltää mobilessa roikkuviin leluihin jaloillaan! Se yltää niihin käsillään (vaikkei vielä osaakaan käyttää käsiä tietoisesti)! Sen jalat tulevat yli mummolan lyhyeltä hoitopöydältä! Oman hoitopöydän tavarakasaa on täytynyt siirtää pala palalta muualle, että se mahtuu sekaan... Onneksi se ei vielä sentään istu syöttötuolissa, niin kyseinen esine saa toimittaa vaatepuun virkaa nyt, kun hoitopöydältä ei siihen enää tilaa liikene.

Edellisen merkinnän toiveeseeni vastattiin ihanalla tavalla, kun ystävä linkitti minut ja niinikään muutaman kuukauden ikäisen, puoliksi länsiafrikkalaisen tytön (entuudestaan minulle puolitutun) äidin. Hänen kauttaan löysin myös monikulttuurisen olohuoneen, ja yhtäkkiä pääsin tapaamaan kasan kohtalotovereita kerralla. Oli ihmeellisen ihanaa antaa Watson lastenvahdille (jonka sylissä röhnötti kiltisti puolitoista tuntia!) ja istua aikuisten ihmisten kanssa, eikä pelkästään lepertelemässä vauvoille (niin kivaa kuin se onkin) vaan juttelemassa kokonaan ilman niitä. Ja palata sitten kotiin kerrankin ilta-aikaan, jäädä aiemmalla pysäkillä Watsonin iltatorkut turvatakseni, kävellä keskellä kauneinta alkusyksyä olo keventyneenä.

Elämä on hyvä.

Huomenna kokeilemme kaukoliikenteen junaa. Itä-Suomi kutsuu!

2 kommenttia:

  1. Hihihi, sun otsikointia! Ihanaa, kun vastukset tulevat ajallaan ja tarpeeseen. Musta tuntuu että monella muotteihin istumattomilla äidellä on vertaistuen kaipuu. Itse löysin parhaan avun ei-äitiytyneistä ystävistä, jotka jaksoi kuunnella mun raivoja ;) Suukkoja teille molemmille <3

    VastaaPoista