Oi, maamme

Itsenäisyyspäivä. Mitä kirjoittaisin? Vuosi sitten kirjoitin näin:

Mitä tänään tarkoittaa vapaa Suomi? Voisiko se olla maa, jossa vallalla on ihmisyys eivätkä raha ja markkinavoimat? Jossa tärkeää on voida hyvin eikä tuottaa paljon? Jossa vapaita ja arvokkaita ovat myös ne, jotka ovat tulleet tänne muualta? Maa jossa ei tarvitsisi pelätä ahdasmielisyyttä ja jonka kauneutta ei kukaan yrittäisi omistaa yksinoikeudella eikä tuotteistaa myytäväksi?

Toivon, että voisi.


Vielä joitakin vuosia sitten olin ihan älyttömän ylpeä omasta kotimaastani. Onhan Suomessa puutteensa, mutta niinhän kaikessa ja kaikissa. Rakastin kuitenkin palavasti omaa maatani kaikkine yrmyyksineen ja tympeyksineen. Rakastin sen uskomatonta kauneutta ja sellaisia asioita, joita vain meillä on, joita ei välttämättä osaa arvostaa ennen kuin asuu hetken muualla.

Ja rakastanhan minä edelleen monia asioita täällä. Mutta viime aikoina tuntuu melkein, että päivä päivältä ajatuksiini Suomesta liittyy yhä enemmän myös ahdistusta. Syy tähän on ahdasmielisyys.

Minulla on ollut tunne, että vielä kymmenen vuotta sitten täällä oli jotenkin avarakatseisempi ilmapiiri, ja että viime aikoina vihapuheesta on yhtäkkiä tullut hyväksyttyä. Nyt, kun mietin asiaa, tunne perustuu siihen, että kymmenen vuotta sitten kaveriporukkani enemmistö koostui seksuaalivähemmistöjen edustajista. Tuolloin heillä meni hetken hyvin: Suomi oli mm. ensimmäisten joukossa hyväksymässä samansukupuolisten välisten parisuhteiden rekisteröinnin. Nyttemmin Suomi on tippunut homojen kohtelussa takaisin keskiajalle, ja vaikka Keski-Euroopan katoliset maat myöntävät homoille jo oikeuden avioliittoon, täällä sitä ei vain heru. Pride-kulkueisiin hyökkäillään ja telkkariin otetaan ahdasmiesimpiä mahdollisia ihmisiä selittämään, kuinka he vastustavat "homosaatiota".


Nykyään ystäväpiirissäni on myös paljon maahanmuuttajia ja monikulttuurisia perheitä, jollainen omanikin on. Yhtäkkiä huomaan eläväni ahdistavan rasistisessa maassa. Luulen, että ulkomaalaistaustaiset ovat koko ajan eläneet tässä tulanteessa, johon homotkin on nyt heitetty takaisin: ahdasmielisessä Suomessa. Kuten Maryan Abdulkarim eilisen Hesarissa sanoo: valkoihoiset kantasuomalaiset eivät sitä välttämättä huomaa, koska rasismi ei heitä koske.

Nyt minäkin huomaan, koska elämäntilanteeni on muuttunut. Ja yhtäkkiä pelkään. Pelkään lapseni tulevaisuuden puolesta. En pelkästään hänen identeettisensä kehityksen, josta Saana hyvin kirjoitti. Pelkään hänen onnellisuutensa ja turvallisuutensa puolesta.

Koulussa jokaiselle suomalaislapselle opetetaan, että toista ei saa haukkua, kiusata, nimitellä. Sitten kasvamme aikuisiksi, ja sananvapauden nojalla saa tehdä mitä vain. Saa haukkua, huudella ja nimitellä. Ja yleensä kukaan ei siihen puutu. Mikä ihme tämä tällainen yhteiskunta on?

Totuus on, että tällä hetkellä mietin päivittäin muuttoa Suomesta pois. Minusta kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään kotimaassaan. Kuten ystäväni kommentoi Maryan Abdulkarimista kertovan jutun linkkiin facebookissa: todella monet reagoivat rasismista puhumiseen hokemalla, että Suomi on tasa-arvoinen maa toisin kuin islamilaiset maat jne - mutta todellisuudessa on ihan yhtä paha joutua pelkäämään syrjintää täällä rasisimin perusteella kuin jossain muualla jostain muusta syystä.


En kaipaa tähän tekstiin kommentteja siitä, kuinka moni ulkomaalainen tulee elämään pummilla suomalaisten verorahoilla. Varmaan joku tuleekin, nyt ei ole kyse siitä. Kyse on siitä, että mikään ei oikeuta halventamaan toisia ihonvärin perusteella (sen enempää kuin seksuaalisen suuntautumisen tai muunkaan erottelevan tekijän). Mikään ei oikeuta yleistämään niin, että jos joku tummaihoinen on joskus ollut tyhmä jossain, se oikeuttaa tuntemattomat haukkumaan ihmisiä, joiden elämästä he eivät tiedä mitään. Se olisi yhtä väärin kuin jos minä yleistäisin, että kaikki suomalaiset ovat idiootteja, koska jotkut ovat käyttäytyneet idiootisti.

Niinpä en yleistäkään. Suomi on myös kaikki ne ihmiset, jotka hyväksyvät ja ymmärtävät, ovat avarakatseisia ja fiksuja. Kaikki ne, jotka äänestävät maahanmuuttajaehdokkaita ja taistelevat sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Suomi on myös kaikki minun läheiseni, ystäväni ja rakkaani, jotka hyväksyvät minut, lapseni ja lähipiirini sellaisina kuin olemme, ja Suomi on kaikki ne tuntemattomat, jotka hymyilevät lapselleni ja kehuvat suloiseksi; kaikki ne, jotka osoittavat omat pelkoni turhiksi suhtautumalla hyväksyvästi ja rakastavasti.

Sitä Suomea minä tänään juhlin. Ja jatkan sen miettimistä, mitä itsenäisyys ja vapaus Suomelle tänä päivänä tarkoittaa.


Tekstiin upotetut linkit ja muutama muu:

HS 5.12.13: "Suomi on rasistinen maa"
Emma: Rotupetturi
Saana: Lapsen identiteetin kehitys
Saana: Ylpeä suomalainen
Nykypäivä 18.11.13: Henrik Dettman: Suomi on rasistinen maa
Karjalainen 12.11.13: Lieksan perussuomalaisten johtaja: Emme kokoonnu samassa tilassa somalialaisten kanssa

 Sekä vielä vanhempi juttu, erittäin pätevä kirjoitus taannoisen Umayya Abu-Hanna -jutun tiimoilta: 
Yle Uutiset 6.1.2013: Lottovoitto on lunastettu