perjantai 16. toukokuuta 2014

Bilehile?

Kuluvan vuoden aikana olen oivaltanut erinäisiä asioita. Omaksi yllätyksekseni ymmärsin esimerkiksi, että täysin päinvastoin kuin olen kuvitellut, minä en voi sanoa viihtyväni toisten ihmisten kotibileissä.

Olen jostain syystä kuvitellut olevani "sitä tyyppiä", joka tykkää bileistä. Siellähän tapaa uusia ihmisiä, näkee kavereita ja saa olla sosiaalisesti aktiivinen! Kaikki mun juttuja.

Ongelma onkin se, että yllämainitut eivät varsinaisesti toteudu useimmissa bileissä. Kokemukseni mukaan juttu menee yleensä niin, että ihmiset hengaavat niiden kanssa, jotka tuntevat valmiiksi; jos yrittää jutella uusien ihmisten kanssa, syntyy vaivaannuttavia tilanteita; jos paikalla on omia hyviä ystäviä, voi linnoittautua heidän seuraansa (mikä myös tuntuu vaivaannuttavalta, kun talo on täynnä muitakin) tai jos taas juhlissa on vain pinnallisempia tuttavuuksia, täytyy luovia porukasta toiseen, sillä tiivis lyöttäytyminen ei-niin-läheisen tyypin seuraan on taas kerran vaivaannuttavaa.

Kaikkien edellämainittujen lisäksi olen aina joko ali- tai ylipukeutunut, joko ainoa selvä tai ainoa joka puhuu tuntemattomille, ja yleensä minulla on vielä aivan liian kova nälkä siihen nähden, että kaikki tarjoilut ovat a) alkoholia b) sipsi- ja karkkilinjaa tai c) omaan ruokavaliooni sopimattomia. (Viimeinen ongelma on ratkaistavissa omilla eväillä, mutta jos tuo antimia pöydän tarjontaan, niitä pääsee maistamaan vain vähän, ja jos taas istuu mutustamassa omaa ruokaansa, tuntuu... niin, vaivaannuttavalta.)


Olenkin ymmärtänyt, että tykkään
1)  itse järjestää sellaisia juhlia, joissa vieraat ovat rentoa väkeä, jotka eivät vaadi viihtyäkseen humalaa tai oleta, että nämä ovat MEGABILEET IIIIIH!!!111
2) mennä illanistujaisiin, joissa väkeä on vähän ja tunnen heistä läheisesti ellen kaikkia niin useita. Silloin voin relata ja olla oma itseni, ja viihdyn.


Niin, ja 3) - tykkään myös SUKUJUHLISTA. Siis mitäh?! Enpä olisi uskonut kirjoittavani tätä lausetta. Monet kerrat nuorempana olen kokenut oloni ulkopuoliseksi suvun juhlissa ja ajatellut, etten koe sellaista yhtenäisyyttä kuin lapsena. Mutta nyt olen ilmeisesti päässyt yli siitä, että ihmiset muuttuvat, sillä sukujuhlissa on yhtäkkiä taas mitä parhain meininki.

Sukujuhlissa tunnen automaattisesti paikallaolijoista suurimman osan tai jopa kaikki. Kaikki muutkin tuntevat toisensa, joten ei tarvitse vääntää smalltalkia tai miettiä, mitä nyt sopii sanoa. Serkkuja näkee harvoin, joten kun kaikki ovat koossa, on ihan jo siitä ilosta hyvä tunnelma. Sukujuhlat ovatkin oikeastaan paras mahdollinen bileasetelma. Lisäksi niissä saa usein pukeutua oikeasti juhlamekkoon ja juoda skumppaa (inhoan humalahakuista juomista, mutta rrrakastan kuohuviiniä ja varsinkin aitoa shamppanjaa, toim. huom.). Ja parhaimmillaanhan kaikki juhlat ovat keväällä, kun aurinko paistaa ja kesä siintää tuulilasin takana.

Ei siis liene yllätys, että riemastuin tajutessani, että minua 11 vuotta nuorempi serkkuni kirjoittaa ylioppilaaksi. Luvassa on bileistä parhaimmat! Ensi viikon lauantaina tästäkin himahiireytyneestä kotiäidistä tulee päivän ajaksi bilehile. Ehkä laitan ne järjettömät kultahippukorkkarit, jotka hetken mielijohteesta ostin nettikirppikseltä. Ja pakkaan laukkuun läpsyt kotimatkaa varten...

8 kommenttia:

  1. Hei miekin rakastan sukujuhlia! Jee .D Mutta eikös ne ylioppilasjuhlat ole vasta kahden vkon kuluttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan ne. Mä jotenkin tätä kirjoittaessani olin jo ens viikon alussa... Jjjep jep.

      Poista
    2. No, tärkeintä ettet ilmesty tyhjälle juhlapaikalle parhaimpiisi pynttäytyneinä viikkoa liian aikaisin :D

      Poista
    3. Sukujuhlissa on sekin hyvä ettei helposti pääse käymään noin, kun sinne mennään perheen kanssa ja joku aina tietää ajankohdat mua varmemmin!

      Poista
  2. jos paikalla on omia hyviä ystäviä, voi linnoittautua heidän seuraansa (mikä myös tuntuu vaivaannuttavalta, kun talo on täynnä muitakin)

    Mä oon niin vitun epäsosiaalinen, etten ymmärrä, mikä tuossa on vaivaannuttavaa :D Tai siis häh, eikö ole muka ihan luontevaa viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa? Minä ainakin käyn ulkona nimenomaan nähdäkseni ystäviäni...

    ... vaikka okei, ehkä tässä näkyy taas se "kasi asialla" -ilmiö, kun minusta ei olisi edes mitenkään vaivaannuttavaa syödä bileissä omia eväitä. Eikös se sitä paitsi ole ihan tavallista kotibileissä? Ja hei miksi oma ylipukeutuminen on huono juttu?

    Nimim. kyselyikä -85 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se omien ystävien seuraan linnoittautuminen onkin ehdottomasti paras vaihtoehto noista! Mutta itse asiassa nykyään siihen on bileissä tosi harvoin tilaisuus. Aina tuntuu että paikalla on lähinnä hyvänpäivän tuttuja ja se olisikin ilo, jos olisi mukana ystävä pelastamassa minut small talkilta.

      Tykkäisinkin sellaisista juhlissa, joissa paikalla olisi sen verran ystäviä, että voisi rennosti olla niiden kanssa. Mulle riittää vaivaannuttavan olon aikaansaamiseen jo se, että paikalla on ystis tai pari, mutta he hengaavat porukassa jota en tunne, ja yritän roikkua mukana ja nauraa oikeissa kohdissa jutuille joista en tiedä mitään.

      Kyllä silloin vanhoina hyvinä aikoina oli sellaisia juhlia joissa minä olin osa porukkaa ja joku muu sai roikkua vaivaantuneena mukana...! :'D

      Niin ja se ylipukeutuminen. Ei siinä ylipäänsä mitään pahaa olekaan. Mutta pikku kakkonen miettii heti, et mitä noi muut nyt ajattelee. Ois vaan niin parempaa olla kasi. Mutta todettakoon tästäkin, että on paljon kivempaa olla yli- kuin alipukeutunut, ja olen paljon useammin ali- kuin ylipukeutunut, ainakin nykyään. Plääh!

      Poista
    2. Niin ja ne eväät! :D Kai ne sitten on okei, jos sä sanot niin. Vaikka olishan se KIVEMPI syödä samasta pöydästä kuin muutkin...;)

      Poista
    3. Kai ne sitten on okei, jos sä sanot niin.

      Joo, totuuden ääni kyllä kuuluu täältä... *g*

      Poista