Rakas W.

Watsonin 1-vuotispäivä lähestyy. En nyt lähde taivastelemaan sitä, miten uskomatonta se on, vaan taivastelen sen sijaan lastani ihan noin ylipäätään. En tiedä mihin hän sijoittuu jollain 1-vuotiaiden taitoasteikolla, mutta tiedän, että hän on ihan mieletön tyyppi.

Hän ottaa muutamia askelia ja sanoo "äititii", mutta ei osaa kävellä eikä yhdistä tuota "sanaa" selkeästi minuun tai mihinkään muuhunkaan.
Sen sijaan hän osaa hienon sanan "a-a", "ä-ä", "m-m" tai "i-i", jonka äänneasu siis vaihtelee tilanteesta riippuen ja joka voi tarkoittaa koiraa, koiran haukuntaa, tiskikoneen/pesukoneen ääntä, jotain mitä hän haluaa, tai jotain muuta sillä hetkellä mielenkiintoista.

Hän osoittaa kukkia, puita, pensaita sekä asioita, joita haluaa minun antavan hänelle (naksupussia tai kaapin päällä olevaa nallea). Ja sanoo "a-a!".
Hänen lempiruokiaan ovat lohi, peruna, minun syömäni gluteeniton leipä pannulla paistettuna, kananmunan keltuainen, ja joskus mustikat. Yhtenä iltapäivänä tulimme kaupasta, hän alkoi tyhjentää kauppakassia ja levitti rasiallisen mustikoita lattialle. Keräsin ne, kävin huuhtomassa, toin takaisin ja sitten istuimme lattialla ja söimme kaikki mustikat.

Busseissa ja junissa hän tuijottaa vieraita ihmisiä ja vetää sitten heille hienoimman ilmeensä: silmät sirrissä ja huulet törröllä, niin että katsoja ei yleensä voi olla nauramatta.
Kun ystäviäni tulee kylään, hän pistää pystyyn mielettömän shown, flirttailee ja vitsailee.
Hän on aivan mielettömän huumorintajuinen. Hänen kanssaan saa oikeasti nauraa vedet silmissä.

Hän rakastaa musiikkia; hänellä on hyvä rytmintaju; hän osaa heiluttaa kättä tai päätä tuttujen kappaleiden rytmissä mukana.
Hän rakastaa tiettyä kesäradiokanavallamme Golden Classicsilla soivaa biisiä: se on instrumentaalikappale, siinä ei siis lauleta, enkä tiedä sen esittäjää tai nimeä. Watson tunnistaa sen: kun se tulee, hän virnistelee ja alkaa hytkyä riemuissaan. Minulla ei ole mitään hajua, miksi juuri tämä biisi on hänen suosikkinsa, itse en siihen olisi varmaan muuten kiinnittänyt mitään huomiota.

Hänen lempiasioitaan ovat huivin vetäminen pään yli (ja sieltä hihkuminen ja sitten kurkistaminen) sekä heittäytyminen johonkin pehmeään (tyynylle, peittokasaan tms).
Kolmas kova juttu on tyhjentäminen. Lelulaatikon, kirjahyllyn, sukkakorin, keittiön laatikoiden, vaatekaapin hyllyjen, mihin ikinä hän käsiksi pääsee. Nyttemmin hän on myös alkanut laittaa tavaroita paikkoihin: sukkia löytyykin vaippakorista, leluja hyllyiltä jne. Ehkä hän kohta siivoaa itse jälkensä? Vaikka sitten laittaisi tavarat eri paikkoihin kuin missä ne alunperin olivat...

Toissapäivänä hän vei taaperokärrynsä eteiseen ja lastasi sen täyteen minun kenkiäni.

Hän on iloinen, seurallinen ja rauhallinenkin - mutta jos harmistuu, hän hallitsee dramaattisen (teko)itkun, joka kuulostaa pahimmillaan humalaisen oksentamiselta.

Nyt hän tuli viereeni osallistuakseen tietokoneen käyttöön (hän on aiemmin mm. lähettänyt kaverilleni facebookissa chat-viestin: "AAAAAAAAAAAAAAqqw"), ja huudahtelee: "Hahahaa! Hohohoo! Hehehee!"


Vuosi sitten sanoin, etten malta odottaa että pääsen tutustumaan siihen tyyppiin, joka on tulossa. Että haluaisin jo saada tietää, millainen hän oikein on. Nyt tiedän jo paljon enemmän kuin silloin. Yhteiselo ja tutustuminen jatkuu yhä.