Outolempi: Hömppäleffat ...+Austen

Kun etsii leffoja tylsän illan piristeeksi eikä oikein tiedä, mitä kannattaisi katsoa, Jane Austen on varma taikasana. Austen-leffat yleensä toimivat aina. Ne ovat kivoja ja nättejä historiallisia ihmissuhdetarinoita. Viime vuonna, kun olin paljon Watsonin kanssa kotona, katsoin kaikki ne perinteiset Austen-filmatisoinnit, jotka ilman suurta vaivannäköä tielleni osuivat. Ja filmatisointeja riittää: vaikka Austen kirjoitti vain kuusi romaania, leffoja ja minisarjoja niistä on tehty pilvin pimein. Paljon on vielä katsomattakin.

Minä myös rakastan sitä, kun jostain vanhasta klassikosta tehdään uusi, nykyaikaan sijoittuva tulkinta. Mikään ei ole parempaa kuin Mozartin oopperat tai Shakespearen näytelmät tähän päivään siirrettynä - kunhan siirto on toimiva. Hyvä klassikko on kiinnostava sekä omaan aikaansa sijoitettuna että nykypäivään siirrettynä. Viime aikoina olenkin tajunnut, mikä kultakaivos Austenin romaaneista tehdyt uudet versiot ovat.

http://ia.media-imdb.com/images/M/MV5BNzk1MjU3MDQyMl5BMl5BanBnXkFtZTcwNjc1OTM2MQ@@._V1_SX640_SY720_.jpg

Ihmissuhdetarinoita on helppo siirtää ajassa. Austenin kohdeyleisönä ovat alunperinkin olleet naiset, tarinoiden keskiössä romanttiset juonet. Joten kun tarinoista tehdään nykypäivään siirrettyjä leffoja, lopputulos on ilmeinen: naisille suunnattu romanttinen hömppä.

Iih! Kyllähän minä tietysti tykkään vakavasti otettavista elokuvistakin, kuten vaikka... no en nyt juuri keksi mitään... mutta siis nämä tyttöjen hömppäleffat ovat heikko kohtani. Mutta en minä niiden suhteenkaan mitenkään kaikkiruokainen ole: romanttista hömppää on maailma pullollaan, ja ikävä kyllä tuosta merestä jos lähtee summamutikalla onkimaan jotain katsottavaa, on hyvin suuri todennäköisyys että käsiin osuu floppi, jota ei pysty katsomaan loppuun asti. Juuri siksi Austen on valttikortti: toimiva alkuperäiskäsikirjoitus antaa myös uusintatulkinnalle hyvät mahdollisuudet onnistua. Sitä paitsi on hykerryttävän hauskaa katsoa, miten alkuperäistarina on siirretty uuteen muotoon: millainen on se-ja-se hahmo, kohtaus ja paikka tässä versiossa?


Tunnetuimpia hömppäversioita Austenista on Ylpeyteen ja ennakkoluuloon perustuva Bridget Jones - elämäni sinkkuna. Siinähän Darcyna on legendaarisessa BBC-sarjassa alkuperäisenkin roolin tehnyt Colin Firth, joka tietysti on se oikea Darcy. Bridgetissä tämän etunimi tosin on jostain syystä vaihdettu: Fitzwilliamista on tullut Mark. 

http://ecx.images-amazon.com/images/I/51GAS3VCA2L._SY300_.jpg

Kun sain kuulla, että teiniklassikko Clueless perustuu Austenin Emmaan, korjasin välittömästi aukon sivistyksessäni ja katsoin sen. Se onkin onnistunut yhdessä asiassa, joka monelta uudelta Austen-tulkinnalta menee vähän ohi: ironiassa. Austenin tavassa kirjoittaa on paljon ironiaa ja piikkejä, mutta useimmat romanttiset komediat eivät pysty tekemään tälle täyttä oikeutta. Cluelessissa ongelma on ratkaistu tekemällä koko leffasta törkeän itseironinen. Toimii.

http://ia.media-imdb.com/images/M/MV5BMTgxODIxODE2MF5BMl5BanBnXkFtZTgwOTA4NjQxMTE@._V1_SX640_SY720_.jpg

Taannoin tielleni osui (kaikista paikoista alunperin Ghanassa) erittäin hömppä elokuva From Prada to Nada. Kun jossain kohtaa tajusin, että katson uutta versiota Järki ja tunteet -teoksesta, keskittymiseni hyppäsi jostain 50 prosentin paikkeilta sataan. Olihan leffa toki täyttä hömppää, mutta jostain syystä jäi kuitenkin mieleen niin, että etsin sen myöhemmin Suomessa käsiini ja katsoin uudestaan, katsottuani vain vähäsen aiemmin jälleen kerran Ang Leen loistavan (modernisoimattoman) filmatisoinnin samasta teoksesta. From Prada to Nada oli toisellakin katsomisella täyttä hömppää, mutta jätti jälkeensä hyvän mielen. Siis onnistunutta hömppää.

http://www.fabuloussavers.com/new_wallpaper/From_Prada_To_Nada_Movie_freecomputerdesktopwallpaper_1024.jpg

Nyttemmin innostuin löydettyäni niin ikään hömppäversion Järjestä ja tunteista: leffan nimeltä Scents and Sensibility. Pettymys oli karvas: siinä, missä From Prada to Nada on tyylilajissaan erittäin onnistunut, Scents and Sensibility floppaa törkeästi. Pääosasiskosten näyttelijät vaikuttavat ihan pystyviltä, mutta sekä ohjaus että moni muu näyttelijä on niin huono, etteivät Dashwoodin tytöt pysty pelastamaan ainuttakaan sirpaletta surkeasta kokonaisuudesta. Näyttelijöiden väliset kemiat ... no, niitä ei ole, ja dialogi on töksähtelevää ja epäuskottavaa. Kohtaukset, joiden pitäisi sisältää suuria tunteita, jäävät latteiksi.

http://inthekan.net/wp-content/uploads/2012/12/scents-and-sensibility-thumb.jpg

Juuri tämä epäonnistunut ja -miellyttävä katselukokemus sai minut miettimään, mikä tekee eron huonon ja hyvän hömpän välille; mikä saa toisen uudelleentulkinnan onnistumaan ja toisen aiheuttamaan katsojassa pelkkää myötähäpeää. Näiden kahden, tyylilajiltaan saman, mutta tasoltaan räikeän erilaisen kohdalla löytyy paitsi selviä eroja ohjauksessa, dialogissa ja näyttelijänsuorituksissa, myös eräs toinen todella merkittävä ero.

From Prada to Nada on paljon uskollisempi alkuperäiselle tarinalle. Siinä ei ole oikaistu niistä mutkista, jotka voivat tuntua hankalilta: tyttöjen isä todellakin kuolee, omaisuuden todella ilmestyy perimään joku muu (leffassa veli isän aiemmasta suhteesta - herkullinen asetelma!) ja tytöt todella joutuvat muuttamaan luksusalueelta räikeän erilaisiin olosuhteisiin. Elokuva hyödyntää alkuperäistekstistä paitsi romanttisen juonen, myös asetelman, jossa mukavaa elämää viettäneet tytöt joutuvat sopeutumaan konkreettisen erilaiseen elämään.

Juuri tässä onkin tehty ratkaisu, joka tekee elokuvasta aidosti mielenkiintoisen: tytöt muuttavat tätinsä luo meksikolaisalueelle, jossa elämä on silminnähden erilaista kuin aiemmin. Kulttuurinen asetelma tuo tarinaan oman vivahteensa. Sen ansiosta uusintaversiolla on jotain omaa, uutta annettavaa. Ja koska tyttöjen isä on todella kuollut, muutos on pysyvä. Se, että on tehty komediaelokuva, ei ole saanut tekijöitä pelkäämään ja hylkäämään tätä alun perin tärkeää pointtia: elämässä voi käydä näinkin, ihan yllättäen.

Scents and Sensibility sen sijaan ohittaa tämän kokonaan.Isä joutuu vankilaan ja perhe menettää rahat, mutta ei taloa. Vain äiti joutuu muuttamaan, tytöt asuvat kuten ennenkin ja pahin shokki on tv:n menetys. Ainoa käytännön ero aiempaan on se, että joudutaan töihin - mutta tässäkin tytöt onnistuvat ohittamaan pahimmat vaihtoehdot kuten pikaruokaloissa työskentelyn. Kovin suurta shokkia ei synny. Jostain syystä tässä versiossa myös tarinan intohimoisin osa - Mariannen rakkaus Willougbyyn - on muutettu niin, että John W. on vain random poikaystävä, jonka Marianne ihan mielellään pistää vaihtoon heti kun parempi ilmaantuu. Melko outoja ratkaisuja.

http://doridrohd.files.wordpress.com/2012/07/aishwaryaraibrideandpre.jpg

Jotenkin tuon oikeasti huonon version nähtyäni minua ei enää hävetä se, että tykkään From Prada to Nada:sta. Ja kun voin myöntää, että pidän siitä, voin myöntää myös, että nautin suunnattomasti kyseisen tyylilajin elokuvista - kunhan ne ovat hyvin tehtyjä, ja varsinkin jos ne ovat Austen-versioita!

Vinkkejä otetaan siis vastaan! Näkemättä on vielä ainakin minulle suositeltu Bride and Prejudice. Netistä löytyy tietoa valtavasta määrästä nykyversioita. Jos tiedät jonkun, joka on katsomisen arvoinen ja saatavilla ilman kohtuutonta vaivannäköä (tai sen vaivannäönkin arvoinen), vinkkaathan minulle!

Darcy on käynyt uimassa.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/97/Pride_and_Prejudice_Colin_Firth_Wet_Shirt.jpg

Sivuhuomautus: Tämä oli 100. teksti tässä blogissa. Ei tullut tämän kummempaa juhlapostausta. :)