Taas vapaaehtoistyöstä

Ei ole uusi asia, että kehitysavussa ja kehitysmaissa tehtävässä vapaaehtoistyössä on jotain pahasti vialla.

Tulin taas miettineeksi asiaa, kun päähäni pälkähti tällainen esimerkki.

Miettikää tilannetta jossain Afrikan maassa X: kouluissa ei ole tarpeeksi resursseja, opettajia puuttuu, välineitä puuttuu, luokkakoot ovat liian suuret. Paikalle saapuu vapaaehtoisia tuhansien kilometrien päästä, ja he opettavat ilmaiseksi ja lahjoittavat kouluille tarvikkeita ilmaiseksi. Miksi? Koska köyhät lapset kärsivät, ja kun me nyt kerran voimme, niin totta kai me autamme. 

Miettikääpä sitten tilannetta Suomessa, jossa esim. koululla ei ole tarpeeksi resursseja hankkia riittävää määrää välineitä oppilaille vaikkapa kuvataiteeseen, tai jossain oppiaineessa käytetään vanhoja, risoja kirjoja; tai kouluissa ei ole sijaisia, koska säästetään. Tai miettikää, että eskarilaisten iltapäivähoito / ekaluokkalaisten iltapäiväkerho toteutetaan palkkaamalla yksityinen firma, otetaan se halvin, joka sitten ei hoida hommaa kunnolla vaan lapsilta puuttuu leluja ja välineitä yhteiseen tekemiseen, tai hoitajia ei ole tarpeeksi. Miksi suomalaiset eivät lahjoita välineitä kouluille tai kerhoille, tai tule vapaaehtoisiksi töihin silloin, kun kunta ei palkkaa tarvittavia aikuisia huolehtimaan lapsista? 

Koska me tiedämme, että se olisi ns. väärän suun ruokkimista. Me tiedämme, että paikkaamalla näitä aukkoja emme ratkaisisi ongelmaa. Meidän täytyy vaatia valtiota huolehtimaan tärkeimmistä asioista, eikä alistua siihen, että ei se sitä kuitenkaan tee. Jos vain poljetaan sammuksiin savuavia ruohonkorsia, varsinainen metsäpalo saa rauhassa kasvaa.


Mutta köyhät maathan ovat ihan eri asia! Jep, on siinä eroja.

Ensiksi haluan korostaa, etten puhu nyt maista, joissa on meneillään jokin kriisi, esim. nälänhätä tai sota - ne ovat juuri niitä maita, joissa vapaaehtoisapua (ammattimaista sellaista!) tarvitaan.

Puhun nyt niistä maista, joissa on rauhallinen tilanne, mutta keskimäärin huomattavasti köyhempää kuin täällä, ja siksi erittäin näkyviä puutteita juuri esim. kouluissa. Näihin maihin roudataan niitä parikymppisiä vapaaehtoistyttöjä omista maistaan, jossa he eivät ikinä suostuisi tekemään työtä kouluissa tai lastenkodeissa ilman palkkaa, ja he saavat "auttaa köyhiä" turvallisissa olosuhteissa. Kouluissa tiedetään, että heidät voi vain läntätä yksin 80 oppilaan luokan eteen ja että heiltä voi pyytää uusia väriliituja lapsille. Ja he hankkivat ne mielellään, jotta voivat nähdä lasten ilon, tuntea tehneensä jotain paremman maailman eteen ja ottaa itsestään kuvia sosiaaliseen mediaan resuisen lapsilauman keskellä loistaen.

Puhun siitä, miten jatkuvasti ulkomaisia lahjoituksia haalivan lastenkodin ei tarvitse palkata ketään pysyvää aikuista, joka huolehtisi lasten arkisista tarpeista, koska aina vuoden (tai jopa puolen vuoden) välein tulevat kuitenkin uudet 20-vuotiaat tytöt hoitamaan homman.


Jokin tässä mättää ja pahasti.

Eihän koulujen ja lastenkotien tarvitse muuttaa mitään, kun aina on tarjolla vapaaehtoisia länsimaista. Ei kannata muuttaa mitään, jotta vapaaehtoiset edelleen haluaisivat tulla ja ostaa uusia tietsikoita. Mutta oikeasti ainoa tie muutokseen olisi se, että aletaan vaatia muutosta asioihin omassa maassa ja kaupungissa. Tietenkään ei voi samalla tavalla kuin Suomessa vaatia valtiota huolehtimaan asioista, jos ei ole minkäänlaista hyvinvointisysteemiä ja koko järjestelmä on tavallaan lapsen kengissä. Mutta jostain on lähdettävä. Jos ei ikinä lähdetä, mikään ei ikinä muutu.


Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus syyllistää kehitysmaiden asukkaita. Se, miten heidän tulisi toimia, ei kerta kaikkiaan ole minun tai kenenkään ulkopuolisen saneltavissa. Tarkoitukseni ei ole edes syyllistää eurooppalaisia vapaaehtoisia, jollainen itsekin olen ollut. Ei muualle lähteminen ja maailman hahmottaminen vähän laajemmin ole koskaan huono asia.

Sen sijaan kritisoin (taas kerran, en teeskentele että tässä avaisin jonkun uuden aiheen) tätä systeemiä ja tätä ajatusmallia joka vallitsee. Sitä, miten kukaan ei ikinä tekisi täällä sellaista, mitä lähdetään riemusta kiljuen tekemään muualle.

Vapaaehtoistyön tulisi olla ammattitaitoista apua kriisialueilla, nuorten ihmisten kulttuurivaihtojen taas harjoittelua, jolla ei yritettäisi korvata sitä, että paikallinen systeemi siinä missä yksittäiset koulut ja lastenkodit kehittyvät. Ja tekevät vapaaehtoisavun tarpettomaksi. Eikö sen pitäisi olla aina tavoite?