sunnuntai 23. elokuuta 2015

Open päiväkirja

Somessa levisi viime viikolla linkki open päiväkirja -nimiseen blogiin. Ilmeisesti hauskaksi tarkoitetuissa avautumisessaan kyyninen opettaja viljelee kirosanoja, mollaa kaikkea oppilaista kollegoihin, rehtoreihin ja vanhempiin, ja julistaa kuinka kaikki uudet ideat ja työn suhteen kuullut positiiviset ideat ovat bullshittiä, koska kaikkihan tietävät, että oppilaat ovat vaan ihan kamalia eikä niitä kuitenkaan kiinnosta mitään ja arvatkaa mitä, opeakaan ei voisi v***u vähempää kiinnostaa.

Jos blogiin jättää kommentin siitä, kuinka opettaja on selvästi alanvaihdon tarpeessa, saa joltakulta fanilta vastauksen, että et ymmärrä sarkasmia. Kirjoittaja itse ei kommentteihin vastaa.


Tiedoksi: minä ymmärrän sarkasmia. Minä pidän sarkastisesta huumorista. Esimerkiksi Vuoden Mutsin ja sen kirjoittajan blogin Project Maman sarkasmi uppoaa minuun täysin. Tämä Katjan sarkasmi tekee pilaa lapsista ja vanhemmuudesta - mutta sillä tavalla, ettei lukijalle tule oloa, että kirjoittaja oikeasti inhoaisi vanhemmuutta. 

Tykkään heittää kyynistäkin läppää työstäni. Näin meillä lähiökoulussa! Ja mitäs niissä OPSin hienoissa tavoitteissa sanottiinkaan! Kuitenkin, jos kirjoittaisin tästä internetissä, pitäisin huolen siitä, että tekstistä välittyisi, että olen kuitenkin työssäni vapaaehtoisesti ja haluan tehdä juuri sitä.

Tämä ei Open päiväkirjasta välity. Siksi se ei ole hauska. Ei, vaikka siinä käsitellään monia sellaisiakin tilanteista, joista oikeasti voisi heittää tosi hyvää sarkastista läppää.


Esim. tää on musta ihan hauska.

http://d.justpo.st/media/images/2015/08/20/no-i-dont-wanna-go-back-to-school-i-know-honey-i-know-but-you-have-to-why-because-youre-a-teacher-comic-1440091317.jpg


Taannoin edellisessä työpaikassani oli tapana, että joulun alla opettajainhuoneessa joku askarteli joulukalenterin, jolla laskettiin työpäiviä lomaan. Lasten kalenterien sijaan tässä opejen versiossa oli jotain opettajien omaa läppää luukkujen takana. Esimerkiksi yhtenä vuonna oli oppilaiden piirtämiä kuvia opettajista.

Sitten yhtenä vuonna joku teki kalenterin "Eniten vituttaa kaikki" -kirjan lauseista. Ne olivat sellaista superkyynistä huumoria, jossa kaikki on vaan ihan perseestä. Voisin hyvin nauraa sellaiselle huumorille tiettyjen ihmisten kanssa tietyissä tilanteissa. Mutta työpaikalla, opettajainhuoneessa, se tuntui oudolta. Liialta. Totta kai me kaikki olimme ihan poikki ja laskimme päiviä ja tunteja lomaan. Mutta ei minua silti huvittanut avata luukkuja, joista paljastui vain joku lause siitä, mikä kaikki nyt taas on päin helvettiä, ei kun anteeksi, päin v***ua.


Kuten joitakin kommentoijia Open päiväkirjassa, minuakin huolestuttaisi ajatella, että lapseni opettaja voi olla tuollainen. Ei opettajan tarvitse olla maailmaa syleilevä hippi, joka tulee töihin kukkaseppele päässä ja järjestää joka tunnille jonkun draaman keinoin elävöitetyn shown kulloisestakin aiheesta. Kyllä opettajalla on oikeus olla "ihan vain töissä", ilman, että hän kaataa kaiken energiansa oppilaisiinsa. Mutta opettajalla on myös ihan oikeasti vastuu oppilaidensa kasvatuksesta sen 24 tuntia viikossa tai mitä nyt kenenkin lukujärjestyksessä on. Ne viikoittaiset tunnit koko kouluvuoden ajan. Siitä tulee aika paljon.

En minä jaksaisi olla sellaista aikaa työtään (ja kenties elämäänsä?) vihaavan kyynisen p*skan seurassa. Miten lapsi jaksaisi?

Ja sitten tämä kyyninen p*ska ihmettelee, miksi lapset ovat niin idiootteja eikä niitä kiinnosta mitään. Mistäköhän senkin oppivat?


Minun neuvoni ihan jokaiselle olisi, että hei, tee sellaista työtä, jossa viihdyt. Edes jotenkuten. Elämä on paljon kivempaa sillä lailla, itsellesi ja muille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti