Ystäväni Watson

Nyt ymmärrän. Ymmärrän niitä bloggaajia, jotka raportoivat vauvansa joka ikisen toimen ("puoli kolmelta kakkasi taas", "hoitopöydällä itki kovaan ääneen") ja niitä, jotka kuvailevat elämää vauvan kanssa kornein lausein ("Imettäminen on ihmeen ihanaa!", "Voi sitä tunnetta kun..."). Ymmärrän, koska se - hän - vauva - on juuri niin suuri ihme ja juuri niin ihana, että kaiken siihen liittyvän voisi raportoida, tai sitten taivastella noilla korneilla lauseilla, koska mitkään sanat eivät vain riitä kuvaamaan.

Olen kuullut monenlaisia eri kokemuksia siitä, millaista on ollut nähdä vauvansa ensi kertaa. Minulle tuli koko potti, koko tunteiden kirjo. Sekä itku että nauru; riemu, hämmästys ja liikutus; ylitsevuotava rakkaus ja samalla ihmetys: kuka tämä on?

Eikä kukaan kertonut minulle, miten ihanaa vauvan kanssa on. Tai hetkinen, taisi kertoa, ainakin yrittää. Mutta totuus ei välittynyt tuosta riittämättömästä sanasta, "se on ihanaa!". Kuvittelin olevani ennen kaikkea väsynyt, hämmentynyt ja rasittunut keskellä imetyksen opettelua, pyllyn pesuja ja kaikkea sitä. No olenhan minä vähän väsynyt ja hämmentynyt, hetkittäin rasittunutkin, mutta ennen kaikkea olevan aivan haltioissani, riemuissani, innoissani! Siis kyllä, juuri pyllyn pesuista, kipeistä imetyssessioista, navan putsauksesta ja kaikesta. Nukkua ei itse meinaisi edes malttaa, kun voisi vain tuijotella vauvaa. "Onneksi" hetkittäin väsymyskin käy ylivoimaiseksi ja on taivuttava sen edessä.

Varjopuoli on käsittämätön huoli. Ei siitä, miten pärjään - kaiken oppii tehdessä! - vaan siitä, mitä jos. Jos tapahtuu jotain, mihin en voi vaikuttaa. Vauva on niin pieni! Sydän on rakkaudesta kipeä kun huoli maalaa kauhuja mieleen yön pimeinä (tai no, aika valoisina) tunteina. Olen tosin huomannut, että tähänkin auttaa se, kun saa nukuttua.

Ja onneksi tuo yksi osaa piristää minua niin hyvin. Kaikki, mitä hän tekee, on ihmeellistä tai hauskaa.Tuolla minä öisin hoitopöydän ääressä rauhoittelen kitisevää pientä käsittämättömillä pulinoilla: "Ei minkäänlaista hätää! Ystäväiseni! Mainiota, rakas Watson!"

Meneillään olevat tehopäikkärit (ehdin itse torkkua tunnin, syödä ja kirjoittaa tämän) ovat päättymässä, joten lähden jatkamaan yllämainittua höperöintiäni. Palaamme kun maltamme.