Panteistista kristinuskoa

Jos ajaudun keskustelemaan uskonasioista ns. fundamentalistikristittyjen kanssa, tulee usein tunne, että vaikka olemme molemmat kristittyjä, minä en voi vapaasti ilmaista näkemyksiäni tulematta vähätellyksi/paheksutuksi/tms. Tuntuu, ettei minulla ole heidän mielestään oikeutta niin laajaan käsitykseen kuin mikä minulla Jumalasta, jumaluudesta on: että Jumala on kaikessa elävässä. Ajattelutapani on panteistinen, ahtaaseen versioon kristinuskosta kuuluu sen sijaan ajatus siitä, että Jumala on jotenkin jossain muualla, taivaassa, ukkeli pilven päällä.

Mietin sitten tuossa yhtenä päivänä, että tässä ei ole mitään järkeä. Kristinuskossa on käsitys siitä, että Jumala on kaikessa: meillähän on Pyhä Henki! "Joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä", kuten jossakin ortodoksisessa rukouksessa sanotaan. En siis enää aiemmankaan vertaa ymmärrä fundamentalistista rajanvetoa panteismin ja kristinuskon välille.

Sitten on tietysti vielä kaikki se, jota moni vaikkapa ortodoksipappikin paheksuu: käsitykseni siitä, että Kristus ja Buddha tarkoittavat samaa asiaa; että hindujen tuhannet kasvot Jumalalle ovat vain eri versio kristittyjen kolmesta jumaluuden muodosta; että Neitsyt Maria on ihan yhtä lailla yhdet Jumalan kasvot kuin Kristuskin. Näihin en edes mene nyt. Mutta kuten eräs viisas pappi kerran sanoi: kristittyjen ei pitäisi tuomita vääräksi mitään, ei myöskään toisia uskontoja. Koska me voimme tietää asioita, joissa Pyhä Henki on, mutta me emme voi tietää, missä se ei ole. 

Tällaiset alkusanat. Aion kirjoittaa omista häikäilemättömistä ajatuksistani koskien henkisyyttä, hengellisyyttä, uskoa, uskonto(j)a; olla sitä mitä olen, kristitty panteisti, ikuinen Jumalan etsijä. Tervetuloa mukaan.