keskiviikko 13. marraskuuta 2013

11




Olen ajatellut, etten tee blogissani tällaisia, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Kun kerran Maame Esi haastoi. Tämä on nyt omistettu hänen lisäkseen muille blogini uudemmille vierailijoille, jotka eivät valmiiksi tiedä minusta kaikkea.
Säännöt
  • Kiitä haastajaa
  • Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
  • Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
  • Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  • Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
  • Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
  • Ei takaisin haastamista.



11 faktaa



1. Kuvittelin aikoinaan, etten ”voisi elää” ilman vehnäleivonnaisia ja maitosuklaata. Nykyään minulla on viljaton ja maidoton ruokavalio, ja hyvin menee. En vieläkään tiedä, onko minulla vilja-allergia vai ihokeliakia.

2. Soitin viulua 13 vuotta ja risat. Aikuisena opettelin soittamaan kontrabassoa, mutta sekin jäi. Tärkein musiikkiharrastus minulle on laulu. Rakastan klassista musiikkia, ja minulle nälväiltiin siitä joskus esiteininä. Vaikka siis tykkään myös popista [jolla tarkoitan kaikkea populaarimusaa, heh].

3. Fanitan hullun lailla Mozartin oopperoita. Suosikkini ovat Figaro ja Don Giovanni. Osaan niistä pitkiä pätkiä tekstiä ulkoa, siis italiaksi. Muun muassa lähes koko Leporellon aarian. Se on bassobaritoniaaria...

4. Olen muutenkin innostuva luonne ja olenkin fanittanut täysin sydämin mm. Sormusten Herraa. Kolmosleffan enskarissa minä ja 8 ystävääni olimme pukeutuneina Sormuksen Saattueeksi. Minä olin Gandalf. Minä ja Gimli laitoimme parrat yhdessä ja tulimme samalla metrolla, Gimli kirveineen, minä parimetrisine sauvoineni. Teatterin ovella lipuntarkastaja kysyi kaveriltaan "mites noiden keppien kanssa". Minä sanoin: "Antakaa vanhan miehen pitää tukensa..." ja sain pitää keppini. Käsi ylös jos tajusit miksi tämä oli niin riemastuttavaa ;)

5. Olen jo monta vuotta ”harrastanut” itsetuntemussysteemiä nimeltä enneagrammi. Se on melko yksinkertainen, mutta toimiva teoria, jossa ihmiset on tyypitelty yhdeksään tyyppiin, ei niinkään luonteenpiirteiden perusteella vaan sen, mikä on selviytymisstrategiamme elämässä. Kuulostaako huuhaalta? Enneagrammi ei oudosta nimestään huolimatta ei ole mikään horoskooppi tsm. astrohömppää, eikä ihmisten ”lokerointia”, mutta jos et vakuuttunut, oma on menetyksesi ;) Minua eg on auttanut todella suuresti.

6. Kymmenen vuotta sitten olin ateisti ja pukeuduin goottityyliin. Ajattelin, että maailma on niin paha paikka, ettei sinne varmaan kannata tehdä enempää lapsia. Uskoin, että kaikki on sattumanvaraista ja että ihminen on tuomittu olemaan vapaa (tuon sanoi J-P Sartre, en minä).

7. Kolme vuotta sitten tein astangajoogaa 5-6 kertaa viikossa. Harjoitus kesti puolesta tunnista kahteen tuntiin.
 
8. Ortodoksina minulla on oma rippi-isä, jolle käyn tunnustamassa syntini pari kertaa vuodessa, ja oma suojeluspyhä, jota en kyllä juuri koskaan rukoile. Vietän myös periaatteessa paastoa 4 kertaa vuodessa, joskin kesäpaastot vähän miten sattuu. Imettäessä (ja odottaessa) en tietenkään paastoa ruoasta, vaan muista asioista.

9. Harrastin ennen liveroolipelejä. En teininä, vaan 18-23 -vuotiaana. Harrastus hiipui, mutta olen edelleen sitä mieltä, että larppaus on parhaimmillaan todella siisti juttu eikä mitään ”noloa miekanheiluttelua puskassa”. 
 
10. Mietin todella paljon mitä muut ajattelevat minusta ja pahoitan siksi helposti mieleni. En pidä tästä piirteestä itsessäni, sillä haluaisin olla vahva ja riippumaton.
 
11. Kun maistoin ekan kerran tahinia leivän (=riisikakun) päällä, se oli minusta kitkerää. Nyt olen jäänyt siihen aivan koukkuun. Joka päivä on pakko saada pari tahiniriisaria. Suosittelen tahinia kaikille, jotka haluavat helposti protskua ja kalsiumia! :D






11 kysymystä

1. Linkitä kappale, joka kuvastaa sinua ja elämääsi juuri nyt. Perustelut.

 

mutta myös



Enkä perustele. Miettikää itse :)


2. Elokuva, joka kosketti kovaa? Perustelut.

Kun kysytään lempielokuvaa, sanon yleensä Darjeeling Limited.Se on hauska ja vakava samaan aikaan. Ja hemmetin hyvä. Jos kuitenkin etsitään koskettavinta elokuvaa, minun täytyy sanoa Hayao Miyazakin Henkien kätkemä. Enkä osaa perustella. Muistan, että kun katsoin sen ensimmäistä kertaa, minulle tuli niin kipeä olo rintaan, ettei se mennyt ohi pitkään aikaan. Siinä on jotain sellaista kuin todella hyvässä musiikissa, sellaista mille ei ole sanoja.


3. Tunnistatko itsessäsi jotakin ennakkoluuloja? Mitä?

Tunnistan aina välillä, ja niiden huomaaminen saa minut epäilemään, että enemmänkin on pinnan alla piilossa. Välillä oletan tiettyjä asioita kansallisuuden / kulttuuritaustan perusteella. Esim kirjoitin taannoin venäläisestä ystävästä, ja koulussa töitä tehneenä olen ruvennut olettamaan, että romanioppilaat eivät menesty. Nämä piilevät ennakkoluulot yleensä tulevat ilmi silloin, kun ne osoittautuvat vääriksi. Toisaalta minulla on tällä hetkellä myös afrikkalaisia/ghanalaisia miehiä koskevia ennakkoluuloja, jotka itse tiedostan ja joista toivoisin pääseväni eroon.

Viime jouluna olin vielä yhdessä Watsonin isän kanssa, ja hän tuli mukaamme viettämään joulua Itä-Suomeen. Varoittelin häntä etukäteen, että siellä meitä sitten katsotaan ikävästi, sillä Itä-Suomessa on paljon rasismia. Ennakkoluuloni kumoutui komeasti: meille oltiin koko reissun ajan todella ystävällisiä (tuntemattomien taholtakin, mikä on enemmän kuin pääkaupunkiseudulla yleensä), eikä kukaan töllännyt rumasti.


4. Rohkein tekosi? 

Haha. Tuhannet nuoret lähtevät Afrikkaan, mutta vaati se silloin rohkeutta, vaikka olin ”jo” 22. Tai sitten se, että erosin raskausaikana lapseni isästä ja päätin jatkaa yksin.


5. Lempipaikkasi?

Busua ja Kadermo. Molempiin ensi kertaa tullessa huomasin täyttyväni uskomattomasta rauhan ja onnellisuuden tunteesta. Niin kuin joka visiitillä siitä eteenpäinkin.


6. Onko bloggaaminen aina itsensä korostamista?

Olen miettinyt tätä todella paljon viime aikoina! Ja tullut siihen tulokseen, että on se. Jollain tapaa aina. Siksi en ole varma, onko se hyvä vai huono harrastus. Mutta hauska ja kiva ainakin, että tuskin nyt läpeensä huono juttu.




7. Mistä valitit viimeksi? Miksi?

Voih, minä kun lupasin, ettei tästä tulisi blogia, jossa raportoin vauvaelämästä! Mutta Watsonin nukkumisista ja kakkaamisista :D


8. Mistä olet ylpeä suomalaisessa kulttuurissa?

Lähiaikoina olen pettynyt Suomeen niin monesti, että joudun ihan miettimään. Minähän todella rakastan Suomea ja suomalaisuutta sellaisina kuin ne olen kokenut ihan viime vuosiin asti. Suomesta on ihan lähiaikoina tullut oudolla tavalla paikka, jossa on hyväksyttyä osoittaa vihamielisyyttä. Mutta nyt piti sanoa, mistä olen ylpeä... No, tietynlaisesta rehellisyydestä ja luotettavuudesta kommunikoinnissa ainakin.


9. Mitä olet tehnyt tehdäksesi maailmasta vähän paremman paikan?

Jaa. En mielelläni raportoi tällaisia, sillä omien tekojen mainostaminen saa minut vain tajuamaan, miten vähän olenkaan tehnyt. En siis ala listata suureksi osaksi puolitiehen jääneitä ”ympäristötekojani”. Sanon, että olen yrittänyt olla ihmisiä kohtaan rakastava ja saada heidät tajuamaan, että he ovat hyviä sellaisina kuin ovat. Olen yrittänyt sanoa kiireen orjille, että heillä on lupa pysähtyä ja nauttia tästä hetkestä. Näissä koen onnistuneeni edes hitusen paremmin kuin ympäristön ”pelastuksessa”.


10. (Valo)kuva (itsestäsi), josta pidät erityisen paljon? Näytä/kuvaile se ja kerro mikä siinä viehättää/voimauttaa.

Yritin miettiä kuvaa itsestäni, mutta en voi mitään sille, että ainoa oikea vastaus on tämä:


Puu. Kuva rakkaasta paikasta ja jostain kauniista ja voimakkaasta.


11. Kuka sinä oikeasti olet?

Olen enneagrammissa kakkonen (vaikka sitä ei aina päällepäin uskoisikaan). Pikku tyttö, joka toivoo vain voivansa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Olen universaalin rakkauden etsijä, minun kielelläni siis Jumalan etsijä. Olen ”outo sekoitus Mozartia ja Shostakovitshia; metsää ja merta; äijää ja naisellista” (sitaatti by minä itse). Lisäksi olen näitä ”avainsanoja”:
afrobeat, aurinko, azonto, dude, Gandalf-läppä, Ghana, ghanalaiset sandaalit, hilpeys, hippi, höpöhöpö, innostus, kriittisyys, levottomuus, maailmojensyleily, meri, Mozart, ope, ortodoksinen pääsiäishunajameloni, pinkki, ruoka, Shostakovitsh, seurallisuus, soya latte, syvällisyys, turkoosi, usein muuttaminen, vaahtoaminen.
Tiivistelmä: elämän raivokas riemu.


Ai niin piti haastaa 11 tyyppiä. Blogilistallani on ehkä juuri sen verran ja Maame Esi haastoi heistä jo yli puolet. Minä haastan 1+1 eli 2:

Namaskaram Sukritham: Annamarika tai Lauri, jos jompi kumpi haluaa
ja Juntusen Naapurit: Elina jos haluat.

Ja kuka ikinä haluaa saa vastata. 


Kysymykset:

1. Paras asia tämänhetkisessä elämäntilanteessasi?
2. Entä huonoin?
3. Mistä unelmoit? Suuri unelma, ei mikään "kesälomasta"
4. Paras kirja ikinä? Miksi?
5. Huonoin?
6. Terveisesi presidentti Niinistölle?
7. Määrittele Rakkaus lyhyesti
8. Kerro joku lapsuusmuisto
9. Mikä on tärkein asia elämässä?
10. Mikä on elämän tarkoitus?

11. Kumman kaa oisit mieluummin, Kataisen vai Stubbin?




4 kommenttia:

  1. Pikku Square. Mun mielestä sä olet tosi ihana, just tollasena. Minä vetistelen täällä Ghanassa, kun olet vaan niin valloittava persoona.

    Enhän minäkään näistä haasteista ym. niin perusta, mutta täytyy silti sanoa, että minä niin nautin tämän lukemista! Näin sen jo eilen, mutta säästin lukemisen tähän aamuun.

    Ja kyyneleitä tulee vieläkin. Ja alahuuli on vähän mutrulla. Ja vähän tuli nuhakin. Ja hartioita hytisyttää.

    Elämän ravistava riemu. Ehkä minäkin tunnen sen. Riittävä hyvä. Juuri tällaisena.

    ---
    P.S. Aragorn: "What say you?" Mun repliikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mullakin tuli kyyneleet silmiin kun luin tän kommenttisi... bussissa :'D Voi meitä.

      Tekee mieli sanoa, että et sinä varmaan tämän blogin perusteella tunne koko minua.. Mutta viis siitä! Kiitos sanoistasi.

      (Liekö sinun takiasi näin viime yönä unta, jossa Viggo Mortensen oli Accrassa. Tai jotakin sellaista :DDD )

      Poista
  2. Olipa mukava lukea. Kaikki. :)

    P.S. Nyt en saa tahinia mielestä.

    VastaaPoista