sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vaateostoksilla

Olin menossa ystäväni lapsen syntymäpäiville, ja lahjan oston kanssa tuli kiire. Päätin suunnata Kamppiin, sillä mielikuvissani siellä on ”niitä laadukkaita lastenvaateliikkeitä”. En koskaan osta omalle lapselleni uusia vaatteita – enkä sen puoleen juuri itsellenikään. Ajattelin, että kun nyt kerran ostan lahjaksi jotain uutta, haluaisin sijoittaa eettisesti tuotettuun vaatteeseen.


Olen taviskuluttaja, en mikään asiantuntija, ja minun mielikuvissani halpaketjut (H&M, KappAhl, Lindex, Seppälä...) tuottavat vaatteensa epäselvissä olosuhteissa Aasiassa, kun taas laatumerkit ja pienemmät liikkeet varmasti ovat luotettavia. Niinpä suuntasin tunnetun ruotsalaisen Polarn O. Pyretin liikkeeseen.



Siellä vaatteiden lapuissa luki näin:



POLARN O. PYRET
SWEDEN

Made in Bangladesh





Mikä tässä ei ”kuulu joukkoon”? Bangladesh vai Sweden? Mitä ruotsalaista on vaatteissa, jotka tehdään Bangladeshissa? Tai Kiinassa, ei sen puoleen, niitäkin löytyi runsaasti.



Tilanne ei ollut sen parempi muuallakaan. Ranskalaisen Du Pareil Au Mêmen liikkeessä lapuissa luki niin ikään Made in China. Molo Kidsin vaatteet maksoivat maltaita, ja silti valmistusmaa oli parhaassakin tapauksessa Ukraina. Lopulta ostin Turkissa valmistetun vaatteen. Ei siksi, että se olisi selvästi eettisempää, kun kerran Turkin nurkka on Euroopassa, vaan siksi, etten löytänyt muutakaan, minulla ei ollut valtavasti ylimääräistä rahaa, ja sitä paitsi oli jo kiire synttärijuhliin.



Kotona tutkin asiaa hieman lisää. Luotettavina pitämäni suomalaisen Tutan (kuuluu Reima-merkkin) vaatteissa lukee lapun etupuolella: Designed, developed and tested in Finland. Jaha. Teksti suorastaan huutaa, että merkintä valmistusmaasta puuttuu. Ja löytyyhän se lapun kääntöpuolelta pienellä präntättynä: Made in China. Sama koskee Lotta&Lassi -merkin vaatteita, joissa niin ikään merkintä valmistusmaasta on kätketty vaatteen sisäpuolelta löytyvän lapun uumeniin.



Entä sitten nykyään muodissa olevat merkit, joiden vaatteita ei myydä kaupoissa, vaan netissä ja kotikutsuilla? PompDeLux -merkin sivuilla kerrotaan näin:



POMPdeLUXin vaatteet valmistetaan pääasiassa Aasiassa, jossa teemme yhteistyötä ammattitaitoisten, tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa. Emme kuitenkaan voi valvoa tuotantoa päivittäisellä tasolla tuotantolaitosten kaukaisen sijainnin vuoksi, joten yhteistyömme perustuu tarkoin asetettuihin vaatimuksiin, jatkuvaan yhteydenpitoon ja molemminpuoliseen luottamukseen.



Kuulostaa toki mukavalta, että ”tehdään yhteistyötä tunnetusti vastuuntuntoisten tavarantoimittajien kanssa”, mutta käytännössä tämä ei tarkoita yhtään mitään. Kun vaate valmistetaan Aasiassa, kuluttaja ei voi koskaan tietää, kuka sen on ommellut, millä palkalla ja millaisissa olosuhteissa. Tuskin edes ”luotettavien tahojen” kanssa asioineet merkin omistajat sitä oikeasti tietävät.



Löytyykö sitten mitään parempaa? Me&I -merkistä kerrotaan, että vaatteen valmistetaan ”mahdollisimman lähellä, Portugalissa ja Turkissa, jotta me itse ja asiakkaamme voimme tuntea ylpeyttä ja turvallisuutta tuotteita ostaessamme ja käyttäessämme”. Tämä tuntuu jo hieman paremmalta, varsinkin kun sen jälkeen kerrotaan, että ”vierailemme tuotteitamme valmistavissa tehtaissa, emme käytä massatuotantoa harjoittavia suuria tehtaita.” Käytännössä Turkki ja Portugal eivät kuitenkaan ole ”mahdollisimman lähellä”. Oikea sanamuoto kuuluisi ”mahdollisimman lähellä niin, että hinta silti pysyy kohtuullisen matalana”. Tämäkin on tietenkin aivan hyväksyttävää, kunhan sitten ollaan rehellisiä siitä, että valmistuksessa on pyritty mahdollisimmaan eettiseen toimintaan kuitenkin edullisuutta silmällä pitäen.







Olen viime aikoina miettinyt paljon eettistä kuluttamista. Tai no, paljon on väärä sana. Valtavasti. Lakkaamatta. Pohdinta alkoi kesäisestä marjanpoimija-debatista. Lukiessani Hesarista poimijoiden palkkatasosta jouduin lähestulkoon raivon valtaan. Miten suomalaisilla voi olla pokkaa maksaa täällä, Suomessa, niin surkeaa palkkaa mistään työstä kenellekään elävälle ihmiselle? Se sotii täysin kaikkia tasa-arvoperiaatteita vastaan.



Ja kun sitten ajattelin asiaa hieman lisää, tajusin, että ihan yhtä väärin on se, että eurooppalaiset menevät Aasiaan ja maksavat siellä samasta työstä liian vähän. Se, että ”siellä on matalampi palkkataso” ei riitä perusteluksi niin huonosta palkasta. Ymmärrän, ettei Aasiassa makseta samanlaisia palkkoja kuin Suomessa, eihän täälläkään makseta samoin kuin vaikka Norjassa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että YK:hon kuuluvat hyvinvointivaltiot maksavat työnteosta jossakin ihmisille niin vähän, että vaikka vaatteet lennätetään sieltä kaukaa Suomeen, hinta pysyy alhaisena. En ymmärrä orjatyövoiman käyttöä, vaikka siitä nimellisesti vähän maksettaisiinkin.



Olen tullut siihen tulokseen, että en halua enää lainkaan tukea halpatuotantoa epäilyttävissä olosuhteissa. En ole yli kymmeneen vuoteen ostanut mitään H&M:ltä (paitsi kaksi kertaa, jotka muistan edelleen), mutta ei tuo tunnettu ”pahis” ole ainoa boikotin arvoinen. Olen päättänyt, etten osta enää mitään – edes sukkia ja rintsikoita – mistään halpaketjuista. Jos ostan jotakin uutena, yritän varmistaa, että se olisi valmistettu edes EU:ssa.



Turvallisissa länsimaissa ei yksinkertaisesti enää valmisteta mitään muuta kuin pienten liikkeiden omia (design-)tuotteita, jotka yleensä maksavat maltaita normikauppoihin verrattuna. Parasta olisikin valmistaa vaatteita itse (jolloin on syytä kiinnittää huomiota materiaalivalintaan) tai vaikka kaverien kesken – käsittääkseni on paljon ihmisiä, jotka ompelevat iltojen / äitiysloman iloksi. Jos on sellainen ompelutaidoton tunari kuin minä, hyödyttää, jos on vaikkapa ystäviä alalla. Suosittelen! Elina tekee mm. lastenvaatteita kierrätysmateriaaleista.



Ja hei, jos joku tietää järkeviä kotimaisia/eurooppalaisia vaatevalmistajia, vinkatkaa!



Luin taannoin hyvän artikkelin aiheesta, täällä näkyy vain sen alku, mutta on sekin jotain:

8 kommenttia:

  1. Jepjep, älä muuta sano. Lisää samaan syssyyn vielä tekijän lisäksi vielä se, MISTÄ se on tehty, niin ei tule ajattelemisesta loppua. Mitä kaikkea myrkkyjä sisältää tämä ja tämä ja tämä tuote, miten se vaikuttaa luontoon, miten se vaikuttaa tehtaan työntekijöihin, miten se vaikuttaa lapseen joka pistää sen suuhunsa?

    Tosiasia on myös se, että meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa hankkia kaikkea suomalaisena tehtyä. Kierrätyksestä en ole vielä keksinyt muuta huonoa kuin sen, että jos muovihärpäke sisältää myrkyllisiä ainesosia, kierrättäminen ei sitä mihinkään vähennä. Kirpputorilta ostamalla voi kuitenkin onneksi edullisesti välttää halpisketjujen kannattamisen ja ylläpitämisen.

    Mutta totta joka sana, yhdyn jokaiseen lauseeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rahahan se on ongelma. Kuten sanoin, maltaita maksaa Suomessa/länsimaissa tuotettu.

      Kirppis on minunkin ratkaisuni, kaikki vaatteet ostan käytettyinä (no lähes kaikki). Mutta nyt olen alkanut miettiä sitäkin, että jos ostelen paljon halpaketjujen tuotteita kirppiksiltä, annan sillä halpisten ostajalle signaalin, että osta vaan lisää henkkamaukkaa, kyllä ne kirppiksellä saa eteenpäin. Olenkin päättänyt etten enää osta halpismerkkejä edes käytettynä, jos suinkin mahdollista. Aion yrittää muutenkin vähentää turhaa ostelua (siis edes kirppiksiltä) ja että jos tarvitsen jotain, kierrän sitten kirppiksiä sen aikaa että löydän edes astetta laadukkaamman. Katsotaan miten onnistuu...

      Poista
  2. jos muistan oikein, niin marimekon suurin osa lastenvaatteet ovat eurooppassa valmistetut. voin olla väärässä. ja esim. huuto.net:ssä voi löytää ompelijoita jotka valmistavat lastenvaatteet. Meidän kahdet lempparihousut ovat eräästä ompelijasta, tosi ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekkoa minäkin mietin, pitää selvittää, vaikka mansikoita maksaa... (Huvittavaa kyllä että pitää miettiä ovatko ne edes Euroopassa valmistettuja, kun merkki mainostaa suomalaisuudellaan...) Huutonet-ompelija-vinkki on muuten hyvä, kiitos siitä!

      Poista
  3. Oi mun yksi lempiaiheista.

    Itse olen Eetin - http://www.eetti.fi toiminnassa mukana ja mm. Puhtaat Vaatteet kampanjan kautta näiden asioiden äärellä tullut oltua http://www.puhtaatvaatteet.fi/

    Vaateasia on erittäin monimutkainen ja -säikeinen. Toisaalta erittäin kiehtova. Lohdullista minun mielestä on jo se, että joku miettii näitä asioita. Ja mitä enemmän miettijöitä ja kuluttajina vaatijoita, sitä enemmän tuottajat kiinnittävät huomiota myös vaatteet alkuperään. Aina kannattaa kuluttajana antaa tuottajille palatetta ja pyyntöjä.

    Itse olen toistaiseksi saanut ihanan paljon vaatteita tulevalle pienoiselle ystäviltä jo usemmankin kerran kierrettyinä, kirppareilta sekä netin kirppissivuilta. Joitakin olen myös itse tehnyt/ suunnitteilla tehdä.

    Uusia ostoja olen tehnyt mm. täältä:
    http://marakattimarssinputiikilla.blogspot.fi/ Ihan jos siksi, että putiikinpitäjä on ihana ystäväni, ja tiedän alkuperän vaatteissa.

    Alelaarista olen myös hankkinut täältä: http://www.metsola.co/
    Myös täällä on pelkkää eettistä: http://pikkulinnun.bigcartel.com/

    Totuus on toki se, että vaikka kuinka miettii eettisyyttä, raha valitettavan usein tekee ratkaisuja puolesta. Mutta onneksi aina voi myös miettiä, kuinka paljon mitäkin oikeasti tarvitsee.

    Tässä vielä linkki vihreiden vaatteiden sivuille
    http://www.vihreatvaatteet.com/ekologiset-lastenvaatteet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ehin vastaileen sullekin! Ajattelin tehdä noista sun vinkeistä ja muista löytämistäni listan tohon tekstiin tai omaan merkintäänsä, mutten ehdi vielä tänään niin pitkälle. Mukavaa tää tutkimustyö kun tuottaa tulostakin :) Suurkiitos siis linkkivinkeistä!!

      Mulla siis periaate etten osta juuri uutta, ei pelkästään epäeettisen tuotannon vaan myös tän maailman järjettömän kuluttamisen vuoksi... Mutta kun joskus täytyy ostaa niin sitä mieluiten sijoittais hyvin! Watsonille sain onneksi kassikaupalla käytettyjä vaatteita kavereilta heti alkuun ja sittemmin olen ehtinyt kierrellä kirppiksiä.

      Poista
    2. ja hei, täällä ale NYT: http://jadena.suomalainenverkkokauppa.fi/kategoria/3/housut

      Poista