keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Nyt riitti, osa 2

Perjantai lähestyy ja keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista kiihtyy sosiaalisessa mediassa. Nyt fesessä erottaa ihan selvästi, ketkä ovat asiasta kiinnostuneita ja ketkä pysyvät hiljaa. Sitten sitä hiljaa omassa päässään miettii, vaikeneeko tuo ja tuo tyyppi nyt sen takia, että sillä ei ole enää mitään uutta sanottavaa, vai koska a) asia ei kiinnosta tai b) siitä tyypistä hiljaa itsekseen tuntuu, että olisihan siinä vähän jotain outoa, jos ne homot sais ihan virallisesti mennä naimisiin. 

Tällainen mutu-tuntuma on monella. Ja sen varaan perustetaan paljon.


Eräs fesekaveri kommentoi seinällään, että ärsyttää, kun lain vastustajat viittaavat julkisuudessa epämääräisesti "tutkimustuloksiin", joista eivät sitten kykene antamaan mitään enempää tietoa. Henkilökohtaisesti epäilen, että "tutkimuksiin" viittaaminen perustuu Tapio Puolimatkalta keväällä tilattuun niin sanottuun asiantuntijalausuntoon.

Puolimatkaa pidetään asiantuntijana ilmeisesti siksi, että hän on kasvatustieteen professori, ja näin ollen hän pääsi laatimaan lausunnon siitä, olisiko tasa-arvoinen avioliittolaki - tarkemmin ottaen sen adoption salliva osa - lasten etu. Mielenkiintoista sinänsä, että kaikista Suomen kasvatustieteilijöistä lausuntoa tekemään valittiin yksi, tiukan kristillinen mies.

Mielenkiintoista sekin, että "tieteelliseen" lausuntoon on nojauduttu senkin jälkeen, kun Lilja Tamminen heti keväällä ruoti läpi sen epäkohtia erityisesti lähdeviittausten osalta. Tai ettei lakivaliokunta kokenut tarpeelliseksi tilata toista lausuntoa joltakulta vähän eri näkökulmasta. Ilmeisesti he vakuuttuivat Puolimatkan vastineesta kritiikkiin.


Lyhyesti: Tammisen kritiikin pääpointti oli se, että tutkimukset, joihin Puolimatka viittaa, eivät mitenkään liity kahden samansukupuolisen vanhemman perheisiin. Hän viittaa tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu esim. huostaanotettuja tai yksinhuoltajien lapsia, tai uskonnollisten ryhmittymien epätieteellisiin pamfletteihin. Osa tutkimuksista oli jopa julkaistu laitoksessa, jonka alussa selvästi sanottiin, että niiden pohjalta EI voi vetää johtopäätöksiä kahden samansukupuolisen vanhemman perheitä koskien.

Vastineessaan Puolimatka noudattaa samaa taktiikkaa kuin alkuperäisessä lausunnossa: hän selittää ummet ja lammet tieteellisen kuuloista tekstiä, jolla hukuttaa kätevästi sen tosiseikan, ettei tekstillä ole vakaata pohjaa. Puolimatka on hyvä kirjoittaja, ja teksti on vakuuttavan kuuloista. Pääpointti on se, että hän ei tarkoittanutkaan kommentoida nimenomaan homovanhempien vaikutusta lapsen elämään, vaan ylipäätään tilannetta, jossa lapsi syystä tai toisesta ei elä biologisten vanhempiensa kanssa. Muutama kohta kuitenkin paljastaa aukkokohdat.


Ensinnäkin, Puolimatkan mukaan "Avioliitto on historiallisesti ymmärretty instituutioksi, jonka julkinen tehtävä on suojella lasta" (suora lainaus). Tämä on mielenkiintoinen väite, sillä avioliitto on alunperin, siis nimenomaan historiallisesti, ollut lähinnä taloudellinen ratkaisu, jossa nainen on siirtynyt isän omaisuudesta aviomiehen omaisuudeksi. Todenmukaisempaa olisi ollut sanoa, että avioliitto nykyään ymmärretään instituutioksi, jonka tarkoitus on suojella lasta. Puolimatka ei kuitenkaan ole tätä tehnyt, varmasti sen takia, että tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat nojaavat "perinteisiin" ja siihen kuinka avioliitto on "historiallisesti" pyhä. Lisäksi on paha puhua avioliiton tehtävästä suojella lasta, sillä noin puolet liitoista päättyy eroon, ja siihen taas Puolimatka ei voi tässä yhteydessä puuttua, koska avioero on jo laillinen.

Toiseksi, Puolimatkan mukaan avioliittolaki heikentäisi lapsen asemaa, koska kun laissa määriteltäisiin, että toisen vanhemman voi "korvata" joku muu, isät sitoutuisivat lapsiinsa nykyistä heikommin. "Tämä johtaa lapsensa hylkäävien isien määrän nousuun." On käsittämätöntä, että yliopiston professori esittää tällaisen tämä johtaa -väittämän. Hänen jos kenen pitäisi tietää, että moisia johtopäätöksiä ei missään olosuhteissa voi vetää pelkästään omien oletustensa pohjalta. 


Lisäksi tietysti perustelu on täysin absurdi. Suomessa on jo laillista erota avioliitosta tai hankkia lapsia ilman avioliittoa. Nykyiset lait antavat jo kaikki edellytykset hylätä lapsensa niille isille, jotka sitä haluavat. Laki ei muuttaisi tätä millään lailla. Lisäksi on omituista puhua lasten hylkäämisen yleistymisestä, kun kyseessä on adoptiolaki. Adoption kohteeksi päätyvät yleensä lapset, jotka on jo hylätty. He eivät joka tapauksessa tule omien biologisten vanhempiensa kasvattamiksi. 

Tai jos kyse on perheensisäisestä adoptiosta: oikeus siihen on jo voimassa rekisteröidyssä parisuhteessakin, eli avioliitto-nimike ei tätä enää muuta. Lisäksi sisäistä adoptiota tuskin tapahtuu, ellei lapsen toinen vanhempi ole joka tapauksessa kuvioiden ulkopuolella. Tähän elämästä katoamisen mahdollisuuteenkaan ei tarvita avioliittolain muutosta. Näitä perheitä on jo olemassa. Uusi laki ei aiheuttaisi sitä, että sateenkaariperheitä aletaan perustaa, vaan siihen, että jo olemassa olevien sateenkaariperheiden vanhemmat voisivat halutessaan olla virallisesti aviossa, ja tulisivat tunnustetuiksi sekä saisivat lain edessä samat oikeudet kuin muutkin perheet.

Alkuperäisessä tekstissäni oli ajatusvirhe: menin väittämään, että homosuhteissa ei saisi tällä hetkellä tehdä perheensisäistä adoptiota, vaikka hyvin tiedän, että se on rekisteröidyssä parisuhteessa mahdollinen. Ilmeisesti Puolimatkan pökerryttävällä sanatulvalla oli jotain vaikutusta minuunkin, kun menin kirjoittamaan väärin. Joka tapauksessa, puhe siitä että uusi avioliittolaki tekisi mahdolliseksi lapsen biologisten vanhempien korvaamisen jollain muulla aikuisella on täysin absurdia, kun ottaa huomioon että Suomessa saa jo erota, kasvattaa lapsen yksinhuoltajana, adoptoida yksin tai heterosuhteessa sekä adoptoida perheensisäisesti myös rekisteröidyssä parisuhteessa. Miten ihmeessä se, että samansukupuoliset vanhemmat saisivat halutessaan olla myös avioliitossa ja adoptoida jo hylättyjä lapsia kasvattaisi lastensa hylkäävien isien määrää?!



Vastineessaan Puolimatka myös tyylikkäästi väistää kommentoimasta sitä tosiseikkaa, että osaa hänen siteeraamistaan tutkimuksista nimenomaan ei pitänyt käyttää saman sukupuolisten vanhempien perheitä tarkasteltaessa. Sen sijaan hän keskittyy valittamaan Lilja Tammisen sanavalinnoista ja siitä, että tämä on esimerkiksi googlannut Puolimatkan viittaamia tutkimuksia, eikä etsinyt niitä manuaalisesti kirjastosta. Ehkä Lilja Tamminen meni turhan pitkälle käyttäessään raflaavia sanavalintoja, joihin Puolimatka saattoi tarttua ja inistä siitä, että Tamminen väittää hänen pitävän homoja syntisinä. En ota kantaa siihen, ajatteleeko Puolimatka näin - jokainen voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Sen sijaan kerron, minkä vaikutelman minä Puolimatkan teksteistä saan. 

Akateemisen kuuloisen sanahelinän läpi kuultaa minulle se, että hänestä nyt vain tuntuu, että homojen avioliitto olisi väärin; erityisesti se, että sitten ne homot olisivat samanarvoisia vanhempia kuin me muutkin. Kyllähän minä sen ymmärrän, että tietynlaisissa oloissa kasvaneista ihmisistä voi tuntua tältä. Puolimatkan ikäluokassa heitä on varmasti paljon, ja facebookin hiljaiseläjistä uskon heitä löytyvän omassakin sukupolvessani. Kaikki me omaksumme kotona, kotikaupungissamme, koulussamme ja kaveripiirissämme vallitsevia arvoja ja uskomuksia. Moni varmasti tällä hetkellä kokee samoin kuin Puolimatka: tämä vain tuntuu jotenkin väärältä.


Kerronko, mikä minusta tuntuu väärältä? Se, että niin moni ihminen oman mutu-tuntumansa perusteella haluaa kieltää tasa-arvoiset oikeudet niin monilta muilta. Jopa siinä määrin, että lähdetään raivoisasti vastustamaan toisten, mitenkään sinuun liittymättömien henkilöiden oikeutta päästä naimisiin. Minua raivostuttaa, että omien ennakkoluulojen nimissä kirjoitetaan "tieteellisiä" lausuntoja törkeästi kaikkia tieteen periaatteita laiminlyöden. Tämä on minusta oman aseman ja tittelin väärinkäyttöä.

Tai sitten niitä tasa-arvoisia ihmisoikeuksia halutaan rajata vain siinä määrin, että jätetään lupaamatta äänestää lakialoitetta tukeneita kansanedustajia, koska ei mun tarvitse tukea sellaista, mikä tuntuu itsestä väärältä. Tietysti minä ymmärrän sen, että kaikki eivät koe asiaa omakseen eivätkä halua keskusteluun osallistua. Voi kuitenkin olla hedelmällistä haastaa itsensä edes miettimään asiaa: mitä jos se, mikä tuntuu yksilöstä kummalliselta, onkin objektiivisesti tarkasteltuna tasa-arvon tukemista eikä siis väärin, vaan oikein? Tekeekö mututuntumani minusta itseasiassa ihmisoikeuksien vastustajan?

7 kommenttia:

  1. En ole jaksanut ilmaista mielipidettäni tai jakaa juurikaan linkkejä aiheesta. Minusta asian/päätöksen pitäisi olla niin itsestään selvä. Että ihmiset ovat tasa-arvoisia. Että musta voi mennä naimisiin valkoisen kanssa, nainen nainen ja sitä rataa.

    Itse en ole koskaan "haaveillut" avioliitosta ja tuskin sellaista harkitsisin, jos elämänkumppanina olisi suomalainen. Monikulttuurisessa suhteessa avioliitto on keino kaataa (tai ainakin madaltaa) raja-aitoja, määritteleehän liitto esimerkiksi sen kuka saa asu ja missä ja kenen kanssa.

    En silti missään nimessä haluaisi evätä toisten oikeutta avioliittoon, siis sukupuoleen ja uhonväriin ja kansalaisuuteen ym. katsomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivumennen sanoen: en laske sua hiljaisiin, koska esim. kirjoitit niin hyvän tekstin homojen tilanteesta Ghanassa. :) Ja hiljaisuus on joka tapauksessa ihan okei, jokainen päättää itse mihin keskusteluihin osallistuu.

      Tuli vielä mieleen että avioliitto on varmasti tärkeä monelle sellaiselle, joille se on hengellinen sitoumus silloinkin, kun siihen vihkimistä ei voi toimittaa kirkossa.

      Poista
    2. Juu, avioliitolla on toki muitakin merkityksiä kuin tuo edellä mainitsemani "maailmallisen" ja monikulttuurisessa suhteessa elävän jokseenkin rationaalinen tulokulma.

      Poista
  2. Mä ymmärrän ton sun pohdinnan miksi ihmiset on hiljaa.
    Se sama tulee mulle monta kertaa mieleen, kun koitan "parannella maailmaa" esimerkiksi eettisemmän kaupan käynnin suhteen.
    Hiljaisuus ei tarkoita, etteikö välitä. Ihmisen voimat ja ajatusten/ toimien jakaminen moneen suuntaan on vain rajallista. Joskus tuntuu, että taistelee tuulimyllyjä vastaan eikä jaksa olla kaikissa niissä mukana, vaikka hengessä olisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kuten yllä Maame Esillekin sanoin: hiljaisuus itsessään on ihan okei. Ei kaikki ole aktivisteja. Sitä ei vaan itse voi olla miettimättä että kätkeytyykö niiden totaalihiljaisten hiljaisuuteen kenties joissain tapauksissa vastakkainen mielipide. Mutta eihän se miettimällä miksikään muutu...

      Poista
    2. Sinun tekstisi myötä, ryhdyin tekoihin. :)
      Hiljaa oleminen tuntui väärältä.
      (Lisäksi neiti nukkui viime yönä heräten VAIN KERRAN), joten alkoi paukkuja löytymään. ;)

      Poista