perjantai 25. lokakuuta 2013

Musta hevonen

Minusta tuntuu, että useimmat bloggaajat harrastavat valokuvausta, käsitöitä, sisustamista tai vähintään kahta edellisistä, sekä mahdollisesti vielä puutarhanhoitoa, muotia (asukokonaisuuksien suunnitelua itselle/lapselle), omien reseptien tekoa ja jakoa, tai jonkinlaista nettimarkkinointia tai vähintään sellaisten kautta shoppailemista ja siitä raportointia. Näiden harrastusten hedelmät sitten tietysti taltioidaan blogiin valokuvin.

Minä en tee mitään edellämainituista. En osaa laittaa ompelukoneeseen lankaa, en erota eri virkkauslajeja, enkä tiedä miten pelastaa tilanne, kun silmukat karkaavat neuloessa (minulla on ollut yksi kaulaliina kesken nyt kai 15 vuotta). Minua ei kiinnosta sisustus eikä asustus, minulla ei ole pihaa eikä parveketta, huonekasvien hengissäpidossa on tarpeeksi haastetta. Nettishoppailuni rajoittuu huutonetin kestovaippoihin, joista en koe tarvetta raportoida, enkä niissäkään ole erottanut materiaaleja toisistaan kuin vasta nyt pakon (=vaippaihottuman) edessä. Ruokaa kyllä laitan hyvin soveltaen, ja aikoinaan laitoin jotain smoothiereseptejä blogiin, mutta en enää koe sitä kovin mielekkääksi.

Mikä raskauttavinta: en laita blogiini valokuvia. En ota juurikaan valokuvia. Minulla ei ole edes kameraa ja puhelimeni on alkeellinen (=kamera löytyy, muttei laadukas, eikä siinä ole edes muistikorttia. Plus suurin osa kuvista on Watsonista, jonka kuvia en nettiin laita).

Kun aloitin bloggauksen, tunsin itseni pitkään mustaksi hevoseksi (en halua olla lammas) tämän takia. Minusta myös tuntui, että tämän takia en löytänyt omaa blogiporukkaani vaan kirjoittelin lähinnä muutaman kaverin iloksi. mTuntui, ettei ihmisiä kiinnosta teksti ilman kuvia, ja mikä tärkeämpää, minua ei kiinnostanut lukea blogeja, joiden pääpaino oli kuvilla. Juuri siksi, että halusin lukea. Ja pitäessäni blogia haluan kirjoittaa. 

Koen edelleen, että blogini pysyy melko marginaalisena (=pienen joukon seuraamana) juuri siksi, etten laita tänne kuvia. Tämä ei kuitenkaan minua haittaa. Pidän edelleen blogia siksi, että haluan kirjoittaa. Ja vaikka seuraan blogeja, joissa on paljon (hienojakin!) kuvia, en seuraa niitä kuvien vuoksi vaan siksi, että pidän niiden lukemisesta, siitä miten niiden pitäjät kirjoittavat. Tunnustan, että monesti saatan selata kuvien ohi niitä edes katsomatta (poikkeuksena Ghana/Afrikka-kuvat, joita tuijotan mielelläni!).

Ja huomaatteko, koin taas tarpeelliseksi tehdä tällaisen selonteon nyt, kun blogilleni on viime aikoina siunaantunut muutamia uusia seuraajia. Haluan näemmä tehdä selväksi, mikä täällä on meininki! :D Nytpähän tiedätte. Täältä on turha odottaa kuvia käsitöistä, asunnostani, vaatteistani (tai Watsonin vaatteista), kasveista, gourmet-aterioista (tai oudonvärisistä smoothieista) tai shoppailun hedelmistä. Tai edes luonnosta, Ghanasta ja taiteellisia otoksia elon hetkistä. Vaikka on toki mahdollista, että tännekin joskus joku kuva eksyy, takeita ei siitäkään ole.

Jatkan asioiden sanoittamista. Kuvittakoon kukin tekstini päänsä sisällä!

11 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. (Hups, piti laittaa kommentti uudestaan, kun tuli niin monta kirjoitusvirhettä.)

    Hei Musta hevonen,

    Minun toinen nimeni ole Maame Esi ja minäkin olen marginaalibloggaaja. :) Harrastan valokuvausta, mutta en juurikaan sisustamista, käsitöitä, shoppailua tai muotia (sanan länsimaalaisessa merkityksessä, Ghana styles -projekti merkitsee minulle jotain ihan muuta).

    Jos jotakin jälkimmäisistä teen, olen siitä luultavasti niin häkeltynyt, että saatan sen blogiini taltioida. Joskus haluan myös ihan tarkoituksella blogata juuri näistä jokaisen bloggarin must-aiheista, mutta tehdä sen vähän vastakarvaan. Eli jos haluan laittaa kuvia kotini uusista verhoista, niin laitan kuvan pienestä yksinkertaisesta huoneestani, jossa on monsuunisateiden kastelemat likaiset seinät ja kaaos valloillaan, ihan siis vaan vastavetona valtavirralle. Saan siitä suurta tyydytystä, vaikka en edes tiedä näkevätkö lukijat kuvistani ja teksteistäni välittyvää ironiaa.

    Kiellettyjä aiheita minulla ei ole, enkä blogiani halua kategorisoida tiukasti, koska haluan sen näyttävän ja ennen kaikkea kuulostavan – minullekin kirjoittaminen on ollut aina tärkeintä – yhtä eläväiseltä, moninaiselta ja värikkäältä kuin elämänikin (etenkin täällä Ghanassa, mutta myös Suomessa).

    Postasin hiljattain rantapäivästä ja laitoin monta mustavalkoisia kuvaa itsestäni ja Ruskeasta (akrobatiaa ja voimistelua).
    http://www.lottaghanassa.blogspot.com/2013/10/karrynpyoria-ja-hiekkaenkeleita.html

    Mietin pitkään ovatko kuvat soveliaat. Jonnekin kommentoin asiaa näin: ”Onhan se toki perverssiä kun aikuinen nainen laittaa näytille bikinikuvia itsestään, mutta Ghana on vapaa maa, ei minulla muuta selitystä ole.” Voisin vielä lisätä, että itselleni kuvat ovat niin voimauttavia ja omasta mielestäni hienoja, että halusin ne toistenkin kanssa jakaa. Enkä minä ole montaa kertaa tässä elämässä noin hienoja kuvia itsestäni otattanut, (vaikkakin vain tosi vanhalla kameralla otettuja, mutta silti).

    Mutta tämä oli oikeastaan vain sivujuonne. Pointtina tämä: juuri tämä kyseinen postaus keräsi hurjan paljon, (siis oman blogini mittapuussa), katsomisia ja ilmeisesti juuri kuvien takia. Vastaavanlaisilla kuvilla voisi kosiskella lisää lukijoita, jos sellaisen kokisi itseisarvoksi. Itselleni on kuitenkin paljon tärkeämpää pysyä rehellisenä itselleen ja tyylilleen. Näin ollen tulen jatkossakin kuvaamaan, jakamaan kuvia, mutta ennen kaikkea kirjoittamaa, kirjoittamaan ja kirjoittamaan.

    P.S. Tykkään aina, kun joku postaan sellasen tekstin, mihin haluaa ehdottomasti päästä kommentoimaan, tämä oli sellainen! Medaase. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan ole kiellettyjä aiheita, en vain koskaan pääse kirjoittamaan edellämainituista, koska en koskaan tee niitä! :D Lupaan, että jos joskus teen, kirjoitan siitä. (Sitä ei lasketa, jos joudun opettamaan käsitöitä, vaikken niitä hallitsekaan.)

      Minusta rantakuvasi olivat hienoja. Eivät mitään keikistelyä. Niissä oli fiilistä. Ja siis sinähän olet hyvä kuvaaja ja ompelija, vaikket sitä itse myöntäisikään ;)

      Poista
    2. Juu, ei lasketa.

      Kiitos, se oli paljon sanottu. Vaikka ei yhden paidan ompeleminen minusta hyvää ompelijaa tee. (Jännä muuten huomata itsessään tarve "selitellä"/oikeuttaa joitakin valintojaan.)

      Poista
  3. On ehkä totta, että ensimmäinenä uuteen blogiin eksyessä katsoo juurikin visuaalista puolta, sattuuhan se silmään monesti nopeammin kuin tekstiä lukiessa.

    Totta puhuen olen kuitenkin hieman kateellinen sinulle; kunnioitan esimerkiksi aivan suunnattomasti päätöstäsi olla laittamatta Watsonista kuvia mihinkään nettiin, se on ihan mielettömän hienoa.

    Minusta saa olla vastakarvaan tai seurata valtakulttuuria, laittaa kuvia käsitöistä tai kirjoittaa omia aivoituksiaan. Tai tehdä molempia.

    Ja muuten, oli aivan valloittavan ihanaa nähdä Watson nyt jo vähän "isompana"; sillä nyt tosiaan pystyn kuvittamaan juttujasi mielessäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis minähän olen aidosti kateellinen kaikille käsityöihmisille, koska kyllä minä olen niitä YRITTÄNYT tehdä, en vain osaa. Olisi tosi ihanaa tehdä joululahjat ym. itse. In my dreams. Ehkä tämän takia koen tarvetta silloin tällöin puolustautua: julistaa, että minä teen sitä, minkä hallitsen - kirjoitan, ja se saa riittää.

      Ja komppaan vastakarva/valtakulttuuri/molemmat -diggailua, oikeastaan minusta on aina kivointa, jos voi tehdä molempia. Se on hieman provosoivaa kumpaakin tahoa kohtaan ;)

      On kivaa, että afrobeibien ansiosta nähdään nyt toistemme lapsia säännöllisesti, niin pysyy mielikuvat ajantasalla! Mietin tuossa juuri, että milloin te lähdette sinne Ghanaan, tuleeko joulukuussa kokonaan tauko. Taidan kyllä tarvita afrobeibien pikkujoulumiitin, että ehkä ehdotan sitä muille, jos sinä olet silloin poissa.

      Poista
    2. Lähdetään vasta 18.päivä,eli hyvin ehtii! :)

      Poista
  4. Kommenttina kaikkiin edellisiin.

    Hei mä haluaisin kanssa kompata tota vastakarva/valtakulttuuri/molemmat -diggailua! Vaikka ehkä juuri se on ollut minulle välillä vähän hankalaakin, kun ei ole täysin sitä yhtä laitaa, muttei ihan täysin sitä toistakaan, niin mihin sitä sitten kuuluu? Mutta sellaista kai se elämäkin on, ei niin mustavalkoista. Ja jokainen blogatkoon tyylillään, se kai tärkeintä. Tarvitaan erilaisia blogeja.

    Ja vielä Saanan sanomisiin littyen, minua myös viehättää tässä blogissa juuri "kuvattomuus". Arvostan myös päätöstä olla laittamatta kuvia omasta lapsesta. Itsekin miettinyt, miten toimisin mahdollisten lasteni kanssa, ja myös Ruskean. Jälkimmäisestä en esim. koskaan käyttäisi oikeaa nimeä, joka ei muuten ole Brown/Ruskea, mutta naaman olen laittanut, hänen luvallaan tietenkin. Aika näyttää.

    Minä viihdyn täällä. Hyvä blogi juuri tällaisena. Ja viihdyn Saanankin blogissa, juuri sellaisena kuin se on.

    Viikonloppuja teille! Ruskea tulee huomenna kotiin Takoradista. Olikin jo kova ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei lisättävää hyvin muotoiltuihin sanoihisi. :) Paitsi että ihanaa viikonloppua ja terkut Ruskealle! ;)

      Poista
  5. Jokaisen blogi on tekijänsä näköinen ja jokainen lukija voi itse päättää mitä seuraa ja mistä pitää. Eihän sitä tarvi kenellekään selittää, pliis eihän :)!
    Eikä tarvitse kuulua mihinkään kategoriaan. Itse en ole ainakaan edes ajatellut moista. Teen siitä omannäköistä, sellaista mistä itse pidän ja toki ihan kauhean kiva, jos joku muukin pitää.

    Musta hevonen, ruskea hevonen, täplikäs. Kunhan on elossa ja laukkaa :D.
    Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan tarvitse selittää! Mä vaan oon aina ollut kauhea selittelijä... :D

      Aikoinaan en löytänyt omaa blogiporukkaa ehkä osittain siksi, etten kuulunut mihinkään kategoriaan. Nyt tämä porukka joka meitä on, on ehkä juuri siksi niin hyvä: emme mahdu mihinkään kategorioihin! Ja kivaa on :)

      Nyt rupesin oikeasti miettimään, minkä näköinen olisin, jos olisin hevonen.. :D Kyllä se varmaan jotain aika tummaa olisi! Hih.

      Poista