Taivaan valtakunnan saavuttamiseksi...

Neljän kuukauden ikäinen lapseni sai minut taas miettimään taivasta - "sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta" (Mark. 10:14). Tultuani kristityksi moni on kysynyt minulta, uskonko sitten taivaaseen ja helvettiin. Vastaus on helppo, mutta kaikkea muuta kuin yksinkertainen.

Tietysti uskon taivaaseen, Jumalan valtakuntaan, ja kun uskon siihen, uskon myös vastakohtaan, helvettiin. Mutta se, millaisina niihin uskon, on toinen asia. En nimittäin todellakaan näe asiaa niin, että kun kuolemme, sielumme irtautuu ruumiista, hypähtää toiseen todellisuuteen (jossa saa mahdollisesti uuden ruumiin, tulkinnasta riippuen), menee tuomiolle, josta se käännytetään joko helvetin tuleen tai taivaan... öö, pilville?

Eräs ortodoksiteologi sanoi kerran näin: "Jumalan valtakunnassa ei ole aikaa eikä paikkaa, joten se on kaikkialla koko ajan." Tämä sopii hengästyttävän hyvin yhteen aiempien ajatuksieni kanssa taivaasta.

Minä nimittäin löysin pohjan omalle käsitykselleni taivaasta (ja helvetistä) jo paljon ennen kirkkoon liittymistäni. Ja nyt kauhistutan taas fundamentalisteja: löysin sen pohjautuen muihin uskontoihin. Minusta taivas on se, mitä buddhalaiset kutsuvat nirvanaksi ja hindut maailmansieluun sulautumiseksi. Ja samalla se on se, mitä kristityt kutsuvat kuolemanjälkeiseksi elämäksi. Kaikkea tätä, ristiriidattomasti. Koska Jumalan valtakunnassa ei ole aikaa eikä paikkaa, joten se on kaikkialla, koko ajan.

Uskon siis, että taivaan, eli Jumalan valtakunnan, voi saavuttaa hetkellisesti milloin vain. Mutta kyse on todellakin vain ohikiitävistä hetkistä. Ihmisen taipuvaisuus erehdyksiin (luterilaisten "perisynti") vie meidät erilleen siitä uudestaan ja uudestaan.

Juuri tämä erillisyys voikin sitten johtaa helvettiin. Helvetti on äärimmäistä etäisyyttä Jumalasta. Eli enemmän kuin taivas, se on minusta selvästi osa tätä maanpäällistä elämää. Tavallaan haluaisin sanoa, että se on ihmisten omaa tekoa. Mutta se nostaisi esiin kysymyksen siitä, mikä "paholainen" sitten on, enkä ole vielä valmis käsittelemään tätä aihetta. Mutta ihmisillä on vapaa tahto. Ja sitä voi käyttää kääntymällä joko kohti helvettiä tai kohti taivasta - Jumalan valtakuntaa.

Entä kuolemanjälkeinen elämä? No, uskon, että lopulta jokin osa meistä vapautuu taistelusta ja sulautuu maailmansieluun / pääsee nirvanaan / on taivaassa eli Jumalassa, miten sen kukin haluaa ilmaista. Ja ei, en usko että Jumala rankaisee ketään lähettämällä mihinkään erilliseen helvettiin. Mutta uskon, että mahdollisesti monella voi elämän jälkeen olla vielä opittavaa, ja täytyy palata toiseen ihmiselämään jatkamaan oppituntia (ja kokemaan mahdollisesti myös vielä helvettiä). Eli taas kauhistus: uskon myös jonkinlaiseen sielunvaellukseen/jälleensyntymään. En kylläkään niin mustavalkoisesti kuin hindut, enkä ole vielä valmis selittämään tästäkään enempää (jatkoa kyllä seurannee jossain vaiheessa).

Joka tapauksessa. Uskon, tai sanotaan mieluummin että voimakkaasti koen niin, että täydellisellä läsnäololla saavuttaa kosketuksen Jumalaan, hetkellisen taivaan. Ja myös rakkaudella, sehän on Jumalaa. Niinpä Jeesuksen lausahdus on mielestäni erittäin selkeä: lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Pienet lapsethan ovat täysin tässä ja nyt ja suhtautuvat elämään hyvin raikkaasti ja rakkaudellisesti.

Tämä sopii myös ortodoksinen näkemys siitä, että pienet lapset ovat vielä synnittömiä, täydellisen puhtaita ja hyviä. Heillä on kyllä taipumus aikanaan erehtyä, joutua erilleen, mutta he eivät vielä ole tehneet virheitä. Senpä vuoksi heille ei sanotakaan ehtoollisella "Syntiensä anteeksi saamiseksi", vaan "Taivaan valtakunnan saavuttamiseksi".