Girl Power

Olen kirjoitellut (ja varmaan puhunutkin livekavereille) näistä viime aikojen bileistä sen verran, että minua aletaan varmaan pitää jonain kevytkenkäisenä tyhjäpäänä. Niinpä päätin vähän avata täällä sitä, mitä kaikkea näihin biletunnelmiin ja ylipäätään tämänhetkiseen elämäntilanteeseen liittyy. Meneillään on nimittäin ei enempää eikä vähempää kuin niiden ihan samojen kelojen pyöritys eteenpäin, joita kivuliaasti aloin rullata auki silloin alkusyksystä.

Päästäkseni asiaan täytyy aloittaa kevyesti. Kaikki alkoi Eazzystä.

Kuuntelin ghanalaisen mahtimimmin voimaannuttavaa musaa loppusyksyn laskusuhdanteissa, ja se teki hyvää. Minähän en alunperin ole voinut sietää hiphop-musiikkia, mutta Eazzy ja Sarkodie olivat alusta alkaen poikkeus. Palattuani Ghanasta alkuvuodeta -12 ihmettelin itsekin, miten rakastan tuota musaa niin paljon. Ja tänä syksynä juuri Eazzyn musiikista uhkuva elinvoima sai minut uudestaan käyntiin. Siinä määrin, että jossain siinä loka-marraskuun harmaudessa puuskahdin Kultulle:

"En mä haluu pitää mitään oopperabileitä vaan RÄPPIBILEET!"


Siinä sitä oltiin. Bileiden alkuperäinen idea oli kuunnella koko ilta vain Eazzyn ja Sarkodien musiikkia, koska en tiennyt paljoa muuta hyvää räp-musaa.

Aloin kuitenkin vähän kaivella. Listalle päätyi perinteistä äijäräppiä, josta osa on ihan hauskaa, osa edelleen aivan sietämättömän kaameaa. Mutta mieleen muistui muutakin. Vitsillä pistin mukaan Sini Sabotagen toissakesän hitin Levikset repee. Ja sitten muistin, että joku oli minulle joskus soittanut M.I.A.:n musaa ja olin pitänyt siitä.

M.I.A.:n biiseistä suurin osa ei ole varsinaisesti räppiä, mutta monissa on hiphop-vaikutteita, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Bilelistalle päätyi pari biisiä. Mutta merkittävää oli se, että minä löysin M.I.A.:n.

Tiedättekö kun aina silloin tällöin, harvoin, vuosien väliajoin, törmää artistiin tai bändiin, joka vie jalat alta kuin kuumin mahdollinen lomaromanssi konsanaan? Minulle sellaisia ovat olleet Red Hot Chili Peppers ja muutama muu. Ja nyt M.I.A. Laitoin Bad Girlsin soimaan jonain vähän heikkona hetkenä, ja suorastaan tunsin miten naisenergia lähti virtaamaan minussa.

Ensimmäisten bileiden jälkeen kävikin selväksi, että toisten bileiden teema olisi nimenomaan mimmiräp.

Ja sitähän löytyi. En ollut tiennyt, että naisräppäreitä on niin paljon. Mutta samalla, kun kokosin virallista bilelistaa, kokosin siinä sivussa itselleni myös soittolistaa, johon tuli muutakin kuin räppiä; löytämiäni ja muistamiani hyviä biisejä, kaikki naisartistien esittämiä.


Koska jotenkin se mitä on meneillään on, että oma naisellinen energiani pääsee viimein virtaamaan vapaasti. Tämä on nyt vähän outo, ehkä "hippihihhuli" tapa ilmaista asia, mutta en osaa oikein muutenkaan sitä selittää. Jotenkin olen saanut aivan uudella tavalla otteen omasta naiseudestani ja naisellisuudestani. Ja mimmiräp huokuu naisenergiaa, siksi olen ollut niin innoissani.

Jollain tapaa tämä naiseusjuttu kattaa tosi monta asiaa. Se on nimenomaan oman naisellisuutenki löytämistä ja oman energian haltuunottoa. Kauan sitten larppiaikoinani sain itsevarmuutta tietynlaisesta maskuliinisuudesta, mutta nyt alan tajuta, että voin olla naisellinen ja sellaisena myös itsevarma. Sekä kaikkea muuta.

Yhtäkkiä voin viimein kunnolla nauttia siitä, mitä en ole ikinä ennen uskaltanut, ja osa sitä on, että voin laittaa minihameen päälle ja lähteä juhlimaan. Ilman että pitää koko ajan olla kamalan tosissaan ja miettiä, mitä muut nyt ajattelee. Voin myös olla ihan koukussa biiseihin, joita itsekään järjellä ajateltuna en pidä niin kauhean laadukkaina - koska niissä vaan on niin hyvät vibat. Voin pitää hauskaa omalla naisenergiallani. Ja tämä on ihan sikakivaa! :D