lauantai 3. tammikuuta 2015

W

Eilen päiväuniaikaan W halusi nukahtaa päälleni. Siis hän kiipesi makaamaan vatsani ja rintani päälle, jäi siihen mahalleen niinkuin vastasyntyneenä. Ja nukahti.

Halusin kirjoittaa tämän johonkin ylös, koska se oli niin käsittämätöntä ja koskettavaa. Hän on kyllä pari kertaa halunnut nukahtaa minuun nojaten, mutta nykyään pyytää usein jo päästä vierestäni (jossa nukutus tapahtuu) omaan sänkyynsä ja nukahtaa sinne. Ja sitten yhtäkkiä jotain tuollaista.

Siitä huolimatta passitin pikkuisen illalla yökylään mummille. Vähän silleen extempore. Hän on ollut nuhainen ja kiukkuinen ja järjestänyt monta raivokohtausta päivässä. Olen ollut vähän nuutunut. Joten mummola kutsui. Illalla meinasi iskeä syyllisyys. Päätin kerrankin passittaa senkin matkoihinsa, ja mitä paljastuikaan alta: aivan suunnaton omasta illasta nauttiminen! Kyllä kannatti. Valvoin pitkään, nukuin pommiin ja olipas kivaa leikkiä yksi ilta ja aamu sitä aikaa, kun niin saattoi tehdä ihan milloin halusi. Suosittelen kaikille vanhemmille!

Tänään W onkin sitten ollut hauskalla päällä. Mummolasta tultuaan hän sai vain yhdet raivarit (kun mummi lähti juuri hänen herätessään päikkäreiltä). Sen jälkeen meillä oli kiva ilta. Meillä on itse asiassa ollut tosi kivaa muutenkin lähiaikoina, sitä on vain vähän varjostanut jatkuva raivarien pelko (ja toteutuminen). Mutta tänään siis rennommissa tunnelmissa. Olimme ehkä molemmat olleet breikin tarpeessa.

W muun muassa
- laittoi tätinsä Britneyn tuliaisena tuomat kengät jalkaan, pakkasi paperikassiin rakennuspalikoita ja jääkaappimagneetteja ja meni ovelle ollen ilmeisesti lähdössä takaisin mummolaan, koska hoki "mummi, mummi!"
- vei ksylofonin soittokapulan biojätteeseen
- väritti paperisia biojätepusseja
- ammensi kylpyhuoneessa lavuaariin laskettua käsienpesuvettä kahteen sankoon, aivan onnessaan, ilkialasti

Ja mitähän vielä. Edit: Niin joo, komensi minut istumaan potalla. Ja roudasi kylpyammeen keskelle eteisen lattiaa ja istahti siihen.
Tämmöistä meillä. Olisi mulla jotain oikeitakin aiheita joista kirjoittaa, mutta ei meinaa millään jaksaa.

1 kommentti: