Voitoista ja häviöistä

Ensin häviöistä. Ei niistä muuta kuin että tässä on ehkä parhaiten ikinä onnistuttu sanoittamaan ylipäätään mikään asia maailmassa:

Kun mä sinut hain
mä mietin mitä vain voi tapahtuu
Iskin vaaleenpunaset lasit päähän
ja ruusun terälehtiä satoi taivaalta

--

Sit mä heräsin pää pyörällä 
ei oo avoautoo ajan talvisinkin pyörällä

Se on sellanen tunne kun lentokoneella nousee, hyppää
ja laskuvarjoo ei tullut mukaan


Ihan tälleen yleisesti ottaen ja menneitäkin muistellen.


***

No sitten niistä voitoista.

Syksyllä 2012 kirjoitin täällä näin:

" -- minun sisäiselle äänelleni ei ole mitään väliä, teenkö gradun vai ei. Se ei ole olennaista. Voin tehdä sen tai olla tekemättä, mutta se ei määritä sitä olenko onnellinen vai en."

Tämän sanominen on äärimmäisen luonnollista ja samalla valtava oivallus. Samalla kun sanon nämä sanat, tuhat kiloa nousee harteiltani. Keveyden tunne seuraa minua graduryhmään. Tajuan ensi kertaa, ettei vapauteni riipu siitä, teenkö gradun vai en. Minä olen jo vapaa. Vapaa valitsemaan mitä teen ja miten siihen asennoidun. Vapaa olemaan onnellinen, riippumatta gradusta.

Ja istuessani graduryhmässä tajuan ensimmäistä kertaa helpottavan asian: en tee tai jätä tekemättä gradua, koska minun täytyy. Mitä teenkin, teen sen koska haluan."

Minähän halusin - ja minä tein sen. 83 sivua, joista 4 lähteitä, joista yksikään ei ollut pelkkää täytettä. "Epätieteellinen" aihe, josta olin valtavan kiinnostunut, ja joka osoittautui aivan validiksi tieteellisen tutkimuksen(tapaisen) kohteeksi. Diskurssianalyysin haltuunotto, aina kommentistani "musta tuntuu kuin mut ois laitettu tekemään jotain mihin en todellakaan ole pätevä, tyyliin aivokirurgiaa!" aina palautteeseen "tää sun analyysi on niin hyvää." 

Sain ohjaajaltani ihan lupaavan arvion tulevasta arvosanasta - mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. Olen jo päässyt kaikkiin tavoitteisiini - tai jopa ylittänyt ne; olen tehnyt gradun, jonka aiheesta olin ja olen aidosti innoissani; jonka takana seison ihan täysin ja josta olen järjettömän ylpeä.

Sen kunniaksi linkitän vielä toisen vanhan pätkän, muistelmia akateemiselta uralta. Kyseessä on "tiivistelmä akateemisen elämäni ensimmäisestä vuodesta" 2006-2007, ja se sisältää italian aineen, joka alkaa lauseella Frodo Baggins oli hobitti; animaatioelokuvan Urkin Pistin (ei ikävä kyllä katsottavissa), törmäämisen koulututtuun Kuopiossa, täysin opintoihin liittymättömän vahinkoretken Kyrölään sekä esi- ja alkuopetuksen juuret Ruotsi-Suomen historiassa. Ikävä kyllä mainitsen jättäneeni (vanhan livejournalini teksteihin perustuvasta) kirjoituksesta pois mm. selityksen pianosäestystentistä ja "jätkien kanssa" tehdystä ryhmätentistä, samoin kuin siitä, miksi en tehnyt kahtatoista sivua äidinkielen tehtäviä (merkinnöistä ei selvinnyt, teinkö niitä koskaan), vaikka ko. selitykset olivatkin aika hauskoja (ts.olen nauranut tämän illan vedet silmissä). 

Tekstin lopussa tulee vielä tarinan opetus! Näiden pohjalta on aika lohdullista, että sain viime syksynä tehtyä kandidaatin työni arvosanalla 4/5. Eli jutun SANOMA!!!111 on se, että... että... ihmeitä tapahtuu, myös opiskelun saralla! Ei vaan, otetaanpa uusiksi. Siis: kun olen löytänyt oman tapani tehdä asioita, olen myös saanut niitä aikaiseksi. Vaikka työnteko opintojen ohessa onkin aiheuttanut sen, että aloitan nyt paitsi graduntekoa, myös kuudetta (eikä vielä viimeistä) vuotta yliopistolla - tai kuten tuolloin vuonna 07 tapasin sanoa, "schmyliopistolla". 

Jep, rakas Schmyliopisto - ihmeitä tapahtuu, myös opiskelun saralla! Yhdeksän vuotta siihen meni, eikä sekään ole vielä ihan pulkassa. Mutta kaikki opettajankoulutuslaitoksen opinnot ovat.

Melko käsittämätöntä.

Gandalf tietää.
Kuvan osoite

BTW, tiedän jo, minkä lainauksen laitan tänne ja feseen ja KAIKKIALLE sitten, kun olen saanut loputkin sivuaineopinnot tehtyä ja jätän Schmyliopiston taakse lopullisesti. Wanha Hyvä Ystävä voi sen ehkä arvata.