maanantai 6. huhtikuuta 2015

Juhlapostaus: herkkuja ja ystäviä

XA!

Perheeni on luterilainen eikä suuremmin juhli pääsiäistä. Minä haluan kuitenkin viettää vuoden suurinta juhlaa kunnolla, enkä vain hengailla kotona. Niinpä kaksi vuotta sitten aloitin oman pääsiäisperinteeni: kutsun ystäviäni pääsiäissunnuntaina luokseni juhlimaan. Laitan jotakin tarjottavaa itse ja pyydän lisäksi vieraita tuomaan tuomisia. Juhlat ovat päivällä, jolloin lapsiperheetkin voivat osallistua.

Perinne on osoittautunut ihanaksi ja onnistuneeksi. Pääsi paikalle sitten 5 tai 15 vierasta, tunnelma on kohdallaan, kun he ovat joka tapauksessa rakkaita ystäviäni. Kyseessähän on vähän sama asia kuin viettäisi joulua ystävien kesken.


Niinpä eilenkin pieni joukko tärkeitä ja rakkaita saapui meille juhlimaan. Minulla oli mitä ihanin päivä heidän kanssaan. Naapuri ja tämän sisko D, Watsonin suosikkileikittäjät, pitivät huolen Watsonin ja (W:n iloksi paikalle saapuneen) 3-vuotiaan kaverivieraan viihtymisestä. Minä, Kanerva, WHY, Karhunkaataja ja Pappi eksyimme syväluotaavaan keskusteluun enneagrammista.

Ja söimme herkkuja. Kun pöytä oli katettu ja siunattu, Watson halusi istumaan omalle paikalleen päätyyn (vaikka tarkoitus oli, että pöytä toimisi buffet-periaatteella) ja hamusi ensimmäiseksi kiinni edessään olevaan suklaakakkuun. Tietty. Näin ollen hän ja kaverinsa saivat aloittaa aterian pienillä suklaakakkusiivuilla. Kakun ohessa pöydästä löytyi quinoa-fetasalaattia, lihapullia, gluteenitonta leipää, maalattuja munia, pähkinöitä, viinirypäleitä ja muita hedelmiä plus vielä sipsejä. Myöhemmin pääsiäiskukko vielä muni vieraille lahjansa, ja minullekin oli oma maidoton ja gluteeniton muna (kaikkia muita isompi! :D ).

(Juhlissani on tapana, että suurinpiirtein kaikki mitä tuodaan on minullekin sopivaa eli maidotonta ja luontaisesti gluteenitonta. On ihana juhlia, kun ei tarvitse koko ajan hysteerisesti vahtia, ettei jostain tule muruja omaan annokseen.)


Watsonin ja minun maalaamat munat sekä anonyymejä hedelmiä.



Varsinainen helmi olivat kuitenkin aivan itse tekemäni rakkausleivokset. Kyllä, uskaltauduin kaikesta huolimatta yrittämään raakaleivonnaisen tekoa, ja vaikka jouduin lisäämään tehottomaan tehosekoittimeeni vettä, ja vaikka täytevaahdosta tuli omituisen vetistä, ja vaikka taikinaa ei riittänyt leivosten kansien tekoon, ja vaikka ne olivat pakastimessa niin pitkään että näyttivät olevan ikijäässä sieltä otettaessa - ne onnistuivat!!! Tulos oli AIVAN SIKAHYVÄ - niin hyvä jopa, että kun äsken söin peräperää sekä leivosten että normaalin gluteenittoman mutakakun jämiä, leivokset olivat kirkkaasti parempia (ja minä ihan oikeasti ra-kas-tan mutakakkua).

Yleisön mukaan leivokset olivat hyviä ja niissä oli hyvä rakenne; olivat hyviä myös jäisenä (se sopi niihin - myöhemmin kyllä jäisyyskin katosi toim. huom.), ja kookosta inhoava Karhunkaatajakin piti niistä, vaikka niissä kookos maistuikin. Huonointa minun mielestäni oli hieman levähtänyt ulkonäkö, mutta jopa siitä Naapuri antoi ilahduttavan kommentin: "No mut ne vois olla paljon vammasempiakin".


Etsi kuvasta kultainen erikoisruokavaliomuna!


"Vois ne vammaisempiakin olla."


Toisin sanoen: menestys! Minusta tuli kuin tulikin raakaleipuri.

Elämäntapabloggaajaa minusta sen sijaan ei vielä ole tullut, joten ette näe tälläkään kertaa kuvia notkuvasta ruokapöydästä (joka oikeasti oli aika vakuuttava) vaan ainoastaan viimeisestä jäljelläolevasta leivoksesta - ja parista bonusmunasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti